Nordic Music Prize jaetaan jälleen – Timo Kaukolampi ja Astrid Swan kisaavat samasta palkinnosta Björkin kanssa

24.1.2018 13:36

Kuka korjaa tänä vuonna Nordic Music Prizen eli kotimaisittain Pohjoismaisen musiikkipalkinnon? Se saadaan selville 1. maaliskuuta Norjassa By:Larm-tapahtumassa, ja tänään saatiin kuulla, ketkä palkinnosta kisaavat. Ilahduttavasti mukana on parikin suomalaista nimeä.

Nordic Music Prize on siis vuonna 2010 lanseerattu palkinto, joka myönnetään vuosittain yhdelle artistille merkiksi siitä, että kunnianarvoisa tuomaristo on nostanut hänen albuminsa vuoden kovimmaksi pohjoismaiseksi levyjulkaisuksi. Viime kerralla kunnian korjasi norjalainen Jenny Hval albumillaan Blood Bitch. Suomeen palkinto on tullut kerran, kun Mirel Wagner korjasi vuonna 2014 potin levyllään When the Cellar Children See the Light of Day.

Tänä vuonna Suomesta selvisivät ehdolle K-X-P-kokoonpanostakin tuttu Timo Kaukolampi sooloalbumillaan 1 sekä Astrid Swan levyllään From the Bed and Beyond. Kovia nimiä, mutta kovia kavereita on vastassakin: esimerkiksi Islannista ehdolla on sellainen maailmantähti kuin Björk uutuuslevyllään Utopia. Katso kaikki ehdokkaat täältä.

Voittajan valitsee tuomaristo, johon kuuluvat Jeanette Lee (Rough Trade), Jude Rogers (The Guardian), Laurence Bell (Domino Records) ja Stuart Maconie (BBC). Voittaja saa mainetta, kunniaa ja jokusen tuhatta euroa rahaa. Onnea markaan molemmille Suomen staroille!

Lisää luettavaa