Metallican kitaristi Kirk Hammett kertoi äskettäin elokuvahaaveistaan, mutta ona mies puhunut yhtyeensä (joskus) tulevasta levystäkin.
Tuottajalegenda Rick Rubinin kanssa eri teille lähtenyt orkesteri on kiinnittänyt tulevan pitkäsoittonsa taustavoimaksi edellisellä Death Magnetic -levyllä äänittäjänä ja miksaajana toimineen Gerg Fidelmanin.
Nyt Fidelmanilla on siis myös tuotantovastuu, ja tämähän ei ole varsinainen ilouutinen kaikille Metallican ystäville. Esimerkiksi Death Magneticin äänimaailma kun on saanut paljonkin ritiikkiä osakseen.
No, ei heitetä vielä kirvestä kaivoon, vaan katsotaan jonakin päivänä, mitä sieltä oikein tuleman pitää
– Olemme työskennelleet studiossa Gregin kanssa. Levytysprojekti on jo niin pitkällä, että yhteistyökumppaneiden vaihtuminen enää tässä vaiheessa on äärimmäisen epätodennäköistä, Hammett sanoo.