Arvio: Mariska on lavalla sähköä ja karismaa, mutta levyllä tästä on jäljellä vain haalea kuvajainen

Mariska
Mäihä
Kaiku

Mariska on suomalaisen musiikkikentän värikkäimpiä persoonia. Silkkaa karismaa, joka kaappaa kaiken huomion heti kun hän puhuu tai saapuu lavalle.

Siksi harmittaa, että levylle asti kanavoituessaan tästä Mariskasta on jäljellä vain haalistunut kuvajainen.

Mäihä voisi olla todella hyvä levy. Tekstit ovat Mäihän kiinnostavin osa, ja Mariskan irrottelevat tulkinnat rock-raspista räpäytyksiin se toinen. Näiden rinnalle kaivattaisiin kuitenkin hyviä kappaleita. Kun Mäihä soi, tulee nopeasti selväksi, että aiemmin julkaistut singlet Terveisin Doris ja Piste ovat sen huippuhetket.

Lopuista 27 minuutista Mäihässä haluaisi käyttää sanaa monipuolinen.

Kappale toisensa jälkeen kuitenkin huomaa, että genrejen kanssa kyllä leikitellään ihanan avoimin mielin, mutta yhtäkään ei ole otettu ihan täysin haltuun. Pintaa syvemmälle ei päästä.

Mariskan kohderyhmää on vaikea hahmottaa. Ei ole kovin todennäköistä, että räväkät iskelmät, suureelliset pop-balladit, asennetta pursuavat räpäytykset ja rock-flirtit kolahtavat kaikki suuriin massoihin. Mäihä onkin ennemmin jokaiselle vain vähän jotakin tarjoava kokoelma kuin albumi.

Jos Terveisin Doris unohdetaan, levyllä ei ole mukana toista potentiaalista jättiläiskappaletta. Levyn tarttuvuus ei ole ihan tarpeeksi iskevää eikä kokeilevuus kyllin revittelevää, ja kun Mariska haluaa lyödä nyrkillä päin näköä, se tuntuu leikkimieliseltä avarilla läpsäytykseltä.