Amerikkalaisperheen olisi voinut käydä kalpaten ilman metallijätin keikkaa – ”Kiitämme joka päivä Jumalaa ja Metallicaa”

26.5.2025 21:05

Virginian Goodviewissä asuvat David ja Kristin McKee kertovat menneensä 6. toukokuuta aikaisin nukkumaan, sillä heidän piti viedä seuraavana päivänä 14-vuotias tyttärensä Metallican keikalle Blacksburgissa sijaitsevalle Lane Stadiumille.

Tämä saattoi pelastaa pariskunnan hengen, sillä noin kahden aikaan aamuyöstä lava-auto syöksyi seinän läpi heidän olohuoneeseensa. Minä tahansa muuna päivänä McKeet olisivat kertomansa mukaan valvoneet myöhään katsomassa televisiota juuri kyseisessä huoneessa.

”Kysyin Davidilta haluaisiko hän istahtaa alas, mutta hän vastasi: ’Äh, taidan mennä maate.’ Sanoin siihen, että minäkin tulen.”, Kristin McKee selittää tv-kanava WDBJ7:lle. ”Sitten vain muutamaa tuntia myöhemmin kuulimme räjähdyksen ja lasin pirstoutumisen ääniä. Se oli ihan hullua.”

”Olimme onnekkaita, sillä tyttäremme olisi saattanut löytää meidät raunioista. Kiitän joka päivä Jumalaa ja Metallicaa pelastumisestamme.”

Perhe toivoo pääsevänsä palaamaan parhaillaan kunnostettavaan kotiinsa puolen vuoden sisällä.

Metallica puolestaan jatkaa M72-kiertuettaan Pohjois-Amerikassa. Orkesterin seuraava etappi on 28.5. Washingtonissa.

YouTube video

Lue myös: ”’Se oli sitten viimeinen kerta, kun te lämppäätte meitä'” – Gary Holt sanoo Exoduksen murskanneen Metallican bändien yhteiskeikalla

Lue myös: ”En tiedä, haluanko katsoa tuota koskaan enää” – Metallica ei ilahtunut nähdessään Some Kind of Monster -dokumentin ensi kertaa