STONE GOSSARD: Bayleaf

Pearl Jamin riveissä tunnettuuteen noussut kitaristi Stone Gossard lähtee Bayleafin myötä hänkin sooloartistin kiviselle polulle. Kuten melko useat Seattlen mafian jäsenten tekeleet aiemminkin, kaatuu hanke jo ensimmäisessä mutkassa näkemyksen puutteeseen. Vähän niinkuin Soundgarden-leiristä aikoinaan erkaantunut sivutaimi Hater, on myös Stonen kokoama studioyhtye vähän liian "alternative" osumatarkkuudessaan ja "independent" ilmaisussaan.
Siinä missä Gossardin basistikollega Jeff Ament on onnistunut kahden Three Fish -kiekkonsa (Three Fish, 1996 ja The Quiet Table, 1999) myötä lähtemään emoyhtyeen suunnasta selvästi poikkeavaan folkvaikutteiseen ja indo-arabialaiseen suuntaan, jää Bayleaf kuopimaan sitä samaa surinatunkiota, josta on kaivettu esiin Pearl Jamin toistaiseksi ankeimmat vaikutteet. Hämmästyttävän tuottoisa Stone on tosin jo aiemmin ollut mukana yhtyeessä, jonka parhaat tekemiset pistävät kampoihin Pearl Jamin kehnoimmille tuotoksille. Nyttemmin Satchelin nimeä tottelevan Bradin Shame (1993) ja Interiors (1997) ovat kumpainenkin tyylikkäitä kiekkoja – huomattavasti parempia kuin Bayleaf.