Negative perimmäisten kysymysten äärellä

Kannattaako syödä masennuslääkkeitä?
Onko mahdollista opettaa Topi Sorsakoskelle viinanjuontia?
Tarjottiinko Kiinassa rottaa?
Tehdäänkö demot vielä c-kasetille?
Tuleeko Negativesta Nickelbackin manttelinperijä?

teksti: Timo isoaho

Ulkona helottaa talvimyrskyn jälkeinen lämmin kevätaurinko, mutta helsinkiläisen Finnvoxin studiokompleksin kahvittelutilassa on varsin hämärää. Nurkkatelevisio tarjoaa dokumenttia New Yorkin synnystä, mutta ohjelma ei jaksa kiinnostaa paikalle saapunutta Negative-kolmikkoa. Laulaja Jonne Aaron Liimatainen tuijottaa kannettavan tietokoneensa ruudulla olevaa Karma Killer -levyn alustavaa kansikuvaa, basisti Antti ”Anatomy” Aatamila lukee rocklehteä ja kosketinsoittaja Janne ”Mr. Snack” Kokkonen tyytyy istuskelemaan rennossa asennossa.

Negativen alkuvuosi kului Särkänniemen kupeessa Deerhouse-studiolla Karma Killerin nauhoituksissa. Nyt eletään jo maaliskuun viimeistä perjantaita ja yhtye on Finnvoxilla seuraamassa neljännen pitkäsoittonsa miksauksia. Kellon mukaan työmiehen viikonloppu on jo alkanut, mutta Negative ei ole lopettamassa työskentelyä vielä tuntikausiin. Tai tarkemmin sanottuna albumin taustavoima Mikko Karmila, joka on parhaillaan C-studion uumenissa miksaamassa Karma Killerin päättävää Gravity Of Lovea. Siis biisiä, jonka työnimenä oli vaatimattomasti Pink Floyd.

– Masterointi tapahtuu ensi tiistaina ja levy pitäisi saada painoon torstaina. Kiirettä pitää. Tänäänkään ei olla ehditty syömään mitään hotelliaamiaisen jälkeen. Kaiken lisäksi väsyttää, sillä nukuin vain kolme tuntia, Jonne kertoo.

Laulajan uupumuksen syy ei ole kovin rock.

– Pikkuveljeni Villen bändi Flinch oli vierailemassa television yöchatissa ja innostuin lähettämään heille kysymyksiä uuteen levyyn liittyen. Siinä se yö vierähti.

Jonne toimi Flinchin tuoreen Irrallaan-albumin tuottajana. Mies päätyi vastuulliselle pallille melkeinpä vahingossa.

– Menin fiilistelemään Flinchin treeneihin ja pian huomasin istuvani kämpällä harva se päivä. Hype Recordsilla oli sitten studioaikaa varattuna The Bitterlicks -nimiselle bändille, mutta yllättäen heidän kanssaan tehty levytyssopimus raukesi. Studio oli kuitenkin maksettu etukäteen ja Tommi (Liimatainen, Jonnen ja Villen veli sekä Hype Recordsin pomo) kysäisi minulta, että millä mallilla Flinchin uusi materiaali on. Että tuossa vapautui jokunen viikko studioaikaa, voisitteko aloittaa levyn tekemisen huomenna? Olin aika ihmeissäni, että oletko sinä nyt ihan varma… No, seuraavana päivänä lähdettiin nauhoittamaan.


Samassa ovi käy
ja Karmila pyytää kolmikon (kitaristi Lauri ”Larry Love” Markkula ja rumpali Janne ”Jay Slammer” Heimonen ovat jossakin muualla) kuuntelemaan Gravity Of Loven raakamiksausta. Mikko laittaa biisin soimaan ja poistuu ruokatauolle. Pari päivää aikaisemmin Antilta saapunut ennakkohehkutus ”Karmila miksaa, nyt tulee tykkiä soundia” saa nopeasti lihaa luiden ympärille. Jonne kuuntelee lähes yhdeksänminuuttista biisiä silmät kiinni, hitaasti nyökkäillen. Kyseessä on kuitenkin vasta alustava raakamiksaus ja lyhyen neuvonpidon jälkeen bändi ehdottaakin muutamia muutoksia. Esimerkiksi joitakin bassojuttuja halutaan selkeämmin esiin.

– Tehdään tästä sellainen viiden bassosoolon biisi, ei hassumpaa, Mikko hymähtää.

– Jos kappale kestää pienen ikuisuuden niin ei sitä viitsi peruskompilla vetää läpi. Mutta nyt on kovempi, kuulostaa enemmän Cliff Burtonilta, Antti nyökkäilee.

Gravity Of Love osoittautuu melkoiseksi eepokseksi. Osia toistensa perään eikä kappaleen tunnelmaakaan ole veistetty yhdestä puusta.

– Biisin eräänlaisena esikuvana toimi Pink Floydin Pulse-dvd. Ollaan diggailtu sitä keikkabussissa satoja kertoja. On hienoa seurata, kun taitavat muusikot tunnelmoivat eikä kenelläkään ole mihinkään kiire. Toivottavasti mekin saadaan vetää Gravity Of Lovea yhtä vanhoina ukkoina jossakin Tammelan stadionilla… Tai edes jonkun pizzerian nurkassa, Jonne nauraa.

