NELLY FURTADO: Folklore

Arvio julkaistu Soundissa 01/2004.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Pinnallisessa popmaailmassa edustavasta ulkonäöstä on tunnetusti vain hyötyä, mutta Nelly Furtadon tapauksessa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Ilkeämielisten kriitikkojen on ollut vaikea ohittaa sitä tosiseikkaa, että kaunis neiti Furtado voisi olla kovaa kaliiberia myös musiikillisella rintamalla.

Arvio

NELLY FURTADO
Folklore
Dreamworks

Pinnallisessa popmaailmassa edustavasta ulkonäöstä on tunnetusti vain hyötyä, mutta Nelly Furtadon tapauksessa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Ilkeämielisten kriitikkojen on ollut vaikea ohittaa sitä tosiseikkaa, että kaunis neiti Furtado voisi olla kovaa kaliiberia myös musiikillisella rintamalla. No, aivan kansivihkosessa tarjoiltujen viiden tähden poseerausten tasoinen levy ei Folklore ole, mutta ilman muuta se pesee valtaosan saman kategorian yrittäjistä. Furtadon uutuus on terveellinen muistutus siitä, ettei radioystävällinen pop ole aina synonyymi tyhjyydelle.

Kuten levyn titteli vihjaa, on Furtado napannut levyn suurimmat vaikutteet etelä-eurooppalaisesta traditionaalisesta kansanmusiikista. Pintaa syvemmälle Nelly ei matkallaan ole kuitenkaan porautunut, vaan mausteiden tuominen on jäänyt pitkältä vierailijoiden harteille. Tunnetuimmat, kuten Kronos Quartet ja Bela Fleck, hoitavat pestinsä takuuvarmasti, mutta sielukkainta tulkintaa tarjoaa brasilialainen Caetano Veloso. Kyseinen Island Of Wonder -kappale osoittaa selkeimmin Furtadon huimaavan kehityksen niin säveltäjänä kuin tekstittäjänä. Toinen mainio etnopoppis on erehdyttävästi jalkapallokannustukselta kuulostava Força, jonka tyyliin kielestä toiseen pomppiminen sopii loistavasti.

Eniten aiempaa Nelly Furtado-tuotantoa muistuttava, ja sen myötä ilmiselvin singlevalinta, on avauskappale One-Trick Pony. Hienoista taustoista (asialla Kronos Quartet) huolimatta keskivertomelodian kannattelema biisi ei tee oikeutta Folkloren edustamalle rohkeammalle linjalle. Furtado on kuitenkin hyvää vauhtia matkalla oikeaan suuntaan. 

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (79 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja