Oslosta ei suotta puhuta pohjoisen bilemekkana – By:Larm-tapahtumassa nähtiin jälleen roppakaupalla kiinnostavia keikkoja

7.3.2018 10:55

By:Larm
Oslo
1.–3.3.2018

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Oslo on saavuttanut aseman Pohjolan bilemekkana. Tuoreessa selvityksessä todettiin muun muassa, että Norjan pääkaupungissa järjestetään vuosittain enemmän keikkoja kuin Kööpenhaminassa ja Tukholmassa yhteensä.

Tämä korostui maaliskuun alussa, kun Oslossa juhlittiin järjestyksessä jo 21. By:Larm-kaupunkifestivaalia. Joka paikassa soi – aina Oslon klubeista muille areenoille – ja ohjelmakirjo kattoi useimmat kuviteltavat genret päivän pophattarasta mustavalkomaskiseen pandaörinään.

Kolmepäiväisen musiikkifestivaalin ohjelmasta vastasi kaikkiaan noin 140 norjalaista ja ulkomaista bändiä. Paikallisten vaikuttajien lisäksi tapahtumaan osallistuivat esimerkiksi Brian Enon kanssa levyttänyt Tom Rogerson, miljoonia Spotify-kuuntelijoita tavoittanut Lewis Capaldi sekä viikinkimetallin soihdunkantaja Sólstafir.

Tarjonnassa korostui äidinkielisen rapin laantumattomalta vaikuttava suosio – r&b:n, soulin ja monenmoisen indien ohella. Pitkän viikonlopun aikana saattoi kuulla rytmikästä tipautusta norjan lisäksi ainakin ruotsiksi ja islanniksi.

Tämänvuotiseenkin By:Larmiin sisältyi niin ikään kaksipäiväinen musiikkiammattilaisten kokoontuminen. Paneelien ja workshopien puhujina ja alustajina Osloon saapui muun muassa The Crampsin ensimmäinen rumpali sekä Kicks-fanzinen ja Norton-levymerkin perustaja Miriam Linna, Ninja Tunen Peter Quicke, musiikin tulevaisuutta peilaavia tutkijoita sekä digitaalisen jakelun ja mediamaailman eksperttejä.

Oslossa jaettiin myös useita musiikkipalkintoja. Esimerkiksi kahdentoista Nordic Music Prize -ehdokkaan joukkoon oli nimetty Suomen edustajat Timo Kaukolampi (albumilla 1) ja Astrid Swan (From the Bed and Beyond).

Papatuksen nosteessa

Hiphop-kulttuuriin laajasti ymmärrettynä törmää kaikkialla Oslossa. Alan väellä on omia studioita ja artistitalleja, joka puolella näkee graffiteja ja muraleja ja musiikki pumppaa ohiajavista autoista. Näin myös By:Larmissa. Kattaukseen sisältyi iso joukko alan talenttia, ja räppiväen lisäksi keikoille sonnustautuivat r&b- ja soul-kyvyt.

Esimerkiksi John Dee -klubissa pauhasi norjaksi Blvck O, joka sai yleisöltä intohimoisen vastineen. Lavan eteen pakkautunut kansa pomppi ja sanaili mukana, mikä kannusti gambialais-senegalilais-norjalaisen riimikon vimmaiseen flow’hun. Blvck O on löytänyt kuulijansa myös verkossa: miehen esikois-ep:n otti haltuun pari miljoonaa Spotify-käyttäjää.

Blvck O räppäsi by:Larmissa norjaksi.

Norjalaisten räpäyttäjien lisäksi By:Larmissa esiintyi vaikkapa ruotsalainen Jireel ja islantilainen Reykjavíkurdætur, joille molemmille oli buukattu kaksi keikkaa. Ruotsalaisen sananiekan vuolas ilmaisu siivitettiin bassojyräyksellä, joka ravisteli koko Sentrum Sceneä.

Reykjavíkurdætur eli Reykjavíkin tyttäret on puolestaan feministinen kollektiivi, jonka kokoonpano vaihtelee tilanteen mukaan. Ryhmän lukumäärään katsomatta asiasisältö säilyy samana. Naiset sommittelevat sanottavansa muun muassa politiikasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä – agenda, jonka #metoo-someaalto on nyttemmin nostanut globaaliksi puheenaiheeksi vuosia klikin aloittamisen jälkeen.

Artistista vetovoimaa

Yksi Oslon omintakeisimmista keikkapaikoista on kulttuurikirkko Jakob. Siellä rokkasi avausiltana isäntämaan Fay Wildhagen. Intohimoisen isoeleinen vyörytys sopi täydellisesti holvattuun tilaan. Wildhagenin kitaroinnin lisäksi saundia kasvatettiin muun muassa jousin ja puhaltimin.

Suoria genreleimoja kaihtava paahto toi mieleen naisen innoittajat Bon Iverista Arcade Fireen – hyvällä tavalla. Vieläkin läheisemmin ilmaisu rinnastui moniin islantilaisiin art/alt-rockryhmiin, jotka satsaavat erityisesti jokaisen yksittäisen vedon persoonalliseen sovitukseen ja sooniseen viimeistelyyn. Niin tai näin, kirkkomenoja seurannut yleisö oli paitsi runsas, myös silminnähden innoissaan.

Kirkossakin konsertoineen Fay Wildhagenin suosio kasvaa kohisten Norjassa.

Blån rauniobaarissa koettiin by:Larmissa niin ikään iskeviä esityksiä. Oslolainen Das Body soitti ensikeikkansa tammikuussa ja oli siihen nähden huikeassa vedossa. Popkoplan saundissa oli kasarisynapopin hyväntuulista helmeilyä samoin kuin indie-ekstremisteille ominaista tinkimätöntä tyylitajua. Yhdistelmään törmää harvoin.

Das Bodyn laulaja-kitaristi Ellie Linden kehitti läsnäoloon provokatiivisen jengan jalkautumalla välillä yleisön joukkoon. Lopuksi hän vielä jakoi kukkakimpustaan ruusuja vastaanottaville kuuntelijoille.

Ellie Linden (vas.) jakoi ruusuja yleisölle Das Bodyn keikan päätteeksi.

Koneet ja isot eleet olivat ominaisua myös Arylle (oik. Ariadne Loinsworth). Trondheimin kasvatti ja osittain juuret Trinidadiin ulottava solisti puski popsikelmää triphop-maustein tappiin asti täydessä Rockefeller-klubissa.

Vaikka tekniset ongelmat katkoivat tekemistä, oleellinen välittyi. Hunajaääninen solisti piti positiivisuuden poreet ilmassa silloinkin, kun kollegat ratkoivat äänentoiston pätkimistä.

Kaikista koetuista norjalaisakteista Ola Kvernbergs Steamdome III saattoi hyvinkin putsata pöydän By:Larmin erikoisimpana esiintyjänä. Trio oli kuin ammoisen krauttiyhtye Canin inkarnaatio jumittavine luuppauksineen ja jytisevine bassolinjoineen. Hypnoottisesta klangista sinkosi hetkittäin ajatuskipinöitä myös Gongiin – aivan kuten ranskalaiset progekonkarit, kolmikkokin liukui kuin huomaamatta psykedeliaan.

Monenlaista muutakin musiikkia tekevän kosketinsoittaja-viulisti-kitaristi Ola Kvernbergin lisäksi kollegiossa soittivat rumpali Erik Nylander (Mechanical Fair, Liarbird) ja basisti Bent Sæther (Motorpsycho, Sugarfoot).

Vahvoja vierailijoita

Jotain aivan toisenlaista tarjoili Tom Rogerson. Minikokoisessa Kafé Hærverkissa soittanut britti ammensi ennen kaikkea ambientista. Sormiot, kontrollerit, efektit ja läppäri arsenaalinaan Rogerson improvisoi musiikkia, joka sivusi samalla taannoista yhteistyötä Brian Enon kanssa.

