Brittiläisestä Black Midi – yhtyeestä tunnettu kitaristi Matt Kwasniewski-Kelvin on kuollut. Asiasta uutisoi muun muassa The Guardian. Läheisten julkaiseman tiedotteen mukaan 26-vuotias Kwasniewski-Kelvin hävisi ”pitkään jatkuneen kamppailun mielenterveysongelmien kanssa.”
”Kaikista yrityksistä huolimatta hän, lahjakas muusikko ja ystävällinen, rakastava mies, antautui. Häntä tullaan aina rakastaan. Pyydämme, huolehtikaa rakkaistanne, jotta tällaista ei tapahtuisi”, muusikon läheiset kirjoittavat tiedotteessa, jonka on jakanut muun muassa Black Midin levy-yhtiö Rough Trade Records.
Kwasniewski-Kelvin perusti maineikkaan kokeellista rokkia soittaneen Black Midin vuonna 2017 yhdessä laulaja Geordie Greepin, basisti Cameron pictonin ja rumpali Morgan Simpsonin kanssa. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Schlagenheim vuonna 2019 ja vuoden 2021 alussa kitaristi jättäytyi yhtyeen riveistä keskittyäkseen mielenterveyteensä. Muu kolmikko jatkoi sessiomuusikoiden kanssa vuoteen 2024 saakka, jonka jälkeen koko bändi jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle.
Suomessa Black Midi on esiintynyt kahdesti: vuonna 2019 Sideway-festareilla sekä 2022 Flow’ssa.
