TUOMO: Reaches Out For You

Arvio julkaistu Soundissa 1/2009.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Kämmen rummuttaa reittä ja pää alkaa nyökähdellä hyväksyvästi, kun Tuomon kakkoslevyn Firsts-avausraidan melodia, joka liikkuu mukavasti Al Greenin Let’s Stay Together -klassikon tunnelmissa, alkaa helliä kuin miellyttävä suitsuke.

Arvio

TUOMO
Reaches Out For You
Texicalli

Kämmen rummuttaa reittä ja pää alkaa nyökähdellä hyväksyvästi, kun Tuomon kakkoslevyn Firsts-avausraidan melodia, joka liikkuu mukavasti Al Greenin Let’s Stay Together -klassikon tunnelmissa, alkaa helliä kuin miellyttävä suitsuke. Tuskin on levyn ensimmäinen raita saavuttanut loppuaan, kun Reaches Out For Youn synopsis on kirjoitettavissa: wunderkind Tuomo Prättälä keikaroi Stevie Wonderin, Curtis Mayfieldin ja Greenin kivettämällä kadulla. Nimeltä mainittuja suuruuksia käytetään kuitenkin vain kiintopisteinä. Mistään 70-lukulaisesta hikijumpasta ei Prättälän kohdalla ole kyse, vaan hyvin salonkikelpoisesta uusiosoulista.

Tuomo Prättälä on uuttera pätkätyöläinen. Levyn saatekirjeessä häntä ylistetään innolla, joka on kiusallisen tuttu kaikille työtä joskus hakeneille. Koulutuspuoli näyttää olevan reilassa ja kokemustakin on nuorukaisen vyöllä kosolti. Quintessencen ja Q-Continuumin lisäksi Prättälä on musisoinut muun muassa Emma Salokosken Ensemblessä ja Jannan rytmiryhmässä. Tämän tiiviin koplan hankkeiden pyörteissä Prättälän soundi on hioutunut ehdottoman professionaaliseksi mutta valitettavasti myös hieman tylppäsärmäiseksi. Ikään kuin Prättälän projektien runsaus olisi vaimentanut miehen oman äänen. Kehnoimmillaan Reaches Out For You onkin harhaillessaan Prättälälle vieraissa maisemissa: If It Doesn’t Hurt Youn maireassa, suihkulähteet aktivoivassa ja veturit tunneliin kiidättävässä hekumassa sekä Reach Out For Youn pompöösissä lemmenlaivasiirapissa.

Onneksi sankarimme vilauttelee paikoin charmiaan. The Grant karauttaa liikkeelle kuin kovaksikeitetystä kytästä kertovan leffan tunnarina. Kappaleessa on kourallinen sellaista rietasta funkia, jota soisi ripotellun levylle enemmänkin. Love & Friendship viehättävän suttuisine urkuineen ja puoleensavetävine bassolinjoineen edustaa levyn ilmiselvintä hittiainesta. Head Above The Waterin jättäminen erikoismaininnatta olisi suoranainen synti: sen verran gospelisella kuorolaulannalla kuulijaa kappaleessa siunataan.

Kappaleiden ankarampi karsinta olisi terävöittänyt lähes 50-minuuttista albumia kummasti. Raimosailasmaisella otteella olisi voinut kohdella ainakin levyn loppupään kaloripommia Fear Of Lovea, jonka sulattaminen ei onnistu millään ilveellä. Umpitylsän Good Night -päätösbiisin levylle kelpuuttanut joutaisi puolestaan yksityisetsivä Shaftin käsittelyyn.

Lisää luettavaa