Suurin kysymysmerkki Stoned Statuesin toisen albumin suhteen ei missään tapauksessa ollut se, mitä kaikkea se ei voi olla, vaan ennemmin se, kuinka paljon potentiaalia bändin groovaavasti koukeroisessa soundissa piileekään.
Trio ei vältellyt edes debyytillä popin suoruutta tai progen mutkikkuutta, eikä mitään ilmaisua tältä väliltä, ja nyt Guardian-levyllä kahleet tuntuvat jälleen löysemmiltä ja bändin persoonallisessa soundissa kaikki on mahdollista.
– Ihme kyllä meillä ei tälläkään kertaa ollut mitään suurempaa suunnitelmaa sen suhteen, mitä levyn pitäisi olla tai mitä se ei saisi olla, Markus sanoo ja hymyilee, että biisejä vain syntyi lisää kovaa tahtia jo ennen debyytin julkaisua.
– Oli meillä jotain puhetta, että millä porukalla lähdetään studioon, tuleeko sinne joku tuottaja tai kuka sen äänittää, mutta lopulta mentiin samalla porukalla kuin debyytilläkin: Jere Isberg äänitti ja oli co-producer levylle. Miitri (Aaltonen) miksasi. Ja Mika (Jussila) masteroi. Joten oikeastaan toinen levy tehtiin melkein samoin kuin ekakin.
Markus jatkaa kertomalla, että tällä kertaa kappaleita syntyi ehdokkaiksi enemmän kuin debyytin kohdalla ja tämä mahdollisti jopa vielä laajemman väylän kaikenlaisille kokeiluille ja hullutteluille.
– Jos oli jokin herkempi kohta, niin koitettiin kuinka herkän siitä saa. Tai jos on oikein raskas kohta, niin kokeiltiin, miten raskas pystytään tekemään siitä. Testailtiin rajoja niissä sävellyksissä jopa vielä enemmän kuin aiemmin.
– Välillä saattoi tulla ihan taiteellisia progebiisejä ja sitten paljon kevyempää ja popahtavampaa, Jenna jatkaa ja ihmettelee itsekin, että kokonaisuus hahmottui lopulta hyvinkin sujuvasti siitä huolimatta, miten erilaista materiaali oli.
– Ekalla levyllä tilanne oli aika eri, kun tuolloin meillä oli tasan ne olemassa olleet biisit, mietittiin että tehdäänkö levy ja sitten tehtiin siitä materiaalista levy, kun taas nyt oli paljon enemmän mistä valita.
Keskusteluun tarttuva Allu nostaa esille levyn seitsemännen kappaleen Higher ja muistelee, että sen ensimmäinen versio tehtiin jo ennen kuin bändin debyytti oli edes julkaistu. Se sai lopullisen muotonsa kakkoslevyn sessioissa.
– Higher syntyi vuonna 2021, kun mä olin vielä Ahlmanin opistossa, missä Allu ja Jenna tutustui 2019 syksyllä, perustettiin bändi ja tosi nopeasti me oltiinkin jo keikkailemassa ja ihan pian perään tekemässä ekaa levyä, Markus vahvistaa ja lisää, että tuolloin monet bändin varhaiset kappaleet syntyivät koulun salissa.
– Samoin Until Falling sai alkunsa jo 2022 loppuvuodesta, Jenna sanoo ja Markus muistelee samaa, minkä myötä trio tulee siihen yhteistulokseen, että levyllä on tavallaan mukana kappaleita ”monilta eri Stoned Statues -aikakausilta”.
Jenna, Markus ja Allu löytävät lopulta toisen albumin peruspilariksi sen, ettei bändi halunnut kadottaa sitä debyytin kokeilemisen riemua ja fiilis edellä menemistä, minkä myötä levylle tehtiin paljon juttuja treeniksellä soittamalla.
– Me ei haluttu lähteä siihen, että mitään ideoita tai sovituksia ylianalysoidaan ja tai varsinkaan ylihiotaan pilalle, vaan kaiken piti yhä lähteä siitä meidän triosoundista, yhdessä tekemisestä ja siitä, että idea oikeasti tuntuu hyvältä.
