Etsi
Vuoden 2021 Pori Jazzin liput ovat jo myynnissä.
Liput myynnissä 3.7. alkaen.
Qstock järjestetään seuraavan kerran 30.-31.7.2021.
Kolmen päivän liput ovat jo myynnissä.
Samalla tulivat myyntiin kolmen päivän liput.
Heinäkuussa nähdään festarikeikkoja muun muassa Billie Eilishilta, Ultra Bralta, Sielun Veljiltä, Jesse Markinilta ja The Curelta.
And The Glass Handed Kites -albumia juhlistetaan Turussa kesällä 2021.
12.-13. kesäkuuta hypitään näppärästi Tampereen ja Oulun välillä livestriimikeikkojen merkeissä.
Kolmen päivän liput tulivat myös myyntiin.
Festivaalin keikat livestriimataan Tampereelta ja Oulusta käsin.
"Olemme joutuneet toteamaan, ettei ole turvallista tuottaa Flow Festivalin kokoista tapahtumaa vain muutaman kuukauden kuluttua", järjestäjät tiedottavat.