Hämeenlinnassa satelee hiljalleen lunta. Jouluun on enää muutama päivä ja kello kuudentoista hujakoilla on jo säkkipimeää. Marko Hietala istuu hotellihuoneessaan kaikessa rauhassa, eikä hänellä ole juuri nyt kiire mihinkään.
Muutaman tunnin päästä tilanne on toinen. Silloin Hietala tekee taas kerran sitä, minkä parhaiten osaa: viihdyttää maksavia asiakkaita estradilta käsin. Tänä iltana ollaan raskaaseen ilmiasuun puettujen joululaulujen äärellä.
– Onhan se todella hurjaa, että ollaan Raskasta Joulua -rundilla jo 20. kertaa, ja touhu tuntuu edelleen kasvavan vuodesta toiseen. Kun aikoinaan tehtiin ekoja railakkaita klubivetoja aikamoisessa hutikassa, ei ihan mietitty areenakonsertteja, Hietala naurahtaa.
– Mutta koska rock’n’roll-bisnes on arvaamatonta, tässä sitä ollaan eikä loppua näy. Ja hyvä niin, sillä Raskasta Joulua on parhaiden kavereiden jokavuotiset kokoontumisajot. Jos myydään siinä sivussa joitakin tuhansia pääsylippuja ja tuotetaan jengille hyviä fiiliksiä, niin mikäpä sen mukavampaa.
Aika tarkkaan seitsemän vuotta taaksepäin Hämeenlinnassa elettiin Marko Hietalan nykyisen uran ja erityisesti kiertueiden kannalta varsin merkittäviä hetkiä. Tuolloin hän nimittäin nousi estradille entisen Nightwish-kollegan Tarja Turusen kanssa ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen.
– Jos joku on elämän rikkaus, niin tärkeät ihmissuhteet. Hyvä kaveruus on asia, jota ei pitäisi mennä pilaamaan, ja onneksi Tarja on taas läheinen ystäväni, Hietala sanoo.
– Tuntui älyttömän hienolta esiintyä Tarjan kanssa joulukuussa 2017, mutta silloin ei tapahtunut sen kummempaa. Sitten koitti kesä 2023, ja meidän kummankin bändit oli buukattu samalle sveitsiläiselle festivaalille. Kun Tarja sitten kysäisi minua lavalle duettokaverikseen, vastausta ei tarvinnut kauan miettiä. Tajusin heti, että hitto soikoon, tästä voi tulla pirun kivaa!
Tuliko?
– Todellakin. Kun esitettiin Phantom of the Opera, eturivin fanien reaktioiden näkeminen oli suorastaan koskettavaa. Kovasti diggaillut jengi nauroi ja kyynelehti samaan aikaan – kukin liikuttui omalla tavallaan!
– Ei mennyt aikaakaan, kun tiedustelin puolestani Tarjalta, kiinnostaisiko häntä tulla mukaan eräälle uudelle kappaleelleni. Tarja nyökkäsi saman tien, ja lopputulos, biisi Left on Mars, löytyy uudelta Roses from the Deep -sooloalbumiltani.
Onko sinulta ja Tarjalta jo kyselty yhteistä albumia?
– On toki. Myös yhteisen bändin kasaamista on pyydetty. En ole puhunut näistä jutuista Tarjan kanssa sen syvemmin, mutta kaikki on mahdollista, sillä tapanani on katsoa joka aamu, onko Schrödingerin kissa vielä hengissä laatikossaan. Niin, mahdollista, joskaan ei kovin todennäköistä, Hietala toteaa.
– Paljon muutakin on toki kysytty. Esimerkiksi sitä, josko tekisin Tarjan kanssa pelkästään Nightwishin materiaaliin keskittyvän kiertueen. Mutta ei sentään… Sellainen tuntuu liian halvalta ajatukselta. Totta kai jengi on ollut haltioissaan, kun me on vedetty viime aikojen yhteisillä rundeilla esimerkiksi Dead to The World, mutta jossakin se hyvän maun raja kuitenkin menee.
