Ikuisesti ruotsalaisen blackin kakkossarjaan tuomitulta tuntuneen trollhättanilaisnelikon viidellä ensimmäisellä levyllä ei metallin historiaa myllerretty. Tutuilla aseilla piiskatulla keskitien blackillä jäätiin kauaksi Mardukin ja Dark Funeralin räiskeestä.
Nocturnal Beastilla Lord Belial katselee saavutuksiaan lintuperspektiivistä ja keksii lopultakin kiertotien luovuuttaan padonneille esteille. Se pysyttelee lähes täysin jo The Seal Of Belialilla virittelemissään rauhallisissa teemoissa ja lisää mausteeksi entistä melodisempia rytmikitaroita sekä viekoittelevasti keinuvia soolokitaran näppäilyjä. Yhtäkkiä ollaan loitompana ennalta arvattavasta black-asettelusta ja kun Desolate Passagen tyylisissä kappaleissa lähestytään folkmaista viikinkimetallihenkeä, yhtymäkohtia saakin ruveta hakemaan Amon Amarthin suunnalta.
Laulajakitaristi Thomas Backelinin ”burn the crucifix”-huudot olisivat aiemmin uponneet itsestäänselvyyksinä muun solvauksen sekaan, mutta miehen rääkyessä niitä kauniiden ja luonnonläheisten kuvioiden päälle kontrastia ja draaman tuntua saavutetaan aiempaa tuntuvammin. Ei ihme, että logokin suunniteltiin uudelleen.