Ilmoitus: Vuonna 1973 Pekka Aarnio heräsi yöllä konekiväärin tulitukseen – Agit-Propin tarinassa riittää hurjia käänteitä

Agit-Prop muistetaan yhtyeenä, joka ylisti väsymättä sosialismin hienoutta. Ennen kaikkea se oli kuitenkin kokoonpano, joka vastusti sotaa ja kampanjoi rauhan ja solidaarisuuden puolesta. Dokumentaristi Jouko Aaltosen Agit-Prop – Lauluja utopiasta -kirjassa kerrotaan yhtyeen tarina, joka peittoaa vaiherikkaudessaan monen rockbändin hurjastelut.

Leena Neuvonen

ILMOITUS Minkälainen yhtye oli Agit-Prop? Yleensä bändistä tulee mieleen kaksi asiaa: kommunismi ja Ultra Bra.

1970-luvulla voimiensa tunnossa ollut kokoonpano oli nimeään myöten (Agitprop tunnetaan kansainvälisesti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen agitaation ja propagandan toimistona) erittäin vasemmistolainen yhtye. Sen tuotannosta muistetaan erityisesti kommunismin ja Neuvostoliiton ihanuutta ylistävät laulut. Sen tuotanto mielletään taistolaisliikkeen valtakauden teemamusiikiksi, ja tästä syystä yhtyettä karsastetaan yhtä paljon kuin ihaillaan.

Agit-Propia on pidetty myös supersuositun Ultra Bran tyylillisenä esikuvana. Molemmissa yhtyeissä lauluosuuksia esittää kahden miehen ja kahden naisen muodostama kvartetti, ja molemmissa sanoitukset lauletaan uhmakkaasti selkeästi artikuloiden, kuin järkähtämättä kuulijaa silmiin katsoen.

Nämä kaksi mielleyhtymää ovat niin vahvoja, että unohduksiin jää, miten Agit-Propin tarinaan liittyi paljon muutakin huomionarvoista. Nyt dokumenttielokuvien ohjaajana tunnettu Jouko Aaltonen on koostanut yhtyeen tarinan kirjaksi, joka tarjoaa monipuolisemman katsauksen vaikutusvaltaisen kokoonpanon tarinaan.

Kun taistolaisuus ilmiönä hiipui ja ylenpalttisen neuvostomyönteisyyden jälkipyykki alkoi, liikkeen edustajia vaadittiin pahoittelemaan menneitä näkökantojaan. Agit-Propin muusikoitakin vaadittiin tilille, mutta Pekka Aarnio, Martti Launis, Monna Kamu ja Sinikka Sokka eivät koskaan pyydelleet anteeksi. ”Ei ole mitään syytä pyytää anteeksi sitä, että on ollut rauhan ja solidaarisuuden asialla ja että on puolustanut heikkoja ja sorrettuja”, Martti Launis totesi.

Agit-Propissa olikin kysymys ennen kaikkea rauhanaatteesta, sotien vastustamisesta ja kaltoin kohdeltujen ihmisten tukemisesta.

1960–70-luvuilla raivosi Vietnamin sota, jonka brutaalius koetteli suomalaistenkin sietokykyä. Sota nähtiin Yhdysvaltojen julmana hyökkäyksenä pienen valtion kimppuun, ja kun Neuvostoliitto tuki Yhdysvaltoja vastaan taistelleita Pohjois-Vietnamin joukkoja, tämä houkutteli myös Agit-Propin muusikoita Neuvostoliiton ja sosialismin puolelle. Yhtyeen sanoituksia voi pitää nykyään naiiveina, mutta niiden tarkoitusperät olivat jalot.

Sosialismin nimeen vannominen mahdollisti myös sen, että Agit-Prop sai suomalaisittain ainutlaatuisia tilaisuuksia esiintyä maailmalla. Kun puhutaan kansainvälisesti menestyneistä suomalaisbändeistä, luetellaan tavallisesti Nightwishin, HIMin ja The Rasmuksen kaltaisia nimiä. Myös Agit-Prop oli kuitenkin omalla alallaan ulkomailla asti arvostettu yhtye.

