Marjo Leinonen – punaisia päin
Johnny Kniga
Punaisia päin seuraa boheemin taiteilijan elämää aina lapsuusajoista päihdehelvettiin ja siitä toipumiseen. Elämäkerta alkaa väkevillä keikkamuistoilla. Seuraavana hetkenä pikku Marjo istuu mummulassa, syö mykyrokkaa ja laulaa joululauluja. Kuvaus Kajaanissa vietetystä nuoruuden ajasta on erityisen avartava. On kalevalaista runomittaa, näyttämötaiteen opintoja, herätyskokouksia sekä Stray Cats.
Paljon muutakin ehtii tapahtua ennen kuin junantuoma kajalisilmäinen neito alkaa opetella musiikillisia termejä ja vanhaa stadin slangia. Tekstistä erottuu hauskoja ilmauksia, kuten ”räyhäkäs”, ”oluen äyskäröinti” ja ”turakaiset”. Värikästä kieltä rikastaa entisestään Kainuun perintö. Vaikuttavimpina mieleen jäävät esiintymisiin liittyvien tunnetilojen kuvailut. Sivupersoonia ja alter egoja vilisee. Itsetunto musiikki pelastaa pahalta monta kertaa. Koskettavaa luettavaa on myös tulevan aviomiehen valikoituminen kollegoiden joukosta.
Musatarinointia on erityisen kiinnostava kuulla naiselta. Vaikka nainen ja rock on ollut Suomessa muinoin vaikea yhdistelmä, on Leinonen osannut luovia miehisessä maailmassa ja saanut arvostustakin osakseen. Hän mainitsee, että tiesi jo varhain olevansa ”kimma, joka pärjäisi näissä aika äijämäisissä kuvioissa”. Päihteistäkin puhutaan avoimesti, ilman turhaa mässäilyä.
Musaelämäkertojen joukossa teos on tavanomaista kiinnostavampi ja sopii myös lukijoille, jotka eivät artistia tunne.
Teksti: Virpi Päivinen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 11/23.