Paranoidi ja pelokas, dramaattinen ja charmikas – Keko Salata, hauska tutustua

Sakke Aalto on tuottanut liudan jättihittejä muille artisteille, koska ei ole itse uskaltanut esittää kappaleitaan. Sitten syntyi foliohattupäinen ja naamarinaamainen Keko Salata, eikä Aaltoakaan enää pelota niin paljon. | Teksti: Hanna Räty, kuvat: Niko Saarinen

Surumielisyydestä, lähiöistä ja lama-ajasta inspiroituva Keko Salata julkaisi ensimmäiset biisinsä anonyymina ja poseeraa virallisissa yhteyksissä edelleen valkoinen maski kasvoillaan. Vaikka artisti aloitti mysteerinä, tarina nimen takana ei ole kovinkaan maaginen: Sakke Aalto kirjoitti nimensä anagrammikoneeseen, ja Keko Salata kuulosti paremmalta kuin Esko Takala.

”Julkinen häpeä ja sen pelko on mussa vahvasti läsnä.”

Levyllä Keko Salata laulaa olevansa dramaattinen ja skidisti neuroottinen, mutta Aalto itse väittää olevansa nykyään zen. Vainoharhaisen Keko Salatan treffi-ilmoituksessa luvataan neuroosien ja draaman lisäksi vauhtia ja romantiikkaa, mutta Aalto kuvailee käsitystään romantiikasta enemmänkin hengelliseksi älyksi. Hän epäilee, että yksinäisyyteen tuomittu Keko Salata ei aikeistaan huolimatta edes menisi treffeille, mutta Aallon omat unelmatreffit sijoittuisivat pimeään pubiin jossain idässä. ”Ainakaan niillä ei mentäisi syömään, koska mä kuumottelisin vaan koko ajan, että mulla on hampaiden välissä ruokaa…” Ehkä siis sittenkin ainakin skidisti neuroottinen.

Draaman sijaan Aalto kertoo haaveilevansa korkeintaan kolmesta lapsesta ja tavallisesta, tylsästä elämästä; urheilusta, halonhakkuusta ja saunomisesta. Varsinaisesta perusarjesta hänellä ei kuitenkaan ole kamalasti kokemusta, sillä Aalto on tehnyt musiikkia työkseen viisitoista vuotta.

”Viime vuonna sain päähänpinttymän, että haluan tehdä ruumiillista työtä. Tuntui hiton hyvältä idealta hakea muuttomieheksi. Vein sen niin pitkälle, että ehdin jo saada turvakengät, kulkuluvat ja muut varusteet, mutta en sitten tehnyt yhtäkään keikkaa. Satoi lunta ja oli liukasta, ja kelasin että ei saatana, mähän oon juuri perustanut levy-yhtiön ja julkaisemassa levyä. Sitten mä irtisanouduin – johonkinhan se raja piti vetää!”

”Olen ollut aina herkkä, ujo ja aika syrjäänvetäytyvä, pelokas poika”, Myllypurossa kasvanut Aalto kertoo. ”Olen aina tuntenut sellaista jännitystä, että mitähän tästä elämästä tulee.”

Jo pikkulapsena Aalto viihtyi enimmäkseen kotona kuuntelemassa kaseteilta suosikkejaan: Lotto-tunnaria, Titi Nallea ja Rölliä. Hieman vanhempana Omituisten otusten kerho vaihtui MTV:hen, josta tuli Peter Gabrielia, Madonnaa ja The Curea.

”Ne musavideot oli aina niin upeita, ihastuin siihen musiikin ja liikkuvan kuvan yhdistelmään. Teksteistä en tajunnut mitään tietenkään.”

”Musiikkini innoitus ei missään nimessä ole tässä päivässä.”

Visuaalinen maailma onkin Keko Salatan musiikissa merkittävä tekijä siitäkin huolimatta, ettei artisti esiinny livenä. Aalto kertoo olevansa suuri oopperan, teatterin ja elokuvien ystävä.

”Tykkään siitä kulisseista ja hämärästä, mikä esimerkiksi teatterimaailmaan liittyy. Kaikista kuninkaallisista asuista ja baletista! Sitä katsoessa voi palata jonnekin sadan vuoden taakse. Musiikkini innoitus ei missään nimessä ole tässä päivässä.”

Aallon musiikilliset kokeilut alkoivat konemusiikin saralla ja lipsahtivat E-Typen myötävaikutuksesta jopa eurodancen puolelle. Klassisen pianon soiton harjaannuttamalla sävelkorvalla Aalto alkoi kopioida Tupacin kappaleita ja imeytyi räpin maailmaan. Sittemmin hän on saavuttanut musiikkinsa kanssa paljon. Aalto on tuottanut lukuisia hittejä sellaisille artisteille kuin Fintelligens, JVG, Cheek, Diandra, Teflon Brothers ja jopa Snoop Dogg.

Aalto kertoo kuitenkin elävänsä juuri nyt unelmaansa: oman musiikin tekeminen ja itse laulaminen ovat olleet suuria haaveita, joita hän ei ole kuitenkaan aikaisemmin uskaltanut toteuttaa.

”Välillä kuuntelen edelleen omia biisejä että ei saatana mitä kailotusta, mutta välillä taas kelaan että mullahan on aika makea ääni!”