Genrerajatonta raskastelua
1970- ja 80-luvuilla metallimusiikilla tarkoitettiin yleensä raskasta musiikkia, jossa saattoivat yhdistyä minkä tahansa genren vaikutteet. Genrekarsinat eivät olleet kiveen hakattuja.
Stoned Statues kantaa sitä lippua vielä tänäkin päivänä. Jo bändin debyytillä saattoi riffien syvyyksistä löytyä vaikkapa sielukasta groovea, tarttuvaa poppia tai kimuranttia progea. Kaikki tämä kuulosti trion soittamana silti täysin Stoned Statuesilta.
Ja niin kuulostaa muuten toinenkin levy, jolla vaikutteet yltävät jälleen kaikkialle.
– Levyä tehtiin pitkällä aikavälillä ja suurin osa kappaleista syntyi aika tasan vuosi sitten syksyllä tai viime keväänä, joten noin pitkän aikajanan aikana ehti innostua monenlaisesta musasta, kuten meillä on tapana, Jenna virnistää.
– Musta tuntuu etten kuunnellut paljon metallia, vaan esimerkiksi tämän vuoden alussa oli aikamoinen The Smile– ja Radiohead-kausi menossa, mikä on jollain tavalla saattanut uida joihinkin juttuihin. Esimerkiksi levyn nimikkobiisissä Guardian voi aistia, että Yorken ja kumppaneiden levytyksiä on tullut kuunneltua enemmänkin, Markus lisää.
– Sitten mä taas puolestani kuuntelin tosi paljon System Of A Downia alkuvuodesta, Allu jatkaa ja lisää hymähtäen, että SOAD on hänelle juuri sellainen bändi, jota kuunnellaan kausiluontoisesti toisinaan aivan törkeitä määriä.
– Jos ajatellaan pelkkiä lauluja, niin siellä on aika paljon tosi popahtavia juttuja ja sillä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että kuuntelin tosi paljon Mew’ta, Jenna lisää tanskalaisbändin aiemmin mainittujen vaikutteiden listaan.
Laulaja jatkaa kertomalla, että oli ihan tietoinen ratkaisu olla laulamatta koko ajan täydellä ”punk-räkä-meiningillä”, kuten hän itse aiempaa laulutyyliään luonnehtii. Nyt mukana on myös kaikkea kirkkaasta voimasta kuulauteen.
– Kyllä mä käytän ääntäni monipuolisemmin, enkä miettinyt enää yhtään sitä, saako jollain tietyllä tavalla laulaa tällaisessa musassa vai ei, ja annoin kaiken tulla just sillä tavalla kuin johonkin kohtaan iski parhaiten.
– Sanoituksetkin ovat henkilökohtaisempia ja niissä on paljon tunteita, mutta kyse on myös siitä, että antoi mukaan tulla herkkyyttä ja tulkintaa, mikä vie pelkkää laulufiilistäkin lähemmäksi enkelikuoroa metallin aggressiivisuudesta.
Analyyttinen Jenna ei ainakaan myönnä, että hänen olisi tarvinnut hakea rohkeutta laulaa näin vapaasti ja metallin mittapuulla jopa epäkonservatiivisesti, vaikka rajat menevät albumin varrella rikki kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
– Oon tuntenut itseni kehittyvän lyhyessä ajassa tosi paljon ja osaan valmistautua laulusessioihin paljon paremmin, mikä on antanut mulle sellaista itsevarmuutta antaa mennä vain ja olla miettimättä liikaa.
– Välillä jännitti se, miten kimurantteja melodioita ja miten herkkiä tulkintoja siellä oikeastaan onkaan, ja mietin jo studiossa, että osaanko laulaa kaiken livenä. Kaikkein vaikein biiseistä on Too Late, jossa on nopeaa thrash-komppia, en ole tottunut soittamaan niin nopeasti bassolla ja samaan aikaan laulu on tosi intensiivistä ja nopeaa.
– Laajalla skaalalla lauletut kappaleet kuten Take Me With You ja 7-minuuttiseksi venynyt progebiisi Higher taas ovat sellaisia, missä olen ihan kotonani ja ne menevät tosi luontevasti, vaikka se tyylikirjo on niissä tosi laaja.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 9/23.