– Minusta tuntuu, että olen löytänyt Tarjan kanssa aika hyvän tekemisen tavan. Voidaan esimerkiksi laulaa duettoja ja lähteä omien bändiemme kanssa tien päälle, mutta jättää monet muut ideat rauhaan. Nythän on niin, että vaikka olen ollut muusikon uralla jo hetken aikaa, tykkään edelleen erityisen paljon uusista haasteista.
Kunnon hulluttelua
Vaikka Marko Hietala on nähty aiemmin esimerkiksi Masked Singer -ohjelmassa – siinä toki valepuvussa –, Vain elämää oli hänelle yksi mainituista haasteista. Hyvin näkyvä sellainen.
– Minua kysyttiin mukaan joskus aiemminkin, mutta silloin aikataulut eivät natsanneet. Onneksi viime vuonna homma osui, sillä minua kiinnosti oikeasti tietää, millainen kokemus Vain elämää on. Enkä tietenkään edes yritä kieltää sitä, että tiesin ohjelman tarjoavan korvaamattoman laajaa promootiota uudelle soololevylleni.
Television voima on kova. Vuodesta toiseen.
– Olen profiloitunut aiemmin aika vankasti raskaamman rockin puolelle, mutta jo muutaman Vain elämää -jakson jälkeen alkoi tuntua, että nyt pihtiputaanmummotkin tunnistavat. Meninpä mihin hyvänsä, moni alkoi vilkuilla, että tuohan on se Marko!
Millainen kokemus Vain elämää ylipäänsä oli?
– Ehdottomasti parempi kuin uskalsin odottaa. Oli se sitten tuuria tai ei, mutta meidän porukassa oli mainio tunnelma. Tultiin oikein hyvin toimeen.
– Päivät olivat todella intensiivisiä. Herättiin aikaisin ja kamerat lähtivät pyörimään saman tien. Sitten oli maskeerausta, haastatteluja ja lounastamista. Koko ajan tapahtui jotain. Myöhemmin mentiin illalliselle ja biisit alkoivat soida. Unimatti tuli myöhään, ja varhain aamusta alkoi sama ruljanssi. Kun minuuttiaikataulu reilun viikon jälkeen päättyi kuin seinään, olo oli kieltämättä melkoisen pöllämystynyt. Menin Helsinkiin ja hotellihuoneessani oli ihan hiljaista. Kontrasti oli mieletön, ja sitä henkistä krapulaa piti vähän sulatella.
Millaista muiden artistien biisien sovittaminen oli?
– Omista kiireistä johtuen ulkoistin sovitushommaa aika paljon kitaristituttavilleni Korhosen Erkalle ja Wäinölän Tuomakselle, mutta annoin toki selkeitä ohjeita ja referenssejä. Ideana oli, että tehdään sovitustyö luonnollisesti niin viimeisen päälle kuin pystytään, mutta biisikohtaisesti kieli saa myös olla vahvasti poskessa.
– Kun työstettäväksi otettiin Costello Hautamäen vanhan Sensuuri-yhtyeen biisi Raskas rock, se oli ihan mahtavaa. Alkuperäinen kappale on punkkareiden vittuilua hevimiehille, ja teema sopi minulle mahtavasti. Tehtiin siitä hitaan doomahtava versio. Ja sitten kun valmisteltiin versiota Hanna Pakarisen Mörkö Mainio -kappaleesta, uuden sovituksen lähtökohtana oli ”Dream Theater kohtaa Vesa-Matti Loirin esittämän Brontosauruksen yön”. Se oli kunnon hulluttelua.
Millaisia ajatuksia oman päiväsi näkemykset herättivät?
– Iltan versio Nemosta oli hemmetin hieno. Oli tehty soinnutuksia uusiksi, oli isoa orkkaa ja synamassaa. Homma toimi komeasti.
