Kumpi oli kovempi soittaja, Eddie Van Halen vai Randy Rhoads? Ex-W.A.S.P.-kitaristi kertoo mielipiteensä

Chris Holmes vastasi ikuisuuskysymykseen.
6.9.2025 20:24

Aina siitä saakka kun George Beauchamp keksi iskeä virrat kuusikieliseen, ihmiset ovat kinastelleet siitä, kuka on se kaikkein kovin sähkökitaran kurittaja. Siinä missä 60- ja 70-luvuilta ykköspaikalle sovitellaan yleensä Jimi Hendrixiä, Jimmy Pagea, David Gilmouria, Jeff Beckiä tai Eric Claptonia, 80-luvulta kärjessä vilahtelevat useimmiten Eddie Van Halenin ja Randy Rhoadsin nimet.

Nyt entinen W.A.S.P.-kepittäjä Chris Holmes on kertonut oman näkemyksensä siitä, kumpi viimeksi mainituista on etevämpi soittoniekka.

”Vartuin heti Pasadenan ja La Cañadan [Kalifornian Flintridge] naapurissa. Se sijaitsee toisella puolella, Glendale toisella, ja Quiet Riot on sieltä kotoisin”, Holmes kertoo The Metal Voicen haastattelussa. ”Monet sanovat että vihaan Randy Rhoadsia. Ei, en vihaa häntä. Itse asiassa pidin kaverista.”

”Hän on mielestäni hyvä kitaristi, mutta netissä monet väittävät minun vihaavan häntä”, Holmes jatkaa. ”Se ei pidä paikkaansa, okei? Hän on samalta aikakaudelta kuin minäkin. Vartuin Van Halenia kuunnellen, joten mietin kumpi on parempi, ja mielestäni Eddie Van Halen pesee Rhoadsin mennen tullen.”

”Van Halen ei pukeutunut rusetteihin ja käyttänyt pilkkukuvioita”, Holmes lisää. ”Se oli Quiet Riotin juttu. En pitänyt moisesta. Sitä meni mieluummin Van Halenin bileisiin, joissa juotiin Schiltziä ja saatiin hampaat kurkkuun mutapainissa kun taas Quiet Riotin juhlissa polteltiin Sherman-sikareita ja juotiin Perrieriä. Se ei ole makuuni.”

”En vihaa Randy Rhoadsia. Hän soitti hienoja juttuja ja on surullista, että hän kuoli.”

YouTube video