Jaakko ”Jaakko Eino Kalevi” Savolaisen musiikki elää jatkuvassa muutostilassa.
Alkujaan Jyväskylästä kotoisin olevan laulaja-lauluntekijän tie on kulkenut viime vuosina Berliiniin kautta Ateenaan, missä hän on asunut nyt noin kolme vuotta. Sen verran on kestänyt myös julkaisutauko, joka katkeaa uuden Chaos Magic -albumin myötä.
Savolaisen tapa sulauttaa yhteen tyylilajeja ja tunnelmia eräänlaisina hiotumpina hetkenlauluina sopii erityisen hyvin tupla-albumin mittaan. Formaatissa on mahdollista käydä läpi laaja valikoima tunteita ja tilannekuvia Polaroid-otosten lailla. Välähdyksiä sieltä täältä. Maisema kappaleiden ympärillä voi olla urbaani, psykedeelinen tai baleaarinen, niiden soundi yöllinen, levoton ja ajaton.
Juuri ajattomuuden tuntu on tuttu elementti artistin varhaisilta pienkustannejulkaisuilta. Hän kuvaakin uutta albumia paluuksi juurille, ja toisaalta hän kertoo improvisoinnin ja nopeiden luonnosten rinnalle kehittyneestä keskittyneemmästä studiotyöskentelystä. Jälkimmäiseen on osaltaan vaikuttanut levyn työstäminen bändikokoonpanolla.
Mukana levyllä kuullaan multi-instrumentalisti Jimi Tenoria, ranskalaista muusikkoa ja näyttelijää Alma Jodorowskya (elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowskyn pojantytär) sekä belgialaista syntetisaattoriduoa Faux Realia. Myös Vilunki 3000 feattaa levyn päättävässä pitkässä krautrock-jamissa.
Kolmen vuoden aikana kertyneistä demoista kerätty albumi on myös maantieteellisesti monipuolinen tilkkutäkki – vaihtoehtoisen Euroopan kartta. Savolainen on kirjoittanut biisejä ja tehnyt demoja taiteilijaresidensseissä Genevessä ja Viron Maajamissa, Berliinissä sekä Hydran saarella Kreikassa. Lopullisen muotonsa kappaleet saivat Ateenan Mutual Sound -studiolla, missä Teemu Takatalo toimi toisena tuottajana.
Chaos Magic on ”kosmopoliittisen” kuuloinen albumi. Siinä on liikkeessä oleva, vaikeasti määriteltävä paikan henki. Mutta kerroit myös, että musiikintekoon on vaikuttanut eniten juuri Ateenan ilmapiiri ja uusi studio siellä?
– Täällä on hyvä rutiini tehdä juttuja yhdessä. Kun aikoinaan muutin Berliiniin, siihen liittyi idea jostain vapaudesta. Siitä että asioita voisi toteuttaa helpommin. Mutta esimerkiksi kunnon studiotilasta on pulaa, kun jengiä on niin paljon. Ja sitten on tietenkin myös sen kaupungin bailufokus. Hauska ja inspiroiva paikka käydä, mutta ei ole ikävä.
Kun jengiä on liikaa, niin vapauden ajatus ei ole enää sama?
– Ateena on aika eläväinen, hektinen, kaoottinen kaupunki. Ja samalla hommat jotenkin toimii jopa paremmin kuin Saksassa. Saksalainen tehokkuus on täysi myytti. Kaaos esiintyy myös uuden levyn nimessä. Siltä löytyy monipuolisesti erilaista biisimateriaalia ja kirjava valikoima eri tyylejä. Sanoit, että tällä levyllä ei ole tarkoituskaan olla kantavaa teemaa tai kokonaiskuvaa?
– Khaos (kaaos) tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa sitä tilaa, missä taivas ja maa on erotettu toisistaan. Se on tavallaan kaikessa läsnä – se missä tällä hetkellä eletään. Mietin että tällä levyllä ei tarvitse olla yhdistävää tekijää. Enkä myöskään halunnut jättää mitään pois.
Se on kuitenkin tuplalevyn verran musiikkia. Eli onko taustalla ajatus, että kuratoimatta julkaistaan pöytälaatikosta kaikki, mitä matkan varrelta on tarttunut mukaan?
– Kyllä yksi biisi taisi karsiutua. Mutta onhan tällainen vapauttavaa. Se tulee jotenkin luonnollisesti. Edellisillä Domino Recordsille tehdyillä levyillä olen yrittänyt enemmän yhdenmukaistaa tyylillisesti. Se tuntui nyt turhalta. Tässä on niin paljon erilaisia vaikutteita ja niin vaihtelevaa musaa.
Mietin, että levyä lukee jotenkin kuin matkapäiväkirjaa. Siinä on vähän kaikkea. Joissain biiseissä voi estetiikassa kuulla vaikka ranskalaista housea ja joissain brittiläistä 1980-luvun synthpoppia. Hell & Heaven -biisin kuvailit omin sanoin olevan ”gootti-Abbaa.”
– Tämä on vaihtelevin tekemäni albumi pitkään aikaan. Ekat levyt oli just sellaisia päiväkirjamaisia kokoelmia äänityksistä. Tämä on paluu siihen. Sitä ei kuitenkaan voi välttää, etteikö jotain jatkumoa syntyisi. Biiseillä on aina yhdistäviä tekijöitä. Kaikki on peräisin tietyltä ajalta tai sidoksissa johonkin paikkaan. Mutta ei siinä vielä synny yhtenäistä teemaa, jota sanallistaa.
