Timo Isoahon toimittamassa levylistasarjassa päästetään ääneen tällä kertaa Tommi Liimatta. Absoluuttisen nollapisteen laulajana ja kirjailijana tunnettu Liimatta kertoo, mitkä levyt hän nostaa 1960–2010-lukujen valioyksilöiksi. Kaupan päälle kuullaan, mikä musiikkikirja ja mikä keikkatallenne ovat tehneet Liimattaan erityisen vaikutuksen.
Finlandia-ehdokkaanakin viime vuonna ollut Liimatta keskittyy tällä hetkellä kirjailijan hommiin, eikä Absoluuttisella nollapisteellä ole keikkoja buukattuna. Liimatan tuorein kirja on Soundin kannalta ilahduttava teos: Waldemar Wallenius – Musaa ja Soundia, johon on koottu Soundin perustajanakin tunnetun Waldemar Walleniuksen kirjoituksia vuosilta 1971–1979. Lisätietoja tällä viikolla julkaistavasta kirjasta saa Like-kustantamon sivuilta.
Liimatan tekemisistä pysyy parhaiten kartalla miehen Facebook-sivujen välityksellä.
1960-luku – Roy Harper: Folkjokeopus (1969)
”Taisin mainita tämän levyn jo Soundin Oma listassa vuonna -95, mutta sama se: paria vuotta ennen suurinta singer- eli laulaja–laulunlaulaja-buumia julkaistu lätty pesee rajuudessaan ja hellyydessään useimmat alan yrittäjät. ’Hats off to Harper’, totesi Zeppeliinin Ledikin kolmoslevyllään. Kuuntelin tätä aivan jatkuvasti syksyllä -93 ja vieläkin She’s the One, Sgt. Sunshine ja McGoohan’s Blues saavat pulssini kohoamaan ja näen edessäni tulevaisuuden.”
1970-luku – Wigwam: Fairyport (1971)
”Tältä vuosikymmeneltä olisi voinut valita neljäsataa muutakin levyä, mutta nostetaan tämä ensimmäinen Suomessa julkaistu tupla-albumi. Täkäläinen kaiverrustekniikka oli niin karkeaa, että 48-minuuttisen orkesteriuran mahduttaminen yhdelle platalle oli mahdottomuus. Niinpä kama jaettiin kolmelle puolelle, ja nelospuolen täytti suttuinen Hämis-Klubilla eli Tavastian Hämäläisen osakunnan iltamassa tallennettu kasettijami, josta osa leikattiin Jukka Tolosen debyyttisoololle.”
”Entä studio-osuus? Säveltäjistä kaksi oli äänitysten aikaan 18–19-vuotiaita. Tuntuu että nyt 23-vuotiasta ensilevyttäjä pidetään nuorena, vaikka hänhän on huolestuttavan iäkäs ilmaisemaan itseään ensi kertaa julkisuudessa.”
1980-luku – Sleepy Sleepers: Born in the S.A.V.O (1985)
”Hiihtolomalla -86 kuulin tämän levyn ja ymmärsin, että suomeksikin voi sanoittaa. Ensimmäinen oma biisini Kesäkatu kuuma (1987) ammentaakin suoraan tältä levyltä. Opettelin kaverin kanssa välipuheet ulkoa, ja suunnittelimme niistä teatteriesitystä kouluun. S.A.V.O:lla on tasapainossa biisit ja spiikit (toisin kuin Alma-tädin illuusiolla, jossa biisit ovat sysipaskoja mutta välipuheet parhaita koskaan). Doktor Mengele is alive and kickin’– ja Isäshän oli Savon ensimmäinen neekeri -tyyppisiä juttuja ei huumorilevyllä(kään) enää taidettaisi sulattaa ongelmitta – tokko sulatettiin silloinkaan läpi kansankerrosten.”
1990-luku – The Nightingales: Circus Delirium (1995)
”Loistavan rovaniemeläisbändin klassikkoalbumi. Toisistamme tietämättä levytimme samana vuonna kappaleet samannimisestä leidistä: Galesilla oli Laura Bell, Absolla Ei, en ole rouva Bell. Delirium on täynnä käsittämättömän kovia kilkutuksia ja rokkauksia, potkuaksentteja ja balkanintummia sanaleikkejä ja vielä kaiken kruununa Jonathan, jonka kertosäettä pääsin hoilaamaan lavalle asti, kun -06 värväsin Nightingalesin biisintekijä-basisti Marko Kantolan soololevybändiini The Test Pressings.”
