Kesäkuussa 2018 ilmestyneen Kaikki on hyvin -albumin jälkeen Henri ”Paperi T” Pulkkinen jäi viettämään määrittelemättömän pituista taukoa. Jo tuo levy oli irtiotto siitä tyylistä, joka Malarian pelon (2015) myötä sekoitti undergroundrapin ja valtavirran rajoja tuoden artistin äärelle odottamattomiakin yleisöjä.
Paperi T ei tunnu jääneen pohtimaan, missä tai minkälaisen musiikin äärellä nuo kuulijat tänä päivänä ovat, vaan jatkaa imagonsa häivyttämistä. Joka päivä jotain katoaa -paluulevyllä kuuluu tunnistettava ääni, mutta teemat ovat kasvaneet.
Kuluneiden viiden vuoden aikana artistilta on julkaistu ainoastaan Khidin kanssa tehty yhteislevy HBD RIP (2020), kunnes tänä keväänä kuultiin yllättäen fiitti Ruusut-yhtyeen uudella tuplalevyllä. Joka päivä jotain katoaa on ollut kahden vuoden ajan taustalla työstössä tuottajinaan sama työryhmä: Miikka Koivisto, Artturi Taira ja Samuli Kukkola.
Millaisia linjanvetoja levytysprosessin aluksi tehtiin? Ainakin tämä on aiempaa hillitympi ja riisutumpi levy, jolla tekstit tulevat entistä selvemmin etualalle.
– Albumin tuotantoon liittyvät tyyliseikat ovat aina tuntuneet tärkeiltä. Tämä on aiheiltaan raskain levyni, mutta en missään vaiheessa halunnut, että se kuulostaa raskaalta. Se on jopa kevyempi kuin kaksi edellistä. Ehkä tekemisen aikana tajusi, ettei tunteen tarvitse olla koko ajan niin pinnassa ja puristavana, vaan pelkästään vaikuttamassa taustalla. Kappaleita nauhoitettiin useita kertoja, ja tunneilmaisua skaalattiin koko ajan alemmas ja alemmas – tehdään hillitymmin.
– Ei tämä albumi ole mikään massiivinen statement. Kun välillä mietin, pitäisikö tämä toteuttaa ”isommin”, oli lopulta yllättävää huomata, ettei sille ole tarvetta. Huomasin olevani enemmän asioiden kanssa rauhassa ja introspektiivinen kuin aiempien levyjen kohdalla.
Teksteissä on paljon sisäisiä solmuja, ristiviittauksia ja mahdottomuuksia. Asioita tarkastellaan vaihtuvista näkökulmista, ja kuulija arvailee, mikä kaikki on totta. Onko oikeaa tapaa tulkita levyn lyriikoita tai yksilöidä kertojaääntä?
– Sisäistin jossain vaiheessa, että saatan puhua samanaikaisesti monesta eri asiasta. Saatan tehdä yksinkertaisempaa lyriikkaa, mutta samalla se voi tarkoittaa useita asioita limittäin. Levylläkin sanotaan, että ”kirjoittaa tajutakseen, mitä kirjoittaa”. Vaikka luulee tekevänsä ihan muuta, teos itsessään paljastaa lopulta sen, mistä todella oli kyse.
Jo levyn avausraidalla Missä vyörytät kuulijan eteen pitkän listan ”paprumaisia” fraaseja, vertauskuvia ja viitteitä. Se kuulostaa pöytälaatikon avaamiselta sen jälkeen, kun olet viettänyt muutaman vuoden hiljaiseloa?
– Vaikka räppiä ei muuten tekisikään kovin perinteisillä säännöillä, olen aina pitänyt siitä, että levy aloitetaan tilannecheckillä. Miten tähän on tultu ja mitä seuraavaksi? Breikata voi vain kerran ja hype on absurdi käsite. Missä on sellainen masentunut tunnepuuska. Se sisältää niitä kantavia teemoja, joihin palataan ja joita syvennetään läpi levyn: elämän ja kuoleman suhde, perhe, suvun jatkuminen, artistius, nähdyksi tuleminen, muistaminen.
– Työskentelen aika paljon niin, että samoja asioita toistetaan eri tavoilla. Toistaminen muuttaa sisältöä. Asiat kääntyvät, puhut itsesi pussiin. Kertoja tajuaa itsekin ajattelevansa toisin. Myöhemmin levyllä sanottu voi muuttaa sitä, mitä alun perin kirjoittaessa tarkoitin. Jos olen tässä hetkessä jostain jotain mieltä, niin toivottavasti tulevaisuudessa mielipide on vähemmän jyrkkä.
Muuttolinnut kertoo isäsi kuolemasta. Tuntuu että tällä levyllä toteutat myös jonkinlaista isänmurhaa itsesi kautta – mitätöimällä omia tekemisiäsi?
– Isä kuoli 2020, ja se on konkreettinen oikea asia levyllä. En aluksi tahtonut käsitellä sitä musiikin kautta ja yritin väistellä aihetta. Ajattelin tästä tulevan silloin kuolinlevy, enkä halua sitä. On ollut vaikea tajuta, että tämä on eri lailla henkilökohtainen albumi kuin aiemmat. Kun biisejä syntyi, jouduin myöntämään, että kuolevaisuus ja läheisen kuolema on kaikessa läsnä; ajatukset perheestä, pettymyksistä ja mahdollisuuksista. Tajusin niiden kaikkien liittyvän siihen, että okei, nyt isä on poissa. Mitähän se on ajatellut? Levyllä isä puhuu minulle, minä hänelle, minä hänen äänellään.
