Glenn Hughes on ollut aika monessa mukana – ja aina varsin kovassa seurassa. Parhaiten hänet muistetaan Deep Purplesta, kun Hughes toimi klassikkoyhtyeen laulaja-basistina vuosina 1973–76, mutta onpa mies levyttänyt musiikkia myös Black Sabbathin, Gary Mooren yhtyeen ja Black Country Communionin jäsenenä. Vierailevana tähtenä Hughes on nähty muun muassa Whitesnaken, Mötley Crüen, Quiet Riotin ja Jake E. Leen julkaisuilla.
Tätä myöten Hughes on ehtinyt musisoida todella kovien kitaristien kanssa. Vaan kun soittokavereina ovat toimineet uran mittaan sellaiset herrat kuin Ritchie Blackmore, Tony Iommi, Joe Satriani, Gary Moore, Jake E. Lee, Joe Bonamassa, Dave Navarro, John Frusciante ja Jerry Cantrell, niin kuka näistä on tehnyt Hughesiin suurimman vaikutuksen? Classic Rock kysyi asiaa veteraanimuusikolta tuoreessa haastattelussa.
”Voi luoja, tuo on vaikea kysymys. En halua ihmisten suuttuvan minulle, koska en nimeä nyt Ritchietä, Tommy Bolinia, Mel Galleytä tai Pat Thrallia, mutta täytyy sanoa, että se on tasapeli Gary Mooren ja Joe Bonamassan välillä”, Hughes sanoo ja jatkaa:
”Puhun nyt siitä kuumemaisesta olosta, jonka olen saanut heidän kanssaan työskennellessäni. Siitä, kun Gary ilmaantui kämpilleni kolmelta yöllä ja räjäytti tuosta noin vain tajuntani. On uskomatonta, millainen kitaristi hän oli.”
”Ja nyt Joe Bonamassa räjäyttää tajuntani joka ilta. Bonamassa on tämän hetken suurin soittaja”, Hughes kehuu lopuksi Black Country Communion -yhtyetoveriaan.