Muistatko yhtyeen nimeltä Jere and the Universe? Tämä Jere Ijäksen vuonna 2002 perustama orkesteri teki vuosituhannen alkukymmenyksellä kolme albumia ja pääsi muun muassa lämmittelemään Eppu Normaalia näiden paluukiertueella vuonna 2005. Orkesterin tarina kuitenkin alkoi hiipua seuraavana vuonna, kun rumpali Jaska Lukkarinen matkasi New Yorkiin opiskelemaan ja basisti Juho Vehmanen sekä kitaristi Mikko Virta keskittyivät enemmän PMMP:n puuhiin. Ijäs jatkoi musisointia muiden kokoonpanojen kera.
Tällä viikolla Jere and the Universe kuitenkin palaa kuvioihin yhden illan ajaksi. Orkesteri esiintyy Espoon Sellosalissa keskiviikkona 10. syyskuuta vuoden 2005 kokoonpanollaan. Illan teemana on tuolloin julkaistu kakkoslevy Metrolla Tokioon, ja sehän muuten on varsin hieno levy. Erityisesti albumin raukeapoljentoinen nimikappale on aivan erinomainen laulu niistä hetkistä, kun elämässä haluaisi vain hypätä summamutikassa seuraavaan junaan ja matkustaa pois, minne tahansa.
Siispä suuntaa keskiviikkona Sellosaliin, mikäli haluat nähdä tämän orkesterin pitkästä aikaa livenä. Lippuja tapahtumaan voi hankkia Lippupisteestä alkaen hintaan 25 euroa. Ja tuosta alta voi palauttaa mieleen sen Metrolla Tokioon -biisin, olkaapa hyvät: