Mies jota Steve Vai kutsuu kitaransoiton tulevaisuudeksi – ”Olen käynyt Youtube-yliopiston”, sanoo australialainen Plini

Plini Roessler-Holgaten on nähty viime aikoina Suomessa parillakin loppuunmyydyllä klubikeikalla. Artturi Siromaa haastatteli häijyn krapulan hommannutta kitarasankaria Soundiin 10/22.
14.12.2022 15:39

Haastattelu Plinin, eli oikealta nimeltään Plini Roessler-Holgaten, kanssa on sovittu puoli kolmeksi Helsingin On The Rocksiin. Saavun ajoissa keikkapaikalle, jossa crew laittaa laitteita valmiiksi illan keikkaa varten. Luvassa on Plinin toinen loppuunmyyty Helsingin-keikka tänä syksynä.

Fuusiojazz- ja rockvaikutteita progressiiviseen metalli-ilmaisuun sekoittelevaa Pliniä on tituleerattu moderniksi kitarasankariksi. Steve Vai on kutsunut Pliniä kitaransoiton tulevaisuudeksi.

– Plini ei ole täällä. Hän makaa hotellihuoneessaan hyvin krapulaisena, kiertuemanageri kertoo.

Edellinen ilta The Riffissä on ollut kostea. Jään seuraamaan load-iniä, mutta Pliniä ei kuulu.

– Hän sanoi 20 minuuttia sitten, että on paikalla vartin kuluttua, kiertuemanageri osaa kertoa tiedustellessani häneltä aikataulua.

Lähden syömään. Tullessani takaisin noin puolitoista tuntia sovittua haastatteluajankohtaa myöhemmin kitarasankari on viimein saapunut keikkapaikalle.

Oliko rankka ilta?

– Pitkä ja hauska ainakin. Tästä onkin tullut jo tapa täällä ollessa, silmin nähden krapulainen Plini vastaa sen enempiä viivästystään pahoittelematta.

Australialainen Plini käyttää suomalaisen Neural DSP:n valmistamia plug-in-liitännäisiä sekä Quad Cortex -mallinnusprosessoria, jota on kehuttu tähän mennessä autenttisimmaksi vahvistinmallintajaksi. Plini käyttää Quad Cortexia livetilanteissa suoraan linjaan vedettynä. Ratkaisu mahdollistaa eritellyn stereokaiun ja modulaatioefektit, jotka pysyvät hallinnassa, eivätkä sekoita koko bändin soundia.

– Säröihin käytän 5150-mallinnusta. Puhtaat soundit ovat todella puhtaita, lähes suoraan linjaan vedetyn kitaran kuuloisia, Plini kertoo.

Neuralin toimitusjohtajaan Douglas Castroon Plini tutustui suuressa kalifornialaisessa musiikkialan tapahtumassa The NAMM show’ssa joitain vuosia sitten. Yhteistyön tuloksen syntyi Plinin nimikko plug-in Archetype: Plini.

Plini pitää kitaramallinnusten yleistymistä pelkästään hyvänä asiana.

– Onneksi emme käytä oikeita vahvistimia kiertueella. Mietin jatkuvasti, miten roudattavaa saisi vähennettyä kiertueella. Jos tämän tavaramäärän lisäksi olisi vielä kolme vahvistinta ja kaappia!

Miehellä ei ole juuri sympatioita putkivahvistimia kohtaan.

– Jos asuisin jossain, missä voisin käyttää oikeaa vahvistinta, se olisi hienoa. Muuten ne ovat liian kovaäänisiä ja painavia.

Plini käyttää monesti kappaleidensa lähtökohtana yksinkertaisia kvinttisointukiertoja. Kappaleisiin saadaan hänelle ominainen sävy lisäämällä mausteääniä ja monimutkaista rytmiikkaa.

– Soittelen kitaraa ja odotan, että jotain kiinnostavaa tulee ulos soittimesta. Aika lailla kaikki kirjoittamani kappaleet ovat lähteneet liikkeelle jostain hyvin yksinkertaisesta. Joskus kappaleen kontekstin löytymiseen on kulunut jopa vuosia.

– Olen itseoppinut kitaristi. Kävin Youtube-yliopiston, Plini vitsailee.

Plini pitää sosiaalisen median vaikutusta kitaristeihin pelkästään hyvänä asiana.

– Somekitaristit inspiroivat minua. On mahtava nähdä, kuinka uskomattomia asioita kitaristit saavat aikaan. Soittotekniikka kehittyy jatkuvasti paremmaksi. Joshua Meander on älytön. Meanderin soitto näyttää kuin hän vain esittäisi soittavansa.

Plinin ensimmäiset musikaaliset vaikutteet tulivat punkista. Raskaampi musiikki tuli kuvioihin vasta myöhemmin ensimmäisten bändiviritelmien kautta.

– Aloitin opettelemalla soittamaan Green Dayn ja Blink-182:n kaltaisia bändejä. Lukiossa olin bändissä, jossa soitimme Lamb Of Godia, Mastodonia ja Triviumia. Tuohon aikaan opin paljon soittotekniikasta.

Perinteisempien kitarasankareiden tullessa kuvioihin Plini ei kuitenkaan opetellut varsinaisia transkriptioita.

– Kun aloin kuunnella Steve Vain ja John Petruccin kaltaisia kitarasankareita, otin vaikutteita heiltä laajemmin kuin vain opettelemalla sooloja nuotti nuotilta. Pyrin toisintamaan heidän soittonsa fiilistä myös omaani. Tosin tämänlainen feikkaaminen on vaikeaa.

Suurin motivaattori Plinille on itsensä äänittäminen.

– Kun äänitän itseäni, haluan tulla jatkuvasti paremmaksi. Itseään kuuntelemalla saa rehellisen kuvan omasta tasostaan. Se voi olla välillä vaikeaakin kuunneltavaa.

Plini mainitsee kuitenkin muutamia hänelle tärkeitä esikuvia. Lähtökohdat löytyvät perinteisistä kitarasankareista.

Yngwie Malmsteen oli yksi ensimmäisistä. Steve Vai ja John Petrucci tulivat sitten. Muutamia vuosia myöhemmin kuulin Guthrie Govania, joka muutti soittotyylini. Pyrin tuohon aikaan liukumaan jokaiselle nuotille. Viime vuosina Tim Miller on muuttanut käsitystäni siitä, miten haluan soittaa. Rakastan myös Pat Methenyä ja Allan Holdsworthia, vaikken ymmärräkään heidän soitostaan mitään. Erityisesti Metheny inspiroi minua, sillä hän keksii ja kirjoittaa jatkuvasti uutta musiikkia.

Pliniä on kutsuttu moderniksi kitarasankariksi. Hän ei kuitenkaan itse allekirjoita titteliä.

– Pidän itseäni enemmän lauluntekijänä. Tosin soitimme Per Nilssonin (Scar Symmetry, Meshuggah) kanssa muutama ilta sitten. Hänen takiaan haluan tulla paremmaksi kitaristiksi.

Plinin Euroopan-kiertue on mennyt odotetusti.

– Kaikki keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Yleisöt ovat olleet loistavia. Koko porukkamme on rakastunut etenkin Pohjois-Eurooppaan. Voisimme kiertää pelkästään Pohjoismaissa vaikka vuoden.

Loppuunmyyty On The Rocksin -keikka on Plinin toinen Helsingin-vierailu vain parin kuukauden sisään. Edellinen Tavastian-keikka oli niin ikään loppuunmyyty.

– Pistokeikka Tavastialla oli mahtava kokemus. Se sai minut rakastumaan Helsinkiin.

Syynä erikoiseen keikkapaikkajärjestelyyn on Plinin Euroopan-kiertue. On The Rocks oli buukattu osana laajaa kiertuetta jo ennen Tavastian-keikan sopimista.

– Olemme olleet kiertueella ja tehneet keikkoja pitkin tätä vuotta. Se on palauttanut mieleeni, millaista on istua lentokoneessa vuorokauden ympäri. Aina kun soitamme keikan Australian ulkopuolella, pelkkään matkustamiseen kuluu kaksi päivää.

Kotimaassaan Australiassa Plinillä on luonnollisesti isoin yleisö.

– Vaikka Euroopassa kiertäminen on kallista, haluan henkilökohtaisesti luoda tänne niin ison yleisön kuin mahdollista. Pidän todella paljon täällä kiertämisestä.

Plini aikoo jatkaa ahkerasti kiertämistä myös tulevaisuudessa. Myös uutta musiikkia on odotettavissa pian.

– Minulta on tulossa ensi vuonna ep, ja sen miksaamiseen menee paljon aikaa loppuvuodesta. Vuoden 2023 alkupuoliskolla kierrämme Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Australiassa. Loppuvuodelle 2023 ei ole vielä suunnitelmia. Tahdon vain päästä tekemään uutta musiikkia. Jatkossa haluan parantaa myös improvisointikykyäni.

— Ep tulee olemaan sekoitus kaikenlaista. Halusin sen olevan aiempaa suoraviivaisempi rocklevy, ja sillä kuullaan vaikutteita niin fuusiojazzista kuin metallista. Monissa kappaleissa kuullaan myös jousisoittimia – viuluja ja selloja on kerrostettu kymmenittäin.

Teksti: Artturi Siromaa
Haastattelu on julkaistu Soundissa 10/22.