Machinae Supremacy tulee taas. Ruotsalainen, Commodore 64 -henkistä metallimusiikkia esittävä orkesteri julkaisee 6. maaliskuuta kahdeksannen albuminsa ja suuntaa tämän tiimoilta myös kiertueelle. Rundi ulottuu luonnollisesti myös Suomeen asti, ja täällä orkesteri tekeekin kokonaiset kuusi keikkaa.
Kiertue alkaa 9. huhtikuuta Helsingistä ja etenee Jyväskylän, Turun, Tampereen ja Oulun kautta Kuopioon, jossa Machinae Supremacy nähdään 18. huhtikuuta.
”On ilo aloittaa albumikiertue juuri Suomesta. Soitimme siellä ensimmäisen kerran jo vuonna 2000. Suomesta on tullut meille toinen kotimaa”, yhtye kertoo tiedotteessa ja jatkaa:
”Me haluamme antaa faneillemme aina jotain ekstraa ja samalla saamme paljon takaisin. Machinae Supremacy saa paljon palautetta, kuinka keikoillamme on syntynyt merkittäviä ihmissuhteita tai toisaalta musiikkimme on auttanut läpi elämän kovien aikojen. On todella hienoa esittää uusia biisejä huhtikuussa juuri tälle porukalle.”
Katso tarkempi keikka-aikataulu alempaa:
9.4. Helsinki, Tavastia
10.4. Jyväskylä, Lutakko
11.4. Turku, Apollo
16.4. Tampere, Olympia
17.4. Oulu, 45 special
18.4. Kuopio, Circus