Keko Salata on toistaiseksi kieltäytynyt kaikista tarjotuista keikoista, vaikka Aalto sanoo ajatuksen esiintymisestä houkuttavankin.

”Näen unia keikoista. Ne menee kahdella tavalla; joskus ne menee hyvin ja useimmiten se on täysi katastrofi. Joku mua siinä vaivaa, että haluaisin kuitenkin tehdä sen. Ehkä Sakke vol kolme sitten pystyy vetämään keikan ilman, että se menee ihan pieleen ja päätyy YouTubeen. Julkinen häpeä ja sen pelko on mussa vahvasti läsnä.”

Aalto väittää, ettei ole kiinnostunut julkisuudesta, ainakaan muuten kuin täysin musiikin kautta. Silti hän myöntää välillä miettivänsä, että mitä jos olisi itse esittänyt kaikki ne tuottamansa hitit.

”Biisissä voi olla se lähiömaailma, mutta ilman, että laulan jostain Siwan ryöstämisestä.”

”Niistä tuli kuitenkin hittejä siksi, että juuri oikeat ihmiset esittävät ne. Olen toki kelaillut, miten olisin tehnyt toisin. Olen myös yrittänyt ujuttaa tekemiini biitteihin mahdollisimman paljon koukkuja ja omia melodioita, mutta usein ne tuntuvat artisteista liian vaikeilta.”

Esimerkiksi Cheekin Anna mä meen -kappaleen kertosäe oli alun perin Keko Salatan laulama, mutta levytetylle versiolle valittiin kuitenkin Jonne Aaron. ”Olen mä välillä toivonut, että siihen olisi jätetty mun laulu, vaikka mietittiinkin yhdessä lopullista toteutusta!”

Aalto on aina painottanut olevansa lähiöjätkä, mutta hänen tuottamansa kappaleet ovat usein kaukana lääväisistä lähiöistä. Muun muassa sambarytmeillä flirttaileva Neuroottinen, dramaattinen ja charmikaskaan ei varsinaisesti vastaa stereotypiaa Itä-Helsingin lähiöistä kumpuavasta räpistä.

Ennen kaikkea Aalto syttyykin kontrasteista. ”Maailman kauhein biisi on Kool & The Gangin Celebration! Siinä on duuria ja sitten vielä lauletaan päälle celebrationista. Musta on makeeta, että biisissä voi olla se lähiömaailma, mutta ilman, että laulan jostain Siwan ryöstämisestä. Tekstit voi olla surkuttelua, mutta sitten taustalle sopii lattarisoundit.”

”Jos joku nyt tulkitsee biisien tekstit sanasta sanaan, se on fine, mutta onhan siellä mukana myös värikynää.”

Aalto sanoo olevansa äärimmäisen kunnianhimoinen kaikessa musiikkiinsa liittyvässä, ja uusimpana aluevaltauksena ovat tulleet omat lyriikat. Artistin itsensä lisäksi Neuroottinen, dramaattinen, charmikas -albumin sanoituksia on ollut kirjoittamassa Saara Törmä, Yona, Ulpu ja Samae Koskinen. Kokonaisuuden tekstit ovat Aallolle kuitenkin henkilökohtaisia – jopa siinä määrin, että hänen ystävänsä epäili kannattaako levyä julkaista ollenkaan.

”Mä voin kuitenkin kertoa nämä asiat nyt musiikin varjolla. En menisi Temptation Islandiin, mutta musiikki on mulle niin tärkeää, että se suojelee mua.”

Albumillaan Keko Salata avaa rakkaudenkaipuutaan ja ihmissuhteisiin liittyviä pelkojaan. Aalto kertoo olleensa aikaisemmissa parisuhteissaan epävarma, mikä on näkynyt omistuksenhaluna ja mustasukkaisuutena.

”Oma riittämättömyydentunteeni on aiheuttanut sen, että pahimman epäilemiseen on riittänyt yksi outo katse. Olen tehnyt sen kanssa paljon duunia ja vasta nyt tajunnut, että se on raskasta sekä mulle että sille toiselle. On siisti fiilis pystyä myöntämään itselleen, että tässä on hiottavaa ja pohdittavaa. Jos joku nyt tulkitsee biisien tekstit sanasta sanaan, se on fine, mutta onhan siellä mukana myös värikynää.”

Kaiken kaikkiaan Aallon kanssa keskustelu tuntuu hieman siltä kuin lukisi self help -opasta paremmaksi itsekseen tulemisesta: mies on taltuttanut sisäiset demoninsa, liittynyt juoksujoukkueeseen, voittanut pelkonsa ja toteuttanut unelmansa. Vaikka vitsillä mietimmekin, kannattaisiko tätä juttua sittenkin tarjota ennemmin Me Naisiin, tuntuu virkistävältä, kun joku uskaltaa sanoa olevansa albumiinsa niin tyytyväinen, ettei muuttaisi siltä mitään.

”Aikaisemmin mä väheksyin itseäni, mutta nyt uskallan käyttää koko potentiaaliani. Olen myös ruvennut ajattelemaan, että oon aika hyvä jätkä!”, Aalto lopettaa.

Teksti: Hanna Räty
Kuvat: Niko Saarinen