– Jos taas mennään teksti edellä, niin aika monethan närkästyivät Roope Salmisen Wings of Darkness -vedosta. Nyt täytyy sanoa, että Roope oli skoutannut aika hyvin, mitä meikäläisen elämässä on tapahtunut ja tehnyt sitten ihan hitosti tekstiä. Ymmärrän toki, että Roopen lainit menivät täysin satunnaisemman kuulijan ohi, mutta itse huvituin monista lohkaisuista!
Wings of Darknessin myötä aasinsillalle hypäten: mitä kuuluu nelikymppiselle Tarotille?
– Hemmetti, en olekaan ajatellut, että yhtyeen nimi vaihtui [Purgatorysta] Tarotiksi 1985. Sehän on tosiaan juhlavuosi! Hietala hoksaa.
– Parin edellisen kesän keikat ovat olleet hienoja. En tässä vaiheessa uskalla sanoa, milloin nousemme lavalle seuraavan kerran, mutta yksi juttu on vahvasti mielessä: kun ensi kesä koittaa ja satutaan Kuopioon yhtä aikaa, katsotaan vähän uusia juttuja. Mennään toisin sanoen Jannen [Tolsa, koskettimet] studiolle ja lyödään ideoita pöydälle. Jos homma toimii, pannaan uutta Tarot-musaa pihalle jossain vaiheessa. Kun Spede [Tarot-rumpali Pecu Cinnari] oli vielä keskuudessamme, meillä oli jo otsikkokin seuraavalle levylle: Future Dead Ahead. Saapa nähdä, käytetäänkö sitä vielä joskus!
Ei rajoituksia
Uusi Tarot-albumi olisi toki aikamoinen juttu, mutta niin on Marko Hietalan tuore levykin. Tarttuvia biisejä pullollaan oleva Roses from the Deep on rouheasti groovaava classic rock -albumi, joka kurottelee ydinalueeltaan niin progressiivisiin kuin moniin muihinkin suuntiin.
– Suurin osa biisien raakaideoista tuli minulta, eikä mitään musiikillisia rajoituksia todellakaan ollut. Jos aihio vaikutti hyvältä, sitä alettiin työstää eteenpäin – niin yksinkertaista se todellakin oli, Hietala sanoo.
– Vaikka iso osa lähtöideoista onkin minun kynästäni, levyn tekemisestä ei olisi tullut yhtään mitään ilman Tuomas Wäinölää. Hän tuotti albumin ja työsti paljon riffejä, melodioita ja muita musiikillisia juttuja. Täydennämme toistemme ideoita todella hyvin: itse en keksisi Tuomakselta tulevia juttuja ja päinvastoin. Niin, ja kirjoittihan hän myös sanoituksia. Esimerkiksi Two Soldiersin teksti on Tuomaksen käsialaa.
Se on hieno kappale. Duettokaverisi JP Leppäluoto on myös mies paikallaan.
– Minä ja JP ollaan näitä kuvitteellisia sotilaita, ja tarinassa mennään Yhdysvaltain sisällissodan melskeisiin. Puheosuuksista vastaa Wheel-yhtyeen James Lascelles. Saatiin homma maaliin oikein komeasti.
Millainen tarina Tammikuu-biisiin liittyy?
– Suomeksi kirjoittaminen ei ollut mikään itsetarkoitus, mutta joskus mieleen tulee sanoitusidea, joka täytyy toteuttaa äidinkielellä. Olen syntynyt tammikuussa ja tarina alkaa suhteellisen omakohtaisesti, mutta sitten hahmo muuttuu kuvitteellisemmaksi.
– Musiikillisesti Tammikuu on aika reipas tapaus. Itse kuulen sävellyksessä myös Iron Maidenin varhaisaikojen räväkkää punkhenkeä!
Oletko sinä Rebel of the North -biisin pohjoisen kapinallinen?
– Varmaan joo – ainakin johonkin pisteeseen asti, Hietala nauraa.