Intensiivinen setti kaartui Eno-kimpan teemojen vapaamuotoisesta tulkinnasta vahvemmin sävellysperustaiseen materiaaliin. Kokeellisesta elektrokoplasta Three Trapped Tigers niin ikään tunnettu Rogerson eläytyi vahvasti sulauttaessaan koneleijuntaa klassisiin ja teknohkoihin elementteihin ja kastoi siinä sivussa tuvallisen By:Larmin katsojia äänivirtaan.

Tom Rogersonin ambient-elektro viehätti By:Larmissa.

Moisen rinnalla vaikkapa Billie Eilish tuntui pinnallisen vaisulta digi-marionetilta. Laulaja-lauluntekijää on hypetetty laajasti, mutta Sentrum Scenen valtavalla lavalla amerikkalainen vaikutti lähes koomiselta ilmestykseltä ukuleleineen ja dramaattisine poseerauksineen. Siihen katsomatta – tai juuri sen innostamana – nippanappa baari-ikäinen massa äänesti naisen puolesta tanssijaloillaan.

Lewis Capaldi veti vuorostaan Gamla-klubin piukkaan. Someohjus houkutti peräti 28 miljoonaa kuuntelijaa spotifyhin omakustanteisella Bruises-raidallaan viime vuonna. Pikkuklubin estradilla skotti näyttäytyi välittömänä janttarana. Hän ihmetteli edelleen ihmisten kiinnostusta, skoolaili oluellaan lavan eteen pakkautuneiden fanien kanssa ja kaulaili halukkaita selfieissä keikan jälkeen.

Lauteilla Capaldi heittäytyi biisiensä vietäväksi. Rag’n’Bone Manin mieleen tuovan laulaja-kitaristin fraseeraus tulvi tunnetta. Emotionaalinen lataus oli niin vahva, että moni kuuntelija näytti huulisynkkaavan sanoja spontaanisti.

Lewis Capaldi ei ole turhaan Spotifyn kunkkuja.

Superorganism taas edusti jotain päinvastaista. Monikansallisen multimediabändin juju kumpusi koukuttavista hokemista, häikäisevistä videokollaaseista ja värikkäästä lavashowsta.

Blåssa taustaprojisoinnit ja koreografiat eivät aivan osuneet nappiin. Musiikki sen sijaan tuntui tuoreelta miksaukselta, jossa 1980-luvun Tom Tom Clubin leikillinen hauskanpito summattiin varhaisen Gorillazin kokeiluihin niin että kokonaisuutta kannatteli upottavan kutsuva bassotyyny.

Puhetta asioista ja niiden taustoista

Osloon kokoontui myös musiikin tienraivaajia ja taustavaikuttajia. Kiinnostavia pakisivat esimerkiksi Miriam Linna ja Peter Quicke omissa nimikkotilaisuuksissaan.

Miriam Linna muistetaan ehkä parhaiten The Crampsin alkuperäisenä rumpalina. Pesti jäi lyhyehköksi, mutta viitoitti koko elämää. What’s Inside a Girl? -sessiossa Linna osoittautui loistavaksi tarinankertojaksi. Hän muisteli vaiheitaan aina lapsuuden avainkokemuksista koko alaan vaikuttaneisiin töihin.

Vuonna 1976 New Yorkiin muuttanut Linna päätyi The Crampsin rumpaliksi, soittivathan kaikki ystävätkin jossain bändissä. Kicks-fanzine ja vähän myöhemmin Norton, joka julkaisi levyjen ohella kirjoja, olivat samoin luontaisen ajautumisen sanelemia juttuja, ei kapinaa tai harkintaan perustuvia uravalintoja. Muuta kiinnostavaa ei vain ollut olemassa Kanadassa syntyneelle ja Yhdysvalloissa varttuneelle naiselle.

