Kuin varkain suosioon – Haastattelussa brittiläinen rocklupaus Nothing But Thieves

Tähdet ovat hyvässä asennossa Nothing But Thievesille. Päätimme ottaa tulokkaasta selvää.
21.12.2015 13:59

Kensington, Lontoo. Levy-yhtiön edustaja saattaa minut pieneen neuvotteluhuoneeseen, jossa odottaa leveästi hymyilevä nuori mies, joka voisi habituksensa puolesta kuulua Jonas Brothersin tai One Directionin kaltaiseen poikabändiin. Mies on Conor Mason, rockyhtye Nothing But Thievesin laulaja.

Teksti: Vesa Siltanen

Conor Mason hymyilee oikeastaan koko haastattelun läpi, nauraa paljon ja on pikkupoikamaisen innostunut. Osasyynä on varmasti poikkeuksellisen aurinkoinen syyssää ja kahvi, jota Conor on hörppinyt jo useita kupposia aamupäivän aikana. Mutta hänellä sekä yhtyetovereillaan Joe Langridge-Brownilla, Dominic ”Dom” Craikilla, James Pricella ja Philip Blakella on myös oikeita syitä olla innoissaan: 2011 tammikuussa Essexissä perustettu Nothing But Thieves julkaisi lokakuussa debyyttipitkäsoittonsa.

Vaihtoehtorock-viisikko on nuoresta iästään huolimatta edennyt huimaa vauhtia ja herättänyt kansainvälistä huomiota niin faneissa kuin kriitikoissa. Bändi on lämmitellyt Arcade Firen ja Musen kaltaisia nimiä ja esiintynyt festivaaleilla ympäri Eurooppaa, jopa pääesiintyjäsloteissa.

Conor vähättelee bändin nousukiitoa nauraen.

– Minusta bändi on lyönyt läpi vasta soitettuaan Wembleyllä pääesiintyjänä!

PRIORITEETIT KUNNOSSA

Nothing But Thievesin musikanteilla on kuitenkin pitkä historia musiikin parissa. Conor ja kitaristi Joe ovat soittaneet yhdessä 10-kesäisistä asti, ja kaikki hallitsevat useita eri soittimia. Nothing But Thieves on poikien ensimmäinen vakavasti otettava bändi.

”Ensimmäiset kappaleemme olivat todella huonoja. Siis, todella!”

– Halusimme tällä porukalla hoitaa pohjatyön kunnolla ja opetella esimerkiksi kunnolla säveltämään. Soittaminen tulee meiltä luonnostaan, mutta varsinainen säveltäminen oli kaikille uutta. Ensimmäiset kappaleemme olivat todella huonoja. Siis, todella! Mutta jostainhan on aloitettava, Conor nauraa jälleen makeasti.

– Teimme siis töitä perse hiessä ja ensimmäiset 2-3 vuotta hioimme vain biisejä, emmekä edes juuri keikkailleet. Mielestäni olemme tässä suhteessa melko fiksu bändi, että olemme valmiita tekemään tosissamme töitä musiikkimme eteen.

Rockvaikutteet dominoivat bändin soundia ja soppaa sekoitetaan soittajien henkilökohtaisilla esikuvilla.

– Esimerkiksi Dom kuuntelee paljon tanssi- ja konemusiikkia. Nine Inch Nailsia ja sen sellaista, isoja lavaproggiksia.

– Laulajana haen vaikutteita jazzista, r’n’b:stä ja erityisesti bluesista, vaikkei se ehkä suoraan musiikistamme kuulu. Howlin’ Wolf, Chef Baker, Ray Charles, Sam Cook ovat kaikki vaikuttaneet minuun suuresti, Conor luettelee.

Entä Muse, johon yhtyettä monesti medioissa verrataan?

– Molemmilla bändeillä, ja erityisesti laulaja Matthew Bellamylla ja minulla on kyllä samoja esikuvia, kuten Jeff Buckley. Meillä on siis osittain samat juuret, mutta Muse ei suoraan ole vaikuttanut meidän soundiimme.

 

DEBYYTILLE VAUHTIA AMERIKASTA

Hyvin tehdyn pohjatyön jälkeen onkin alkanut tapahtua paljon ja nopeasti. Bändi on julkaissut kaksi ep:tä, Graveyard Whistling (heinäkuu 2014) ja Ban All The Music (heinäkuu 2015) ja joukon singlejä. Holding Out For A Hero soi Viikingit -tv-sarjan toisen tuotantokauden trailerissa ja Ban All The Music on mukana Madden 16 -jenkkifutispelin soundtrackilla.

Yhtyeen nimeä kantava debyyttipitkäsoitto ilmestyi 16. lokakuuta.

– Levy nauhoitettiin hienolla maaseutustudiolla Oxfordissa. Saimme olla kolme viikkoa studiossa tekemässä sitä, mitä rakastamme yli kaiken. Viihdymme studiossa. En malta odottaa, että saamme tehtyä lisää kappaleita ja pääsemme kiertueen jälkeen tekemään seuraavaa levyä!

