MARISKA: Memento mori

Ei kuulosta hääppöiseltä Mariskan toinen levy, Memento mori. Se on sääli, sillä hänen lausuntansa on melodista, fraseeraus musikaalista, hyvin miellyttävää. Äänenkäyttö on epätasaisen Mariskan parhaita puolia, toisin kuin hengitystekniikka. Hyviä aihioitakin on moneen lähtöön, mutta tuotanto on tympäisevän epätasaista synteettistä tempoilua, mikä ei tee henkilökohtaisille teksteille oikeutta.

Jotain valloittavan rehellistä ja lämmintä Mariskan töissä on, mutta olen varma, että hänen laulunsa heräisivät suorastaan eloon eri tavoin ilmaistuina, vapaammalla pulssilla, vaikkapa yhtyeen säestämänä. On ihailtavaa ja itsestäänselvää, että lahjakas Mariska vähät välittää hip hop -estetiikasta, mutta on kertakaikkiaan selittämätöntä, että hän antaa sen siitäkin huolimatta rajoittaa itseään. Keikka alkaa lupaavasti pianon säestyksellä, mutta ennen pitkää rumpukone räjähtää tamppaamaan taustalle. Mariska on ensisijaisesti vokalisti, vasta sitten MC vaikkakin rytmisesti ylivertainen, eikä hänellä ole mitään syytä kahliutua sovitukseen, jota hän ei voi täysin allekirjoittaa. Näissä puitteissa en rehellisesti sanoen usko hänestä irtoavan kaksistakaan hip hop -levyä. Mariskan lähipiiristä löytyy luovia muusikoita, ja oikeassa seurassa väitän hänen pystyvän paljon parempaan.