2000-luku – Risto: Aurinko aurinko plaa plaa plaa (2006)
”Sormio-genius Risto Ylihärsilä on tahtomattaan(ko?) joutunut kokonaisen härö-fi-sukupolven isäksi. Ilman Riston huolestuttavia, hälyisiä, pakkomielteisiä, svengaavia, varjoon-suuntaavia, osaavia, noituvia, ei-riimiteltyjä, spontaanin-kuuloisiksi-hiottuja eli käsistä-karkaavia-muttei-sittenkään kappaleita ja hänen esimerkkinsä antamaa rohkaisua meillä voisi olla vähemmän Litkuja, Nousiaisia, Dxxxoja ja muita reuna-alueiden hämmentäjiä, joista moni on kuitenkin murtautunut ilmaisjakelulehtijulkisuuteen asti eli suorastaan Tio i Topp -sarjaan. Myöhempi rockhistoria saattaa kukaties hyvinkin käyttää nippunimeä ’Riston jälkeiset’, siinä missä puhutaan ’brittiläisestä blues-invaasiosta’ tai ’Pori-ilmiöstä’. Tai sitten ei.”
2010-luku – Pepe Willberg: Pepe & Saimaa (2014)
”Silloin harvoin, kun minäkään enää ravintolassa käyn, ärsyynnyn miestenhuoneen Katrin-paperiautomaatin ’Less is More’ -tekstistä. Miten helvetissä vähemmän voisi olla enemmän silloin, kun puhutaan vessapaperista? ’Enemmän on enemmän’, tietää myös Yngwie Malmsteen, vaikka muuten en metallista piittaa. Miksi en piittaa? Sen metronomitarkkuuden takia, ja tosikkouden ja särökitaran. Klarinetti on paljon kiinnostavampi soitin kuin särökitara, kuuleehan sen yllämainitulta Fairyportiltakin. Ja koska maksimaalisuus, kohtuuttomuus ja taitavuus on itselleni mieluinen yhdistelmä, ei punkkikaan koskaan tehnyt vaikutusta, vaikka ymmärsinkin miksi se toisille merkitsi henkistä kevääntuloa.”
”Pepe & Saimaa on kauttaaltaan kohtuuton, varomaton ja mestarillinen tuotos, jota tehdessä ei kvartaali-jannuilta ja imagokonsulteilta kysytty mielipidettä.”
Paras musiikkielokuva – Bob Dylan: Renaldo & Clara (1978)
”’Ylipitkä, teennäinen, sekava.’ Dylanin suurhanketta ei sen ilmestyessä kovasti arvostettu, eikä leffaa olla vieläkään julkaistu dvd:llä. Sääli. Syksyn -75 Rolling Thunder Revuen yhteydessä kuvattu osaksi musiikki-, osaksi dokumentti-, osaksi käsikirjoitettu 232-minuuttinen elokuva on kärsivällisesti katsottuna hyvin antava ja nautittava (jos naurettavakin) teos. Yhtenä huippukohtana pidän Ronee Blakleyn sooloesitystä Need a New Rising Sun.”
Paras musiikkikirja – Matti Vainio: Onko kaikki farssia vain. Erik Tawaststjernan elämä (2016)
”Vaikka musakirjoja on 2000-luvulla suomennettu valtava määrä – vaikkei vertaisikaan edeltäviin vuosikymmeniin – on viime vuosien antoisin lukukokemus kotimaista työtä. Tawaststjernan rooli pianistina, oppilaidensa innostajana, eläytyvänä musiikkikirjoittajana ja luennoitsijana, musiikkitieteen professorina ja lopulta Sibelius-kirjailijana kerrotaan vetävästi, vaikka Vainio ei kirjoittajana ylläkään kohteensa runollis-mystisen haltioitumisen tasolle. Vaan harvapa yltää, käyttääkseni ’Enkeli-Elisan’ sepittäjän suosimaa vaan-alkuista lausemuotoa.”