Kappaleessa Sä tuut unohtuu on kohta: ”Kaikki lainit ei vanhene kunnialla / niitä kattoo kuin pettyny faija”. Siinä kohtaa kiellät itsesi? Teet pastissin kautta lopun vuosimallin 2015 Paperi T:stä, jos joku vielä yleisössä odottaisi sellaisen äänen paluuta.
– Siinä on hyvin tarkoituksellisesti namedroppeja ja kirjallisia viittauksia, ja se on esimerkiksi ainoa biisi levyllä, jossa on alkoholikuvastoa. Tarkoituksena on olla sujut entisen artistiminän kanssa. Ehkä isänmurha tai oman itsen häivyttäminen sopivat levyn teemoihin siinä mielessä, että tässä haudataan paljon. Ajattelen että levyn puolivälistä lähtien kaikki on lopettamista. Kun asiat on ensimmäisellä puoliskolla pohjustettu, niistä päästetään irti. Oli se sitten konkreettisesti kevyttä multaa tai carpe diem -kliseitä, niin jokainen biisi loppupuoliskolla on niiden tekijöiden toistaan seuraava luopuminen.
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Basilikanlehtiä tuntuu käsittelevän keski-ikäistymistä ja keskiluokkaistumista. Paniikki pysyvyydestä jähmettää, mutta samalla ajaa ikäluokkaamme eteenpäin, koska joitain asioita on muuten mahdoton saavuttaa tai ne on vaihdettava muihin haaveisiin.
– Ehkä se on tilannekuva siitä, miten omat tulevaisuuden skenaariot väistyy jonkin toisen skenaarion tieltä. Parisuhteet, sitoutumisen haasteet ja niiden hyväksyminen. Varmasti siinä on keski-ikäistymistäkin, mutta oma katse kaikkea sellaista kuvastoa kohtaan on nyt paljon lämpimämpi. Jos tekstiä tulkitsee niin, että se on parisuhdekriisin kuvaus, niin onhan siinä kriisi kuvattuna, mutta lopulta kaikki kriiseilevät, ja nämä asiat on hyvä olla käytynä läpi, ennen kuin se todellinen keski-ikä iskee – tai kuolinvuode.
Basilikanlehtien lisäksi kappaleet Ambulanssi ja Ymmärrys syntyivät yhteistyönä kirjailija Harry Salmenniemen kanssa. Kuinka päädyitte kirjoittamaan raplyriikkaa? Tai spoken wordia, kuten Ambulanssia voisi kuvata?
– Olemme Harryn kanssa ystäviä pitkän ajan takaa. Jossain vaiheessa aloimme vaihtaa sähköpostilla tekstitiedostoja ja pallotella ideoita. Harry antoi minulle vapaat kädet työstää materiaalia mieleni mukaan ja minä hänelle. Lopputuloksesta ei oikeastaan enää erota, mikä on kenenkin käsialaa.
– Ambulanssi käsittelee toki jälleen kuolemaa, sen arkipäiväisyyttä. Ymmärrys taas on albumilla juuri se käänteentekevä hyväksymisen vaihe. Siinä kuljetaan kohti horisonttia – jotakin, mikä on ainoa varmasti ennustettavissa oleva asia. Kielikuva toistuu levyn alussa, keskellä ja lopussa. Et voi nähdä sitä, mutta tiedät sen olevan siellä ja tiedät sen odottavan.
Albumin toiseksi viimeinen raita Kevyttä multaa alkaa samalla lainilla kuin Muuttolinnut loppuu. Siinä siis saadaan surutyö päätökseen. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Ehkä-kappaleessa puhut ”kuuluisista ensimmäisistä sanoista”, ”kirjanmerkistä ensimmäisellä sivulla” ja kuinka ”nuori minä oli vanha minä”?
– Muuttolinnut kertoi siitä hetkestä, kun yrittää kirjoittaa läheisen kuolemasta tajuten, että tästä tulee nyt banaalia. Ei nyt ainakaan mitään virtaavia jokia siihen lyriikkaan! Ja sitten lopulta löytyy samaistumispinta kaikkeen sellaiseen runouteen tai laululyriikkaan, jonka olisi aikaisemmin ohittanut. Kevyttä multaa on se biisi tämän tajuamisen jälkeen, konkreettinen biisi isän kuolemasta. Siinä kohtaa ruumis kirjaimellisesti haudataan. Se on myös merkityksellinen tajuamisen hetki, kun osaa yhtäkkiä olla armollinen taiteelle, miettiä omaa suhdetta taiteeseen ja mitä siltä pyytää.
– Myös Ehkä on kaiken epävarmuuden hyväksymistä. Jos levyn ekassa biisissä esiintyi selfie ullakolla, nyt se on perhepotretti – irti itsekeskeisyydestä. Täytyy päästää itsensä vapaaksi omista kahleista; ajatuksesta että minun piti olla tällainen. Ja sitten kävellään maisemaan horisontissa ja se on ihan fine.
Teksti: Joni Kling
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/23.