Kirjoitit levyä myös Hydralla. Sillä saarella on vähän mystinen kaiku taiteilijapiireissä. Leonard Cohen esimerkiksi kirjoitti Beautiful Losersin siellä ja sai auringonpistoksen. Mutta sittemmin gentrifikaatio on iskenyt sinnekin?
– Onhan se sitä. Iso saari, mutta varsinainen kylä on aika pieni. Kieltämättä vibe on vähän ankea; luksuskohde, kaikki majoitus kallista. Paikan hienous on siellä oleva studiotila, missä työstin biisejä ja sitten se arkkitehtuuri. Näin sieltä otetun kuvan 1960-luvulta ja mikään ei ole muuttunut yhtään. Ei yhtään uutta rakennusta. Ja 1960-luvun Ateena on puolestaan rakennettu hyvin nopeasti moderniksi, ollut aikansa utopia, joka näyttää nyt vähän vanhentuneelta.
Mitä nostalgia sinulle merkitsee? Lainaat usein jostain menneestä genrestä. Vaikkapa disko ja synthpop ovat olleet oman aikansa futurismia ja utopiaa, joka vaikuttaa nyt viattomalta ja ylioptimistiselta?
– Levyllä on paljon nostalgiaa, se pitää vain myöntää. Se on erilaista kuin jokin niin sanottu moderni musiikki. Olen oikeastaan alkanut mieltää, että uusi on jo perinteistä! Sekin on yksi syy, miksi jätin kaikki biisit levylle. Nostalgia tai menneeseen katsominen on myös sitä, että voi jatkuvasti inspiroitua uudelleen omista vanhoista tekemisistään.
Utopian kääntöpuolena on dystopia. Levyllä kuuluu mielestäni paljon myös sellaista uuden aallon ”kolketta”, missä teknologia on kääntynyt ihmistä vastaan; varhainen Human League? Gary Numan?
– Soundien osalta tuolla levyllä on enemmän rumpukonetta kuin parilla edellisellä, ei oikeastaan kitaraa ja paljon enemmän synia. Nyt oli jotenkin sen aika. Eikä itselläni ole mitään ”perinteisiä” instrumentteja vastaan, riippuu miten mitäkin instrumenttia käyttää ja miten sen kehystää.
Entä tekstit? Tulevatko ne vähän itsestään tyylilajin mukana? Osa sanoituksista on aika synkkiä.
– Ei sen mun mielestä ole synkkä levy. Sellaista moodia en ainakaan tarkoituksenhakuisesti tee. Periaatteessa tekniikka jolla sanoitan, on lauseiden ja ideoiden keräämistä. Sanoitus tulee viimeisenä. Sitä istuu alas, katsoo mitä on kerännyt ja yhdistelee siitä. Joskus yllättäen itsenikin siitä tulee jotain järkevää. Joskus jonkin tekstin kohdalla miettii, että joutuukohan tätä selittelemään. Kun tuollainen hieman kylmähkö synthpop-homma sitten törmäytetään vaikka smooth jazziin tai Benelux-maiden chansoniin, niin vaikutelma on tosiaan kaoottinen.
Onko genreillä enää edes väliä? Taustasi ja työskentelytapasi on aika underground, mutta filtterin läpi puristettu lopputuote on kuitenkin helposti lähestyttävissä.
– Kyllä se täytyy vain myöntää: melodioita on hauska tehdä. Onhan tämä popmusiikkia. Ja sen otsikon alle menee kuitenkin vaikka kaikki rock- ja konemusiikki. Eli haluaako sitten tarkentaa vaikka, että teen
kokeellista poppia? Siitä termistä olen jopa ihan tykännyt.
Kokeellisuudesta voi terminä monelle tulla mieleen, että artisti tekee jotain niin sanotusti epämusikaalista. Mutta tämä on tosi ammattimaisen kuuloinen levy. Ja tämä on myös bändilevy. Kuulostaa että tässä ei ole jarruteltu yhtään, ja vaikkapa päätösraita on sellaista ”muusikkomusiikkia”, missä jokainen instrumentti on oikealla paikallaan ja tietää mitä tekee?
– Yhteistyöbiisit tyyppien kanssa on sellaisia, että kaikkien panos kyllä kuuluu. Ehkä tuloksena on soundillisesti myös huolitellumpaa jälkeä, koska on ollut aikaa studiossa miettiä kaikki läpi. Myös Teemun kanssa tehty tuotanto tekee tästä musiikillisesti paljon rikkaamman kokonaisuuden. Hän pääsääntöisesti väänsi nappia, ja minä sävelsin, mutta samalla molemmat lisäilivät sinne mukaan omia ideoitaan.
Jotain aiempia albumejasi olen myös verrannut vähän sellaiseen kalliiseen AOR-soundiin tai yacht rockiin. Onko jotain sellaista odotettavissa lähitulevaisuudessa?
– No, Drifting Away -biisissä ei ole rumpukonetta ja sen video piti kuvata purjeveneessä, mutta myrskyvaroitus pilasi senkin suunnitelman. Täällä on merta kaikkialla ympärillä, enkä ole kertaakaan päässyt vielä purjehtimaan.
Teksti: Joni Kling
Haastattelu on julkaistu Soundissa 10/23.