”En ole varma, uskonko sitä mitä he sanovat” – John Corabi ei osta Mötley Crüen versiota Mick Marsin erosta

Ray Garbo / Shutterstock / AOP

Yksi viime aikojen puheenaiheista hard rock -kentällä on ollut Mötley Crüen päätös jatkaa kiertämistä ilman Mick Marsia. 71-vuotias kitaristi on kärsinyt kaikenmoisista terveysongelmista läpi aikuisikänsä, joten päätös ei sinänsä tullut yllätyksenä, mutta kaikki eivät ole Mötiköiden julkisista ulostuloista aivan vakuuttuneita. Yksi ihmettelevä ääni on John Corabi, joka toimi bändin laulajana vuosina 1992–96.

Corabilta kysyttiin asiasta hiljattain Life in the Stocks -podcastin haastattelussa. Laulaja pähkäilee jutussa, mahtoiko Mars lähteä lopulta omasta tahdostaan vai savustettiinko hänet ulos. Juttutuokiosta kertoo myös Blabbermouth.

”Tunnen [Marsin kiertuekitaristina korvanneen] John 5:n hyvin. Hän on loistava soittaja – en voi sanoa ’loistava’ tarpeeksi painokkaasti – ja mainio tyyppi. Mutta haluan kuulla Mickin puhuvan ennen kuin muodostan mielipiteeni. Se erotiedote oli Mötleyn ja heidän väkensä kirjoittama. Enkä ole aivan varma, uskonko sitä mitä he sanovat, jätetään sen nyt siihen”, Corabi sanoo.

Mutta eipä Corabi jättänytkään sitä siihen, vaan laulaja jatkoi aiheesta myöhemmin vielä suorasanaisemmin. Hän muistelee, miten muu yhtye valitti Marsin soittotaidoista jo 1990-luvulla, kun Corabi oli bändissä.

”He valittivat hänen soitostaan jo silloin, kun teimme Generation Swine -albumia (1997). Ja jos katsot kaikkia levyjä, mitä olemme tehneet sen jälkeen… Suurin osa Swinen kitaroista on minun soittamiani, mikä on yksi syy, miksi haastoin bändin tyypit oikeuteen. He valittivat Mickistä koko ajan. Enkä tiedä, soittiko hän New Tattoolla (2000), mutta tiedän, että Red, White & Crüella (2005) oli mukana DJ Ashba, samoin Saints of Los Angelesilla (2008), ja The Dirtin soundtrackilla (2019) soitti John 5″, Corabi sanoo.

”Enpä tiedä. Voin olla ihan väärässä kaikessa tästä, mutta sanotaan nyt, että odottelen yhä Mickin vastausta. Toistaiseksi olemme kuulleet vain Mötleyn ja bändin managementin kannan.”

Suomeen Mötley Crüe saapuu ensi kesänä, kun bändi konsertoi perjantaina 9. kesäkuuta Hyvinkään Rockfestissä. Festarin muita esiintyjiä ovat muun muassa Def Leppard ja Pantera.