”Muusikko Tuomo Prättälä olisi jo miljonääri, jos kaikki kolmen viime vuoden myötämieliset kommentit voisi lunastaa käteisenä”, Helsingin Sanomat kirjoitti tammikuun alussa ja osui aivan oikeaan: kaikki pitävät Tuomosta, ja se, että palkinnoin ja ylisanoin koristeltu 30-vuotias muusikko ottaa kiitokset vastaan nöyränä, saa meidät pitämään hänestä vielä vähän enemmän. Vuoden Reaches Out For Youn jälkeen ilmestynyt kolmoslevy ei tarjoa yllätyksiä mutta sitäkin enemmän hienoja tulkintoja elämästä ja soulin kieliopin perusteista: syvällisyyttä vailla teeskentelyä, mietteliäisyyttä ilman epätoivoa.
Valtaosa mutkattomasta ja ulospäin suuntautuneesta soulista on aivan ilmiömäisesti laulavan Tuomon kirjoittamaa, sovittamaa ja soittamaa, ja pitkä pohjatyö eturivin yhtyeissä kaikuu otteen kokonaisvaltaisuudessa ja kadehdittavan verevässä läsnäolossa. ”Take me back to day one/Take me back to the birth of the sun”, Tuomo tavailee raukeasti Back To Day Onella ja etsii pelastusta Help Me Thru These Difficult Timesilla kirkon ja baarin välillä horjuen. ”At least you won’t be taken by surprise”, Tuomo kannustaa Prepare To Diella ja tekee sen vailla nihilismin häivää.
Tiedä vaikka julkisen tilan, valvonnan ja hyvinvoinnin ongelmia ruotiva Future History olisi sysäys kohti uusia avauksia, mutta My Own Private Sunday todistaa, kuinka pitkälle on jo tultu.
