Children of Bodom -synistin ja veljensä instrumentaaliproggiksesta aikaa myöten melodödöbändiksi muovautuneen Warmenin seitsemäs pitkäsoitto on edeltäjiään enemmän bändilevy.
Vuoden 2019 paluunsa jälkeen Warmen on ottanut savotakseen jatkaa CoB-soundisen melokuolon uljaita perinteitä. Hyvin se niitä jatkaakin, sillä Bodom kuuluu paitsi Janne Wirmanin soitossa ja synansa yhä melko puhtaasti 90-lukulaisessa soundipankissa myös veljesten taiturimaisessa soitannollisessa vuoropuhelussa.
Mielikuvaa voimistavat edelleen laulaja Petri Lindroosin kuivanbrutaali rähinä, biisien kiukkuisuus ja hyvinkin bodommaiset aiheet. Kertsitkin ovat epämelodisesta laulusta huolimatta kohtalaisen tarttuvia.
Band of Brothersissa ei ole juuri muuta purnattavaa kuin biisien joltinenkin samanlaisuus. Vaikka Warmenin vertailu Bodomiin on tyylivalinnan vuoksi väistämätöntä, reilua se ei ole, sillä koko viisikon taitotaso ja erityisesti kitaroinnin nopeus ihastuttavat ihan omillaankin.
Levyn päättävä Stratovarius-laina The Kiss of Judas on aika erikoinen veto, mutta kyseessä lieneekin kumarrus junnuvuosien sankareille.