Voimat loppuvat
Palataan Nightwishiin. Jos muistelet nyt alkuvuotta 2021 ja lähtöpäätöstäsi bändistä, millaisia ajatuksia mieleesi nousee?
– Ihan ensin täytyy alleviivata, että seison täysin Nightwish-urani aikaisten albumien takana. Olen pirun ylpeä, että tehtiin Holopaisen Tuomaksen johdolla älyttömän kovia juttuja ja noustiin isoksi nimeksi välittämättä mistään valtavirran säännöistä.
– Mainitsemasi ajat olivat kuitenkin hyvin ilottomia. Pandemia-aikana mieli musteni ja musteni, ja lopulta olin pahemmassa henkisessä syöverissä kuin koskaan aiemmin. Tunsin päivä päivältä yhä selvemmin, että voimat loppuvat. Yritin siirtää nämä ajatukset syrjään väkisin ja mennä eteenpäin hampaat irvessä. Joskus yritin purkautua bändikavereille, mutta oikeiden sanojen löytäminen oli vaikeaa ja muiden oli varmasti vaikea ymmärtää niitä. Olin tuittupää, toisinaan jopa pelottava tapaus. Ja kaiken aikaa tuntui, että vajoan yhä syvempään pimeyteen. Olo oli käsittämättömän karmea.
Hietala jatkaa, että hänen vaimonsa näki tuolloin ”todella synkän Markon”.
– Onneksi hän jaksoi uskoa, että se parempi kaveri tulee vielä esiin… Hän oli ehkä ratkaiseva ihminen siinä mielessä, että olen ylipäänsä elossa tänä päivänä.
– Sitten korona alkoi vähän väistyä ja alettiin saada päivämääriä striimikeikoista ja muista. Se oli kulminaatiopiste. Oli pakko punnita, pystynkö mukautumaan Nightwish-maailman vaatimuksiin. Tajusin nopeasti, etten pysty. Olin siis ajautunut pakottavaan ja pelottavaan tilanteeseen, jossa minun oli pakko lähteä isosta kansainvälisestä yhtyeestä, vaikka esimerkiksi musiikillisesti en olisi halunnutkaan. Tavallaan siis kaduin ratkaisuani saman tien, mutta vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut. Minun oli pakko jättää kaikki taakseni, perhettä toki lukuun ottamatta.
Hietalat muuttivat Espanjaan, minkä hän kertoo olleen hyvä ratkaisu.
– Seuraavaksi sain adhd-diagnoosin ja siihen sopivan lääkityksen. Silloin aloin oikeasti parantua ja nousta rotkon pohjalta.
Tuomas Holopainen oli todennut aiemmin, että jos joku poistuu Nightwishin silloisesta inkarnaatiosta, se on sitten siinä.
– Tiedän. Tilanne oli todella ristiriitainen. Minkä tahansa ratkaisun teenkin, se on helvetin huono jonkun osapuolen mielestä. Kun ilmoitin päätöksestäni, Nightwish-leirissä oltiin tietty ärtyneitä. Perkele, nyt se jättää tämän paatin. Ymmärsin toki heidän reaktionsa. Onneksi bändi ei kuitenkaan lopettanut. En olisi todellakaan halunnut sitäkin painolastia kannettavakseni!
Nyt Nightwish porskuttaa tahollaan ja sinä olet kiireisempi kuin kenties koskaan. Kaikki hyvin?
– Kuluva vuosi näyttää aikamoiselta. Kiertuetta kiertueen perään, ja kaikenlaista muutakin touhua. Hyvältä tuntuu, Hietala sanoo hymyillen.
– Mutta vaikka monenlaista on jäänyt taakse, muistan edelleen elävästi yhdeksänvuotiaan Markon, joka törmäsi Black Sabbathin Master of Reality -albumiin ensimmäisen kerran. Miten vaaralliselta ja kiehtovalta se kuulostikaan. Se näytti tien, ja sillä kuljetaan loppuun asti!