Hautajaissaattue Kanta-Hämeestä: Skepticism vei 1990-luvulla metallimusiikkia aivan uuteen suuntaan

Skepticism.
Saku Schildt

Harva bändi voi kehua olleensa aloittamassa kokonaista uutta musiikkigenreä. Skepticism voi, ja mainittu genre onkin sellainen, että moni synkäksi mielletty metallimusiikki kuulostaa Euroviisuilta sen rinnalla. Timo Isoaho haastatteli bändiä Soundiin 8/21.

Elettiin 1990-luvun alkupuolta, kun Kanta-Hämeestä alkoi kantautua äärimmäisen raskaita, epätoivoisen synkeitä ja pohjattoman melankolisia sävelmiä – ja nämä sävelmät olivat aivan omilla taajuuksillaan koko maailmankin mittakaavassa. Funeral doomin kantaisänä varsinaissuomalaisen Thergothonin ohella pidetty Skepticism oli nähnyt kuunvalon.

– Skepticismin 1990-luvun alun materiaali oli death metalia maustettuna synkeillä melodioilla ja hitaan raskailla osilla. Uuden soundin ja tyylin kannalta merkittävä käänne tapahtui, kun kitaristi Eero Pöyry siirtyi kosketinsoittajaksi ja aloimme hyödyntää koskettimia kitaran rinnalla tasavertaisena soittimena. Samoihin aikoihin rumpali Lasse Pelkonen puolestaan nosti toisen bassorummun tomiksi ja hankki samalla patarumpukapulat, kertoo kitaristi Jani Kekarainen.

– Näinä yhtyeen alkuvuosina huomasimme, että hitaat riffit sekä raskaat melodiat miellyttävät omaa korvaa eniten, ja sellaista materiaalia alkoi sitten syntyä enemmän ja enemmän. Raskaan musiikin alamaailmaa keinutti tuolloin black metalin toinen aalto, joten Skepticism oli aikamoisen syrjässä metallin valtavirroista.

Pystytkö nostamaan takavuosien Skepticism-levytysten joukosta esiin omia suosikkeja?

– Jokaiselta julkaisulta löytyy jotakin mielenkiintoista, mutta kyllähän esimerkiksi debyyttialbumi Stormcrowfleet (1995) on eräs merkkipaaluista, sanoo kitaristi.

– Parisen vuotta sitten marssimme analogivelhona tunnetun Anssi Kipon Astia-studiolle moniraitakakkujen kanssa, ja teimme ensilevystä uuden miksauksen ja masteroinnin. Astialla oli hienoa kuunnella vanhaa levyä raita kerrallaan ja palauttaa mieleen se, että bändi oli tuolloin tiukassa soittokunnossa. Samalla huomasimme senkin, että kakut olivat aikoinaan olleet kierrätystavaraa ja Stormcrowfleet oli äänitetty Mikko Alatalon livetaltioinnin päälle. Kulttuuriteko tämäkin!

– Täytyy mainita myös Aes-ep (1999), joka sisältää yhden lähes puolen tunnin mittaisen sävellyksen. Biisi toimii edelleen hyvin. Pidän kovasti myös The Process of Farmakon -ep:n Backward Funeral and the Raven -kappaleesta, jonka kosketinosuudet on soitettu massiivisella kaksitasoisella urkuharmonilla. Sen instrumentin roudaaminen kellaristudioon oli jo aikamoinen osa äänityskokemusta… Hah hah!

Juuri julkaistu Skepticismin uusi studioalbumi on nimeltään Companion. Monumentaalisia tunnelmia pursuava kokonaisuus juhlistaa yhtyeen kolmenkymmenvuoden mittaista taivalta äärimmäisen tyylikkäästi.

– Päätavoitteena oli tehdä ammattimainen ja eheä albumi merkkivuoden kunniaksi. Skepticismin kohdalla lopputulos on kuitenkin aina hivenen arpapeliä, sillä elämäntilanteet ja mieltymykset vaikuttavat kulloinkin valmisteilla olevaan musiikkiin, eikä meillä ole tapana säveltää materiaalia pöytälaatikkoon. Syntyy mitä syntyy!

Miten Companionin juhlavan synkkä äänimaailma muovautui?

– Etsimme pätevää studiota ja muutamasta vaihtoehdosta valitsimme Sonic Pumpin. Ville Pelkonen äänitti ja miksaaja Nino Laurenne HAjeesasi soundien sekä mikityksien kanssa. Nino kommentoi miksausession alkumetreillä, että ’tällaisen musiikin ymmärtäminen ottaa aikansa, mutta kun yhtyeen idea valkenee, lopputulosta haluaa muokata ja miksata mahdollisimman vähän’, kertoo Kekarainen.

– Nauhoitussessiomme etenevät siis niin, että soitamme ensin pohjat ilman klikkiä. Toisin sanoen rummut, kitara sekä pohjasynat vedetään yhdessä livenä, ja niiden päälle kasataan sitten muut soittimet. Kaikenlaista tapahtuu matkan varrella, ja esimerkiksi urkujalkio re-ampataan bassokamojen kautta, jotta kokonaissoundista tulisi voimakkaampi. Vaikka teemmekin päällekkäissoittoja, niin pääideana on välttää kaikkea, mitä emme voisi jollain tavoin soveltaen soittaa myöhemmin livenä!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/21.