Miriam Linna rummutti The Crampsissa ja on kustantanut levyjä ja painatteita.

Tänäänkin Linna julistaa omaehtoisen toiminnan ja juurevan meiningin puolesta. Osaltaan DIY-asenteen tarttuvuudesta kertoo sekin, että ideologia on siirtynyt luontevasti sukupolvelta toiselle eikä unohtunut historiankirjoituksen alaviitteeksi. Itse asiassa päinvastoin – monet uusista ilmiöistä ponnistavat yhä globaaleiksi tyylisuunniksi 1960 garagen tai 1970-luvun punkin tavoin juuri intohimoisista alakulttuureista ja pienistä diggaripiireistä.

Ninja Tunen Peter Quickekin oli slotissaan terävä ja hauska puhuja. Hän tuli alalle Coldcut-kaksikon pyynnöstä kylmiltään perheensä meijerialan yrityksestä. Siitä juontui yksi varhainen Ninja Tune -julkaisu, Dj Foodin vinoilu Mr. Quicke Cuts the Cheese (1995).

Peter Quicke (vas.) on ollut luomassa Ninja Tunesta isoa musiikkiklusteria.

Quicke muisteli By:Larmissa, että Ninja Tune aloitti toimintansa lontoolaisilta rikollisilta vuokratussa hylätyssä rakennuksessa, jonne myöhemmin remontoidut luksus-loftit maksavat kuulemma miljoonia. Selviytyäkseen labelin oli kartutettava tuloja nyttemmin avaintulonlähteeksi muodostuneen lisensoinnin kautta, vaikka joutuikin satunnaisesti tekemisiin myös ”kammottavien ihmisten ja yritysten” kanssa.

Tänään Ninja Tunesta on kasvanut 70 henkilöä työllistävä luovan talouden klusteri, jolla on edustajia Euroopan metropolien lisäksi Australiaa myöten. Firma hallinnoi myös tekijänoikeuksia ja kehittää musiikkitoimintaan liittyviä ohjelmistoja Coldcutin Matt Blackin kiinnostuksen johdosta.

Ja palkinto menee…

Tämän By:Larm-vuoden tärkein palkinto oli erityisen kiinnostavalle tulokkaalle myönnettävä Stjerneskudd, johon sisältyi 300 000 norjankruunun (reilun 30 000 euron) rahallinen kannustus. Se myönnettiin taidepoppia triphopahtaviin vaikutteisiin yhdistävälle triolle Sassy 009. Siinä vaikuttaa kolme oslolaista ystävystä Teodora, Sunniva ja Johanna.

Sassy 009 huomioitiin lupaavalle tulokkaalle myönnetyllä Stjerneskudd-palkinnolla.

Nordic Music Prize on vuorostaan jaettu vuoden parhaasta albumista 2010 alkaen brittiläis-irlantilaisen Mercuryn mallin mukaan. Valitsijaraateihin kuuluu pitkän linjan musiikkiammattilaisia niin pohjoismaista kuin Britanniasta. Tämänvuotisen palkinnon kävi pokkaamassa Susanne Sundførin edustaja pitkäsoitosta Music for People in Trouble – itse artisti oli tilaisuuden aikana kiertueella.

Kahdentoista ehdokkaan lista venyi poikkeuksellisen eklektiseksi, nominoitiinhan huomionosoitukselle muun muassa Islannin Björk ja Ruotsin Fever Ray. Suomea edustivat Timo Kaukolampi ja Astrid Swan, joille oli buukattu myös keikat By:Larmissa.

Vuodesta 2000 alkaen jaettu By:Larmer-pysti ojennettiin taas Parkteatret-estradin vetäjälle Limita Lundelle. Meritoinnilla korostettiin hänen työyhteisöä innostavaa asennettaan sekä tarkkaa korvaa tuoda esiin kulttuuria monimuotoisesti.

Seuraava by:Larm järjestetään 28.2.–2.3.2019 Oslossa.