Etsi
Kaarle Viikate ja Marko Haavisto juhlistavat kymmenvuotiasta Laulu tuohikorteista -debyyttilevytystään kiertueella. Soundin Timo Isoaho kyseli kaksikolta, mitä muistoja levy herättää ja mitkä ovat fiilikset ennen kiertuetta.
Vaikka Viikatteen kolmekymppiset lähestyvät, kokoonpanoaan kasvattaneen yhtyeen terä heiluu yhä kiitettävällä tahdilla. Uusi albumi Hiljainen on nimensä mukainen teos: nyt mennään vähän maltillisemmin, vähän koskettavammin – ja vähän hiljaisemmin. Laulaja-kitaristi Kaarle Viikate kertoi Soundissa 10/24 toimittaja Timo Isoaholle albumin synnystä ja uudistuneesta kokoonpanosta.
Kaarle Viikate kertoo uusimmassa Soundissa tuoreen Askel-albumin salaisuuksista. Aki Nuopponen toimittaa. Tässä toinen puolisko Soundissa 4/23 ilmestyneestä haastattelusta, lue toinen osa jutun alta löytyvästä linkistä.
Viikatteessa 26 vuoden ajan soittanut Simeoni Viikate ilmoitti viime vuonna eroavansa yhtyeestä terveydellisten syiden vuoksi. Kaarle Viikate kertoo Soundissa 4/23, kuinka bändi etsi muutoksen jälkeen uutta suuntaa. Haastattelu on osio pidemmästä artikkelista.