Bill Ward paljastaa Black Sabbathiin liittyvän asian, jota katuu eniten – ”Tarvitsimme rahaa…”

Tony Iommi (vasemmalla), Bill Ward (keskellä) ja Geezer Butler (oikealla) Ivor Novello Awardseissa vuonna 2015.
Ray Tang / Shutterstock / All Over Press

Ward vakuuttaa, ettei hän ajattele pahalla sitä, ettei saanut soittaa yhtyeen näillä näkymin viimeiseksi jääneellä levyllä.

Black Sabbathin alkuperäisrumpali Bill Ward muisteli menneitä pitkässä Metal Hammer -lehden haastattelussa ja paljastaa yhden bändiin liittyvän asian, jota katuu yhä tänäkin päivänä.

”Myin kauniin taloni, koska tarvitsimme rahaa maksaaksemme Heaven And Hell -levyn (1980) äänitykset. Astonissa kasvaneelle ison talon ja tiluksen saaminen oli todella merkittävä juttu. Mutta bändi meni aina kaiken muun edelle ja siinä kohtaa tarvitsimme jostain rahaa päästäksemme seuraavaan pisteeseen”, Ward kertoo.

Samaisessa haastattelussa rumpali myös vakuuttaa, ettei kanna enää kaunaa muulle yhtyeelle siitä, että tätä ei otettu soittamaan rumpuja Black Sabbathin näillä näkymin viimeiseksi jäävälle 13-albumille (2013).

”Rakastan jätkiä tiedät-kyllä-miten-paljon. Olen käynyt läpi vihaiset jaksot ja tullut pisteeseen, jossa minulla on rauha niin itseni kuin heidänkin kanssa. Olen iloinen kaikesta, mitä teimme ja muistelen usein niitä varhaisia aikoja Kööpenhaminassa ja Reeperbahnilla. Rakastan noita tyyppejä kaikkine vikoineen. On hienoa, että olemme tulleet näin pitkälle ja voin yhä koska tahansa kirjoittaa tai jutella heidän kanssaan aina kun haluan.”

Kaikkein huuruisimpia aikojaan Ward ei muistele hyvällä, mutta kertoo selvinneensä pahojen aikojen yli juurikin Black Sabbathin avulla.

”Vuonna 1984 olin menettänyt kaiken. Minulla ei ollut edes omia housuja – ne olivat jonkun muun! Nousin katuojasta rankan alkoholin väärinkäytön jälkeen ja tajusin, että tätä menoa tapan itseni”, Ward kertoo.

”Oli kova työ [nousta ylös], ja parasta, mitä minulle tapahtui, oli päästä tekemään [Sabbathin] Reunion-albumia (1998). Luulin siinä vaiheessa sen osan elämästäni olevan jo mennyttä ja olin hyvin surullinen, joten kun pääsin takaisin ja potkimaan kunnolla perseitä auttoi minua suuresti.”

Lue koko haastattelu täältä.