Laskuhumalainen odysseia Helsingin halki – tähän yöbussimatkaan voinee moni samastua

Niko Peltosen toimittaman Martti Luther ja muovipussi -juttusarjan viimeisimmässä osassa käsitellään Iben räppäämää 39N-yöbussitarinaa. Spurguja, sätkiä ja huuruista menoa riittää, kuten näillä reissuilla tapana on.

Kaikenlaisen populaarimusiikin ylivoimaisesti ikonisin kulkuväline on yksityisauto, ensinnäkin sen amerikkalaiselle kulttuurille ylikorostuneen merkityksen takia ja toiseksi, koska se kuvastaa vapauden ja yksilöllisyyden ideaaleja, mahdollisuutta ajaa minne huvittaa, vaikkapa ”pois kaikesta”. Ja kyllähän auto onkin kiinnostava aihe eikä helposti tyhjene.

Minua kiinnostavat kuitenkin vielä enemmän joukkoliikennevälineistä kertovat kappaleet. Niissä voidaan käsitellä erilaisia teemoja ja kuvata erilaisia kokemuksia kuin autolauluissa. Julkinen liikenne on yhteisöllinen elämänalue ja usein oleellisesti sidoksissa mikrotason historiaan ja nykyisyyteen. Myyttisiä joukkoliikennelinjoja on kaikkialla maailmassa ja aina niitä on ollut populaarimusiikissakin, jopa USA:ssa, kuten Wabash Cannonballin tai Rock Island Linen tapaiset ikivihreät todistavat.

Yleisimmin popkappaleessa käsitelty joukkoliikenneväline onkin juna. Sillä pääsee nopeasti kauas ja sillä on paljon autoilua pidempi historia. Pitkä junamatka matkustajineen on mikrokosmos, josta voi tehdä vaikka elokuvan – tai Lentävän kalakukon. Luonnostaan draamallinen aihe.

Paikallisliikenteestä kirjoittaminen on vaikeampaa. Suomessa sitä tuskin on tehty paljoakaan muualla kuin Helsingissä, ja täällä aiheeksi on yleensä valikoitunut ratikka, joka assosioituu esimerkiksi Suur-Kallion mytologiaan.

Kuitenkin lähiöiden helsinkiläiset tietävät, että myös monet bussilinjat ovat myyttisiä. Kertautuvuus luo ainekset siihen. Pitkähkö matka aina samaa reittiä. Lähiöasukas käyttää tyypillisesti samaa bussilinjaa jopa päivittäin. Jokainen matkanvarren sattumanvarainen pikkuputiikki, jokaisen pysäkin nimi, tatuoituvat mieleen.

Tällaiseen liittyy toki vahva tylsyyden pohjavire. Linjan vakiohörhötkin oppii tuntemaan. Missä on silloin seikkailu ja yllätyksellisyys, joista popkappale usein innoituksensa ammentaa?

Ei ole yllättävää, että paras (ainoa?) tietämäni lähiöbusseilusta kertova kappale on suomiräppiä. Rap ammentaa paikallisuudesta ja arkikokemuksesta, näin varsinkin Suo­messa. Amerikkalaiset raptähdet ajavat limusiineilla takki ja katto auki, mutta vuonna 1999 syntyneen Ilmari Kärjen eli Iben todellisuus on toisenlainen: ”Thirty nine, kolmeysi N limo”, hän luonnehtii ilmeisen usein käyttämäänsä aamuyöbussia Ibelius-läpimurtolevynsä parhaisiin kuuluvassa kappaleessa.

39N kulkee pitkän reitin Helsingin keskustasta Munkkivuoren ja Pitäjänmäen kautta Malminkartanoon, kierrellen kulmakuntia kuten yöbusseilla on tapana. HSL:n sivusto kertoo pysäkkejä olevan kokonaista 40. Se on laskuhumalassa paljon, ja laskuhumalassahan näillä ajellaan. Ibe ei tosin mene ihan perille asti, sillä hän kuvaa bussissa eskaloituvaa sekoilua: ”Nyt tää menee liian pitkälle ku oltais Maltsus.” Iben kertoja asuu ”kolmekasis” eli jossain Pitäjänmäen suunnalla. Sekin tarkoittanee vähintään puolen tunnin odysseiaa.

Nuorukainen on palaamassa kotiin ”ladista”, Tavastian lauantaidiskosta. Hän tarkkailee kanssamatkustajiaan inhorealistisesti, mutta muu tuskin olisi näissä oloissa mahdollistakaan: ”Joku rullaa dänkkii spliffii takapenkillä / Onkohan toi etupenkin spurgu edes hengissä?

Still alive, edelleen hengissä meikä”, pääsee kertoja toteamaan helpottuneena reissun päätteeksi.

39N tuntuu kommunikoivan rehvakkaan autostarailuperinteen kanssa sekä realistiseen että uhmakkaaseen tyyliin. Ibe kuvaa nuoren suomalaisräppärin todellisuutta, mutta myös unelmia ja itsensä ja tekemisensä arvostamista. ”Kolmeysi rullaa stadin läpi niinku tortilla / ja drippaan vaikka sulkisit mun soossipullon korkilla.

Näinhän julkinen liikenne toimii: siellä ollaan yhdessä ja yksin. Ympärillä voi tapahtua kaikenlaista, mutta ainakin suomalaiselle on luonteenomaista koettaa sulkeutua sen pyörteissä itseensä, etäännyttää itsensä hetkestä.

Tämä jätkä tässä yrjöltä ja blossilta tuoksuvassa täydessä yöbussissa, pitämässä tangosta kiinni ja tasapainostaan äkkijarrutuksissa, on taiteilija, jolla on lahjakkuutta ja kunnianhimoa.

Nämä molemmat asiat ovat yhtä totta.

Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 5/21.