Arvio: Shiraz Lane on hard rock -kentän rohkein uudistuja – In Vertigo yhtä aikaa moderni ja nostalgisen ajaton

Retrohenkiset ele­mentit ja popmetallin energia kohtaavat saumoitta ja tarttuvasti.
Arvio julkaistu Soundissa 9/2025.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Shiraz Lane
In Vertigo
Frontiers

Viides studioalbumi jatkaa vantaalaisbändi Shiraz Lanen kehityskaarta kohti rohkeammin genrejä yhdistelevää melodista hard rockia. In Vertigo on jo pari pitkäsoittoa takaperin oman jalansijansa ja tyylinsä löytäneen bändin monipuolisin ja nykyaikaisin tuotos, jonka soundi on yhtä aikaa raikas ja moderni mutta silti nostalgisen ajaton.

Tanakka groove, omaleimaiset riffit ja Hannes Kettin poikamaisen persoonallinen laulusoundi pohjustavat yhtyeen perusidentiteetin, joka pysyy muuttuvien ulkokuorten alla yhtenäisenä. Nyt jo tutun yhteistyö­kumppanin Per Aldeheimin tuotanto antaa biiseille nostetta, jolla ne jäävät mieleen.

Dangerous, Bullsh!t, Plastic Heart ja Come Alive esittelevät omilla tavoillaan albumin ennakkoluulotonta otetta, jossa retrohenkiset ele­mentit ja popmetallin energia kohtaavat saumoitta ja tarttuvasti. Kom­bo tekee Shiraz Lanesta tämänhetkisen hard rock -kentän rohkeimman uudistujan.

Bändin musiikki pysyy muotokielen päivittyessäkin helposti lähes­tyttävänä, ja lähes jokainen sen biiseistä tarjoaa jotain oitis korvaan tarttuvaa. In Vertigo vain lujittaa pian 15-vuotiaan bändin tonttia koti­maisen melodisen rockin etulinjassa.