Sveitsin folkmetal-ihme Eluveitie varasti keskieurooppalaisten sydämet ja juomasarvet jo esikoislevytyksillään Ven (2003) ja Spirit (2006) sekä niitä seuranneilla näyttävillä keikoilla. Innostus on nyttemmin leviämässä myös hieman periferisemmille alueille. Bändi, jossa on melkein yhtä paljon jäseniä kuin Slipknotissa konsanaan ja keskiaikaisia soittimia enemmän kuin laki sallii, kuulostaa aluksi vähintäänkin arveluttavalta, mutta Eluveitie erottuu genrensä tasapäisemmistä yrittäjistä helposti. ”Folkmetalin uudeksi aalloksi” tituleeraaminen on korni juttu, mutta ei täysin tuulesta temmattua.
Eluveitien yksinkertainen resepti on naittaa saksalaisen folkrockin kansanmusiikillinen elementti göteborgilaistyyppiseen suoraviivaiseen metalliin. Sen särökitarat eivät ole suoraan alisteisia säkkipilleille, vaan soittavat riffejä, jotka saavat koko bändin kuulostamaan enemmän Dark Tranquillityltä kuin In Extremolta. Tipoittain putoilevat haikeat, maltillisesti toteutetut kelttiläiset ja slaavilaiset sävyt hälventävät markkinatunnelmaa ja antavat viitteitä sekä korkeasta osaamisesta että harvinaisesta tyylitajusta. Ei Eluveitiesta sentään vielä ole aikalaisen kansanmusiikin suunnannäyttäjäksi, mutta ideoiden kypsyessä sekin lienee mahdollista.
