Kerran vielä, pojat? Bill Ward haikailee vielä yhden Black Sabbath -albumin perään

8.10.2021 10:40

Tony Iommi, Ozzy Osbourne ja Geezer Butler paketoivat Black Sabbathin komean uran vuonna 2017 kotiseudullaan Birminghamissa, eikä kukaan kolmikosta ole tämän jälkeen osoittanut valtavaa kiinnostusta yhtyeen herättelemiseen. Välillä on väläytelty jonkun yksittäisen erikoiskeikan tekemistä, mutta kaikki yhtyeen loppuaikojen jäsenet tuntuvat olevan aika tyytyväisiä elämäänsä Sabbathin jälkeen.

Bill Wardilla näyttää kuitenkin olevan vaikeuksia päästää bändistä irti. Ward oli tunnetusti sivussa orkesterin jäähyväisrundilta – jupakan yksityiskohdat ovat edelleen hämäriä –, mutta rumpalia kiinnostaisi edelleen palata sorvin ääreen vanhojen bändikavereiden kanssa. Ja nimenomaan studiossa, ei keikalla.

Ward puhui aiheesta brittiläisen Metron haastattelussa. 73-vuotias Ward ei tunne olevansa enää siinä kunnossa, että suuren luokan keikkahommat hoituisivat kunnialla, mutta soittamaan tekisi kuitenkin mieli.

”Eniten haluaisin tehdä vielä yhden levyn. Ei välttämättä mitään keikkoja, koska haluan olla realistinen sen suhteen, mihin kykenen. Iän myötä on yhä vaikeampaa soittaa rumpuja sillä tyylillä kuin minä niitä soitan”, Ward sanoo.

”En ole puhunut tästä jätkille vielä, mutta olen keskustellut parin managementin kaverin kanssa mahdollisuudesta uuden äänitteen tekemiseen. Pystyisin tekemään sen turvallisesti covidista huolimatta. Voin soittaa osuuksiani studiossani Los Angelesissa. Suhtaudun hyvin avoimin mielin tuollaiseen mahdollisuuteen.”

Tony Iommin mielipidettä asiasta kysytään varmaan jossain yhteydessä ennen pitkää, joten katsotaan, mitä mies vastaa. Tavallaan olisi kiva, jos Wardin ja muun yhtyeen välit saataisiin sovittua ennen kuin on myöhäistä.

Lisää luettavaa