Bändi teki suuria konsertteja esimerkiksi Kuubassa, Chilessä ja Itä-Saksassa, jossa yleisössä nähtiin muun muassa nuori Angela Merkel. Itä-Saksassa yhtye innoitti jopa jäljittelijöitä, jotka alkoivat imitoida kokoonpanon tyyliä. Parhaimmillaan Agit-Prop esiintyi Berliinin Alexanderplatzilla suuressa yhteiskonsertissa yli sadantuhannen ihmisen edessä.

Chilellä oli Agit-Propin tarinassa aivan erityinen osa. Kun yhtye matkusti esiintymään maahan vuonna 1973, pääkaupunki Santiagossa alkoi tulitaistelu, kun korkea-arvoisen upseerin Roberto Souperin johtamat kapinalliset yrittivät suistaa vasemmistolaisen Salvador Allenden vallasta. Vallankaappaus epäonnistui, mutta vain muutamaa kuukautta myöhemmin Augusto Pinochetin joukot ottivat vallan ja alkoivat vainota vasemmistoa.

Tämä oli Agit-Propille järkytys. Yhtye oli saanut monia ystäviä Chilen-matkoillaan, solminut maassa rakkaussuhteitakin, ja nyt maan vasemmisto sai pelätä henkensä edestä. Pinochetin valtakaudella tuhansia sosialisteiksi epäiltyjä vangittiin, kidutettiin ja murhattiin.

Taistolaisuus ja poliittinen laululiike päättyivät aikanaan. Punk saapui 1970-luvun lopussa Suomeenkin rytinällä, ja vanhat poliittiset laulut alkoivat tuntua pölyttyneiltä. 1980-luvulle tultaessa ilmiöstä oli jäljellä enää haalea muisto.

Agit-Prop ei kuitenkaan koskaan virallisesti lopettanut – keikkoja vain tuli vähemmän ja vähemmän, kunnes lopulta esiintymiset lakkasivat tyystin.

Tämä sopi neljälle keskushahmolle oikeastaan aivan hyvin. He olivat varttuneet aikuisiksi, perustaneet perheet ja saaneet lapsia. Oli aika tehdä elämässä muuta. Mitään jäähyväiskonserttia ei kuitenkaan koskaan soitettu, virallista lopettamisilmoitusta ei annettu.

1990-luvulla saatiin varmistus siitä, että Agit-Propin musiikki kestää vuosikymmenestä toiseen. Yhtye nähtiin jälleen keikoilla, ja Ultra Bran suosio toi kokoonpanolle uutta yleisöä.

Lopulta kävi niin, että Agit-Prop jatkoi vielä senkin jälkeen, kun Ultra Bra lopetti toimintansa. Opetuslapset katosivat, mutta esikuva nähtiin esimerkiksi Provinssirockissa vielä vuonna 2003.

Martti Launis kuoli syyskuussa 2018 ja Pekka Aarnio toukokuussa 2019. Nyt Agit-Prop on siis lopulta mennyt. Jouko Aaltosen kirja toimii kauniina muistokirjoituksena yhtyeelle, joka ehti nähdä aivan toisenlaisen Suomen ja maailman kuin mihin nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet.

Sekä Agit-Prop, Neuvostoliitto että koko entisaikojen sosialismi ovat historiaa, mutta tutut kappaleet jatkavat kulkuaan. Ja niiden taustalla olevat tarinat ovat tavattoman kiehtovaa luettavaa. Voit ostaa Agit-Prop – Lauluja utopiasta -kirjan itsellesi tästä.

Kirja on tarjolla myös äänikirjana. Lukijana toimii yhtyeen jäsen Sinikka Sokka.