Ilmoitus: Viimeisin vuosi on ollut synkkä kulttuurialalle. Valoa tunnelin päässä kuitenkin näkyy ja keikkalippuja myydään jo kovaa vauhtia. Miten kesän keikoille kannattaa alkaa valmistautua?
Kuva: Unsplash
Musiikkiala oli vasta selvinnyt edellisestä murroksesta, kun korona iski keväällä 2020. Edellisen vuosikymmenen aikana musiikkiala oli kokenut suuren muutoksen, kun levymyynti käytännössä katosi ja alaa valtasivat netin striimauspalvelut. Levymyynnin hiipuminen laski artistille musiikin kuuntelusta tulevia palkkioita, minkä vuoksi livekeikoista tuli entistäkin tärkeämpi tulonlähde musiikkialalla.
Sitten tuli korona, joka iski rajusti juuri tapahtuma-alaan. Musiikkiala teki tappiota, kun viime kesän festivaalit peruttiin ja iso osa muistakin keikoista siirtyi, peruuntui tai yleisömäärää rajoitettiin kymmenesosaan. Musiikkialan edustajat ovatkin varoitelleet, että pian koko ala kutistuu, kun yritykset menevät konkurssiin.
Valoa tunnelin päässä
Vuosi 2021 näyttää olevan käännekohta koronapandemiassa, kun kansa saadaan rokotettua vuoden mittaan. Vaikka tulevaisuus on yhä epävarma, näyttää siltä, että loppukesästä tai ainakin loppuvuodesta pääsemme jälleen nauttimaan livemusiikista.
Musiikki ja keikat ovat niin tärkeä osa elämäämme, että keikat täyttyvät varmasti heti kun yhteiskuntaa avataan uudestaan. Keikkalippuja myydäänkin jo kovaa vauhtia kesälle ja syksylle 2021. Festivaalejakin järjestetään melko normaaliin tapaan ja monet festarit ovat jo julkistaneet esiintyjätkin. Festarit ja keikat mahdollistetaan ehkä rokotusten avulla, tai porteille saattaa tulla pikatestit, joiden avulla varmistetaan, että kenelläkään yleisöstä ei ole koronaa. Yksi mahdollisuus lisätä turvallisuutta on järjestää keikat suurten turvavälien kanssa.
Keikkalippujen rahoitus vuonna 2021
Niin musiikkiala kuin musiikin kuluttajatkin odottavat keikkalavojen aukeamista kuin kuuta nousevaa. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että keikkaliput viedään käsistä nopeasti näin korona-aikanakin. Ei siis kannata vitkastella keikkalippujen hankinnassa, vaan suosituimpia lippuja pitäisi olla kärkkymässä heti kun ne tulevat myyntiin. Miten siis toimia, jos rahaa lippuihin ei kuitenkaan juuri nyt ole?
Keikkalippujen rahoittamiseksi on mahdollista ottaa lainaa, esimerkiksi halpa kulutusluotto. Koronan vuoksi vakuudettomille kulutusluotoille on asetettu 10 prosentin korkokatto, eli korkokulut ovat varsin alhaiset. Lainaa kannattaa aina vertailla LoanScouterin lainavertailupalvelun avulla, jotta varmistat matalimman hinnan lainallesi. LoanScouter kilpailuttaa lainat puolestasi 20 rahoittajan välillä, jotta lainan vertailu olisi sinulle mahdollisimman helppoa.
Valmistaudu livekeikkaan
Jos onnistuit nappaamaan liput haluamaasi konserttiin ja keikka on pian edessä, voi alkaa jo valmistautua keikkaan. Vanhoja konsertteja fiilistelemällä pääsee tunnelmaan jo viikkoja ennen keikkaa. Jotkut tykkäävät selvittää bändin viimeaikaiset settilistat ja opetella biisit ulkoa ennen keikkaa. Toiset taas tykkäävät yllättyä, eivätkä halua kuullakaan bändin muista keikoista etukäteen.
Varsinaisena keikkapäivänä kannattaa selvittää ainakin koronarajoitukset. Muista pitää turvavälit ja käyttää maskia. Sairaana ei keikalle saa mennä, vaikka kyseessä olisi kauan odotettu suosikkibändin keikka. Monet tapahtumanjärjestäjät suosittelevat käyttämään vain korttimaksua, koska käteisen kanssa pöpöt leviävät herkemmin.