Multi-instrumentalisti Anton Belov perusti Kauan-metalliyhtyeen Venäjällä 20 vuotta sitten. Bändin koti oli pitkään Ukrainassa, ja sittemmin Belov on asunut useamman vuoden ajan Suomessa. Suomi onkin ollut yhtyeen laulukieli alusta asti.
– Meillä on kansainvälinen yleisö, ja monet kuulijamme kertovat pitävänsä sanoituksiamme yhtenä instrumenttina muiden joukossa. Käytän suomen kieltä, sillä se on hyvin melodista eikä sanoihin tarvitse keskittyä, Belov kertoo.
– Sanojen sointuminen on minulle tärkeämpää kuin niiden merkitys tai järkeen käyminen. Lyriikoissamme on paljon vanhanaikaisia sanoja, joita ei käytetä arkipäiväisessä puheessa. Olen saanut niihin paljon apua hyvältä ystävältäni, sillä suomea äidinkielenään puhuva löytää helpommin oikean synonyymin tarkoitukseen.
Marraskuussa ilmestynyt yhdeksäs Kauan-albumi Wayhome ja sen kappaleet on kuitenkin otsikoitu englanniksi.
– Siten kuulija saa käsityksen levyn konseptista ja askeleista, vaikka ei tietäisi, mistä lauletaan. Albumi on suuri 50-minuuttinen teos, joka on jaettu lukuihin. Kappaleiden nimet antavat osviittaa siitä, missä kohtaa matkaa kuljetaan.
– Levykonsepti tiivistyy lauseeseen, johon törmäsin lukiessani J. R. R. Tolkienin Hobittia: ”Matka on pitkä, mutta tie vie kotiin.” Matka voi olla päänsisäinen tai fyysinen paikasta toiseen. Jollekin koti voi olla paikka, ja toiselle se voi tarkoittaa rauhaa kamalan konfliktin jälkeen. Siksi kappaleet on nimetty kaksiosaisesti. Annan kuulijalle tilaa tulkita asiat omalla tavallaan ja kokea oman tiensä kotiin.
– Olen hyvin nirso sen suhteen, missä esiinnymme. Ympäristön täytyy olla hyvin erityinen, jotta musiikin voi ymmärtää sellaisena kuin olen sen tarkoittanut. Tätä albumia ei voisi missään nimessä esittää Tuska-festivaalilla kahdelta iltapäivällä. Kauan ei ole kenellekään päivätyö, joten meillä on ainutlaatuinen vapaus valita, missä soitamme. Tulevaisuudessa tähtään etenkin erikoisempiin keikkapaikkoihin kuten teattereihin, joissa voi tehdä asioita kokeellisemmin.
***
SUURI SUOSIKKI
Stumbleine
Ghosting (2012)
– Tämä on yksi albumeista, joiden myötä aloin lipua elektronisen musiikin suuntaan. Sillä on laulua, joka iskee syvemmälle kuin rock, metalli tai mikään muu genre. Stumbleine on yksi kolmesta eniten kuuntelemastani artistista koko elämäni aikana.
***
AMBIENTIN OPPI-ISÄT
Hammock
Raising Your Voice… Trying to Stop an Echo (2006)
– Myös tämä yhtye on niiden kolmen joukossa. Heidän tunnelmansa ja tilansa ovat mielettömiä. Työskentelimme aiemmin heidän managerinsa kanssa, mikä oli valtava kunnia. Ja se, että he tekivät remiksauksen yhdestä kappaleestani!
***
AINUTLAATUINEN MUSIIKINTEKIJÄ
Jon Hopkins
Immunity (2013)
– Jon Hopkins osaa yhdistää pianonsoittoon akustisen ambientin kauneuden. Uskon, että parinsadan vuoden päästä hänet rinnastetaan Beethoveniin, Mozartiin tai Bachiin, sillä hän on aivan eri tasolla kuin useimmat muusikot maailmassa.
***
VALTAVA VAIKUTTAJA
Helios
Caesura (2008)
– Keith Kenniff tekee uniikkia, kiinnostavaa ja todella aliarvostettua musiikkia! Toivon, että mahdollisimman moni kuulisi hänen projektejaan. Niillä on ollut valtava vaikutus Kauan-yhtyeen musiikkiin, etenkin Aava tuulen maa -albumin [2009] aikoihin.
***
EEPOSTEN MESTARIT
Moonsorrow
Verisäkeet (2005)
– Henri Sorvali vakuutti minut musiikillaan siitä, ettei pitkiä kappaleita tarvitse pelätä. Moonsorrow ei koskaan ujostellut tehdessään jopa 30-minuuttisia biisejä, ja sain heiltä rohkeutta kirjoittaa sellaisia itsekin.
***
YKSI PARHAISTA
A-ha
Analogue (2005)
– Kuten Stumbleinen kohdalla, tämän albumin kuullessani tajusin, että pidän paljon enemmän tällaisesta musiikista kuin metallista. A-ha inspiroi minua yhdistämään vaatimatonta, haurasta, runollista ja romanttista musiikkia raskaisiin kitaroihin ja jopa huutolauluun.
***
TÄRKEÄ ESIMERKKI
Summoning
Stronghold (1999)
– Rakastan Summoningia. Se on myös hyvä esimerkki yhtyeestä, joka ei ole koskaan esiintynyt livenä. Heidän ansiostaan tajusin, että voin aivan hyvin vain kirjoittaa musiikkia, eikä minun ole mikään pakko soittaa keikkoja.
***
ENSIKOSKETUS SUOMEN KIELEEN
Ajattara
Itse (2001)
– Tämä oli ensimmäinen kuulemani suomenkielinen albumi, ja sillä on valtava symbolinen vaikutus elämässäni. En ole hirveän suuri Ajattaran musiikin fani, mutta sanoituksista pidän kovasti. Kieli kuulostaa huudettuna niin siistiltä!