Neurosisin Steve Von Till on julkaissut sooloalbumeja vuodesta 2000, mutta legendaarisen post-metal-bändin jäätyä tauolle 2019 soolotuotannosta on muodostunut miehen pääasiallinen julkaisukanava.
Soololevyt ovat olleet alusta lähtien metallista Neurosista hiljaisempia ja akustisempia, mutta ne on voinut tunnistaa tekijänsä projekteiksi synkkien tunnelmien, tiukan kitaransoittotatsin ja erittäin karhean lauluäänen kautta.
Alun perin mies ja kitara -tyyliin tehtyjen levyjen sovitukset ovat muuttuneet vuosien varrella täyteläisemmiksi, ja edeltäjänsä No Wilderness Deep Enoughin (2020) tavoin kitara ei ole enää etualalla. Synkkyyskin on vaihtunut luonnon arvostamisen teemoihin ja psykedeliaan. Pianon, sellon ja syntikoiden täyteinen äänimaailma alkaa olla aika kaukana Neurosisin materiaalista.
Von Till laulaa Alone in a World of Woundsilla edellisiä levyjä melodisemmin tuoden välillä mieleen Nick Caven. Artistin omalla latostudiolla Idahossa äänitettyä immersiivistä albumia voi joutua pyörittämään muutaman rundin ennen kuin sen maailmaan pääsee täysin sisälle, mutta sen jälkeen se jääkin levylautaselle pysyvästi.