Vahvasti Holen ja Rancidin liitoskohtaan peruskivensä muurannut The Distillers olikin muutoksen tarpeessa, sillä bändin nimeä kantanut debyytti ja sen kantavaa perusideaa hieman jalostaen toistanut Sing Sing Death House käyttivät pelimerkkinsä miellyttävän rosoisesta soundista huolimatta nopeasti loppuun. Coral Fang onkin se kaivattu seuraava etappi ja välttää vaikean kolmannen albumin syndrooman laventaen vaikutearsenaaliaan tarpeeksi bändin silti menettämättä tunnistettavuuttaan.
Coral Fang merkitsee irtiottoa monella muullakin tapaa, sillä bändin nokkanainen Brody Armstrong on eronnut Rancidin keulakuvana tunnetusta Tim Armstrongista ja ilmeisestikin tästä johtuen sopimus ex-miehen Hellcat-yhtiön kanssa on sitä myöten rauennut. Nyt Brody on omillaan. Edelleen ulosanniltaan kovasti Courtney Lovelta kuulostava Brody on onnistuneesti sisällyttänyt peruspunkkiin vahvan popmaisia sävyjä, jotka parhaimmillaan toimivat haavoittuvuutta ja kärsimystä huokuvassa Drain The Bloodissa ja akustisvoittoisessa The Hungerissa. Mikään takinkääntö Coral Fang silti ei ole, sillä samalla räkäisyys on ottanut askeleen mitan äärimmäisyyden suuntaan. Päärösraita Deathsexin katharttinen meluosio on tosin jo pikkuisen liikaa.
Holen hajottua omaan mahdottomuuteensa on paikka suorastaan pedattu The Distillersille. Aavistuksenomaisen valtavirtaistuminen ja Brodyn jet set -punkkarius ovat kuin värisuora hihassa. Kaiken lisäksi naikkonen styylaa nykyisin QOTSA -dynamo Josh Hommen kanssa.
THE DISTILLERS: Coral Fang
Arvio julkaistu Soundissa 10/2003.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Vahvasti Holen ja Rancidin liitoskohtaan peruskivensä muurannut The Distillers olikin muutoksen tarpeessa, sillä bändin nimeä kantanut debyytti ja sen kantavaa perusideaa hieman jalostaen toistanut Sing Sing Death House käyttivät pelimerkkinsä miellyttävän rosoisesta soundista huolimatta nopeasti loppuun.
Arvio
THE DISTILLERS
Coral Fang
Reprise
Coral Fang
Reprise