Kun laulaja-kitaristi-biisintekijä Tim Smith jätti Midlaken mestarillisen The Courage of Othersin (2010) jälkeen, yhtyeen taru oli monen fanin silmissä ja korvissa siinä. Ensimmäinen ilman Smithiä värkätty albumi Antiphon (2013) ei paljon tilannetta kirkastanut.
Seuraava levy For the Sake of Bethel Woods ilmestyi kipinän puututtua vasta vuonna 2022, ja edeltävän pettymyksen määrästä juoruaa jotain, että se oli minulla tähän asti kuuntelematta. Jälkiviisaana voi todeta, että albumi paransi bändin meininkiä selvästi.
Midlaken kuudes täyspitkä A Bridge to Far onkin jo mainio, toimivista biiseistä rakennettu jahtirock-kiilteinen folkpop-levy. Se levittää miellyttävää kevytmelankoliaa, joka kätkee syliinsä kuin auringon lämmittämistä ketokukista solmittu peitto. Perhoset ja kimalaiset sen kuin surrailevat ympärillä ja raukeus alkaa vallata alaa – ei muuta kuin silmäluomet säppiin ja kohti nautinnollisia sävelseikkailuja, siellä jossain.
Midlakessa ei enää ole sellaista ihanan lamauttavaa surumielisyyttä kuin 15 vuotta sitten, mutta siinäkin on puolensa. Tätä haaveilua kykenee nimittäin kuuntelemaan ihan ”normaalisti”, kenties jopa seurassa – jos joku nyt sellaista harrastaa. A Bridge to Far ei liitele kaukana ”oikein hyvään” oikeuttavasta tähtisikermästä, ja pakostakin sitä miettii, olisiko hieman alakulotetumpi reuna tuonut lisää loistetta. Mieluisa yllätys ja hieno suoritus silti.
