VIOLA: Anything Can Stop Us

Arvio julkaistu Soundissa 12/2005.
Kirjoittanut: Topias Kauhala.
Helsinkiläinen Viola on vielä jonkinlaisessa evoluutioprosessissa. Se on sitten ensimmäisen albuminsa Tearcandy muuttunut kaksijäseniseksi (Riku Kärkkäinen ja Tommi Forsström) ja paljon muutoksia on tapahtunut soundirintamallakin. Debyyttilevy kulki vielä paljolti The Curen muovaamia tummia polkuja ja pitkäsoittojen välissä yhtye julkaisi remix-levyn Melancholydisco, joka toi mukaan koneelliset tanssisoundit. Anything Can Stop Us sijoittuu jonnekin näiden kahden välimaastoon.

Arvio

VIOLA
Anything Can Stop Us
If Society

Levyllä on vielä paljonkin thecuremaisuutta, mutta koneellisimmat äänimaailmat esimerkiksi Depeche Moden vanavedessä valtaavat enemmän tilaa debyyttialbumiin nähden. Tulkintatavoissa kuuluvat yllättävänkin paljon myös Mew ja The Crash, mutta monessa mielessä Anything Can Stop Usilla Viola kuulostaa bändiltä, joka on lähempänä itsensä löytämistä.

Levyllä on kauniita poplauluja, tarttuvampia kipaleita ja tunnetta, jotka pehmoapina Burt Mosabacharach on saanut tuottajana naulittua hienosti nauhalle. Kaikki bändin potentiaali ei kuitenkaan vielä voinut olla tässä. Kehitys jatkukoon.