Levyarvio: Dramaattista aikuispoppia ja kaikkea mahdollista – Mariskan oma persoona on kadoksissa soololevylläkin

Arvio julkaistu Soundissa 10/2019.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Mariska
Mariska
Johanna

”Meitsi pysyy Mariskana!”, taiteilija paaluttaa Mitä sit -biisillä, mutta vaikka henkilön osalta näin olisikin, musiikin suhteen se voi hänen levytyshistoriansa perusteella tarkoittaa mitä tahansa. Hiphopin ja ”asenneiskelmän” jälkeen on löytynyt jonkinlainen linja dramaattisen aikuispopin parista, mutta nimettömällä levyllä sekin venyy Minä liityin sinuun -avausraidan naurettavuutta pelkäämättömästä romantiikasta pikkukokeellisen elektroon ja suoraviivaisempaan tanssimeininkiin. Räppäävää Mariskaakin kuullaan pitkästä aikaa.

Puolituntisen albumin yhdeksän kappaleen suppeissa puitteissa tietty hapuilevuus kärjistyy, mutta on tässä sentään keskivahva painotus Jenni Vartiaisen tuotannosta muistuttavien, vuorenkorkuisia tunteita käsittelevien biittiballadien suuntaan. Sävellykset, joista Mariska itse kantaa tällä kertaa päävastuun, ovat parhaimmillaan ihan hyviä, mutta levyltä ei välity omaa ainutlaatuista maailmaa. Riku Mattilan ja Väinö Walleniuksen tuotanto on aika kolkkoa ja persoonatonta.

Lopputuloksena on nippu kalseanpuoleisia audioärsykkeitä muiden joukossa.

Lisää luettavaa