Marilyn Mansonille takaisku oikeudessa – muusikolle lankesi jälleen maksettavaksi suuria summia oikeudenkäyntikuluja

18.2.2024 20:55

Useista hyväksikäytöistä syytetty Marilyn Manson joutuu maksamaan jälleen suuria summia oikeudenkäyntikuluja, kokonaissumman lähennellessä jo 500 000 dollaria.

Useat naiset ovat syyttäneet Mansonia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, väkivallasta ja raiskauksista. Tapaukset on tähän asti kuitenkin joko hylätty näytön puutteen vuoksi tai sovittu oikeussalin ulkopuolella.

Manson itse nosti maaliskuussa 2022 kanteen kunnianloukkauksesta entistä kumppaniaan Evan Rachel Woodia vastaan. Wood on väittänyt Mansonin hyväksikäyttäneen häntä teini-ikäisestä saakka.

Manson kiisti syytteet ja väitti vastineessaan Woodin ”pestanneen, koordinoineen ja painostaneen” naisia esittämään valheellisia syytöksiä muusikosta. Osa Mansonin syytteistä hylättiin viime vuonna. Osa on edelleen tulossa käsittelyyn 1. toukokuuta alkavassa oikeudenkäynnissä.

Manson määrättiin aiemmin maksamaan Woodin oikeudenkäyntikuluja 326 000 dollarin edestä. Nyt NME uutisoi, että muusikko on määrätty maksamaan myös Illma Goren oikeudenkäyntikulut. Gore oli nimetty kanteessa toiseksi vastaajaksi Woodin ”romanttisena partnerina”. Summan kerrotaan olevan 160 000 dollaria.

Lisää luettavaa