Bändi treenaa ja säveltää kitaristi Domin autotallissa. Pari vuotta sitten, välttääkseen kaavoihin kangistumista ja löytääkseen uutta inspiraatiota levyä varten, yhtye vaihtoi hetkeksi maisemaa.

– Domin autotalli on hyvin askeettinen pieni luukku. Meillä, ja erityisesti minulla, oli vahva visio siitä, miltä levymme tulisi kuulostaa. Mutta emme vmillään päässeet sille tasolle. Ajatuksemme olivat liikaa muualla: jokainen teki kahta työtä säveltämisen ohessa, joten emme oikein olleet oikealla aaltopituudella, Conorin ilme vakavoituu hetkeksi.

– Jenkeissä asuva managerimme kutsui meidät vieraakseen muutamaksi viikoksi. ”Tulkaa tänne katsomaan maisemia ja tapaamaan tuottajia ja muita ihmisiä”. Meistä se kuulosti lähinnä lomalta, mutta teimme matkalla lopulta paljon esituotantotöitä.

Managerin kutsu vei bändin Los Angelesiin, Nashvilleen ja New Yorkiin. Matkan jälkeen yhtye puhkui uutta intoa, jonka vaikutukset kantoivat pitkäsoitolle asti.

– Reissu todellakin avasi silmiämme. Tulimme takaisin intoa täynnä ja teimme heti Graveyard Whistling -ep:n, vain viikkoja matkan jälkeen.

 

MUUSIKOT ILMAN RAJOJA

Bändi kertoo median edustajille tarkoitetussa tiedotteessaan, ettei se rajoittanut itseään millään tavalla levyä tehdessään. Lopputuloksen sillisalaattimaisuutta ei Conorin mukaan tarvinnut kuitenkaan pelätä.

”Bändi on lyönyt läpi vasta soitettuaan Wembleyllä pääesiintyjänä!”

– Jossain kohtaa kyllä pysähdyimme hetkeksi ja pohdimme, tuleeko levystä liian sekava. Mutta ne ajatukset väistyivät nopeasti. Kappaleet kuitenkin liittyvät toisiinsa levyllä soundillisesti, varsinkin sen jälkeen kun niihin lyödään minun lauluni. Sävelsimme levylle materiaalia parinkymmenen kappaleen verran.

– Meistä on tylsää, jos levy kuulostaa alusta loppuun samalta. On hienoa löytää joka kuuntelukerralla jotain uutta. Kun kappaleisiin on suhtauduttu intohimolla ja niistä löytää uusia vivahteita, se saa ihon kananlihalle. Se voi olla vaikka jokin pieni yksityiskohta, kuten kitaran soundi. Toivon ja uskon, että kuulija tajuaa mitä olemme hakeneet takaa missäkin kappaleessa tätä levyä kuunnellessaan.

AVOIN TULEVAISUUS

Levyä seuraa luonnollisesti kiertue. Conor odottaa sitä innoissaan.

– Emme ole juuri keikkailleet muutamaan kuukauteen, muutamia festarivetoja lukuun ottamatta. Odotamme kovasti paluuta tien päälle. Kiertue on pisin, minkä olemme ikinä tehneet.

Mitä sen jälkeen?

– Kaikki on avointa. Pidän siitä, ettei tällä alalla koskaan voi tietää, mitä eteen tulee. Saatamme olla kiertueella vaikka Musen kanssa tai sävellämme biisejä seuraavalle levylle… tai voi olla ettemme kiinnostakaan enää ketään! Sekin on ok. Täytyy siis mennä vain virran mukana, Conor väläyttää jälleen leveää hymyään.

”Odotimme paikalle osuvan ehkä 100 henkeä. Koko 5 000 hengen teltta oli kuitenkin ääriään myöten täynnä ja yleisö aivan liekeissä!”

Pakko kysyä, kun yhtye jälleen tuli puheeksi: miltä Musen lämppääminen Roomassa viime heinäkuussa tuntui?

– Voi veljet… Aloitamme settimme yleensä Itch-kappaleella, jossa yleisö pääsee taputtamaan mukana. Pari tuhatta vetävissä paikoissa, joissa olimme aiemmin päässeet soittamaan, taputukset tuntuvat mahtavilta.

– Muse-keikalla yleisöä oli kuitenkin 36 000! Taputukset kuulostivat ukkoselta, eikä omaa ääntään kuullut metelin yli! Katselimme vain toisiamme typerä virne naamalla (naurua). Se hetki oli epätodellinen…

Onko se bändin uran epätodellisin hetki?

– Toinen hetki, joskin hieman eri tavalla, oli Lowlands-festivaaleilla Hollannissa. Soitimme todella myöhään, pääesiintyjälle varatulla paikalla, emmekä mielestäni ole vielä ihan siinä asemassa. Lisäksi soitimme päällekkäin Chemical Brothersin kanssa. Odotimme paikalle osuvan ehkä 100 henkeä. Koko 5 000 hengen teltta oli kuitenkin ääriään myöten täynnä ja yleisö aivan liekeissä! Se oli todella mahtava yllätys.

 

Lisää luettavaa