Miksausprosessi jatkuu. Pari rumpuiskua leikataan pois (”ei Slammer voi tästä suuttua, eihän se edes ohjeistanut meitä”), kosketinmattoja nostetaan esiin ja niin edelleen. Lopulta Karmila jää työstämään lopullista miksausta ja yhtyeen jäsenet palaavat taukotilaan. Jonne tilaa automaatista kuumaa kaakaota – ties kuinka monennen kerran.

– En juo enää kahvia, sillä se touhu meni totaalisesti överiksi. Vedin pari pannua päivässä ja tärisin aivan hulluna. Oli pakko pistää touhulle stoppi.

Yhtyeen jäsenet jatkavat Karma Killerin kansien miettimistä. Pian sähköpostit sinkoilevat kansigraafikon suuntaan.

– Kiitoslistaakin pitäisi miettiä. Vai laitetaanko pelkkä vittuilulista?

Kuukausia kestänyt levyprojekti on joka tapauksessa loppusuoralla. Single Won’t Let Go on soinut radiossa ensimmäisen kerran aamulla ja Popeda soittaa illalla Tavastialla. Onko tiedossa juhlahumua?

– Ei taida olla. Tänään pitäisi mennä ajoissa nukkumaan. Miksaushommat jatkuvat heti aamusta.

Mennään noin viikkoa myöhemmäksi, aprillipäivän aamuun. Juna jyskyttää kohti Helsinkiä ja vaaleisiin pukeutunut Jonne Aaron näyttää väsyneeltä. Muusikko on nostanut jalkansa pöydälle ja mietiskelee Karma Killerin kappaleita. Albumin masteroinnin on määrä käynnistyä parin tunnin kuluttua ja lopullisen biisijärjestyksen pitäisi olla pian selvillä. Jonne miettii etenkin Won’t Let Go -singlekappaleen oikeaa paikkaa.

– Aluksi fiilistelin, että Won’t Let Go toimii parhaiten kolmantena. Sitten ryhdyin pohtimaan, pitäisikö se sittenkin laittaa jo kakkoseksi. Mutta taitaa olla viisainta edetä alkuperäisen vision mukaan, muuten asia jää vaivaamaan.

Flunssainen Karmila ja masteroija Mika Jussila ovat alustaneet Finnvoxin D-studiolla päivän agendaa jo hyvän aikaa ennen laulajan saapumista. Jonne pääseekin suoraan valmiiseen pöytään. Vaikka masteroinnissa onkin pääasiassa kysymys miksatun materiaalin viimeistelystä niin huomiota kiinnitetään myös hiljaisuuden määrään.

– Kappaleiden välit kannattaa pitää lyhyinä levyn alkupuolella. Silloin jengi ei paina stoppia niin herkästi, satoja albumeja urallaan masteroinut Jussila neuvoo.

Biisilistan voi toki tehdä lukemattomilla eri tavoilla. Jussila kertoo pari esimerkkiä.

– Freud, Marx, Engels & Jungin Jäähyväiset laseille -kokoelman avaajaksi päätyi kappale, jonka nimen kirjoitusasu oli kaikista pisin. Kakkoseksi tuli seuraavaksi pisin ja niin edelleen. Erään suomalaisen popbändin tuottaja taas tuumi, että ”laitetaan kaksi parasta biisiä heti kärkeen, muuten järjestyksellä ei ole mitään väliä”.

Muutaman tunnin kuluttua tasot ovat asettuneet kohdalleen ja musiikin sekä hiljaisuuden suhdekin on tasapainossa. Jäljellä on enää levyn lopullisen mitan päättäminen. Karma Killerin tapauksessa pituus on helposti säädeltävissä, sillä päätösnumero Gravity Of Love loppuu pitkään feidaukseen.

– Laitetaanko mitaksi tasaluku 45.45, Jussila kyselee.

– Tulipa kerrankin iskevä albumi; kymmenen biisiä ja 45 minuuttia! Edellinen levy Anorectic kesti tunnin ja yrttikin taisi välillä tuoksahtaa, Jonne naurahtaa.

Uunituoreesta Karma Killeristä otetaan muutama kopio, mutta laulaja ei kuitenkaan antaudu sen suurempaan fiilistelyyn.

– Ei tässä vielä paukutella shampanjapulloja auki. Katsotaan sitten, kun Karma Killer tulee painosta… Se on kuitenkin se kaikista juhlallisin hetki.


Shampanjabileitä ei tarvitse
odotella kovin kauan, sillä albumin on todellakin määrä lähteä painoon vain kaksi päivää masteroinnin jälkeen. Karma Killerin kannet eivät ole vieläkään valmistuneet, joten Tampereen Tammelassa laulajaa odottaa kiireinen koti-ilta. Jonne kiiruhtaakin Finnvoxilta suoraan junaan.

– Tarkoitus on saada kannen väreihin räväkkää meininkiä, niin sanottua Miamia. Erotutaan ainakin levyhyllystä, kun on sopivan häpeilemätöntä tunnelmaa.

Räväkkyyttä edustavat myös laulajan vanhat suosikit Guns N’ Roses ja Queen sekä näiden tuoreempi hengenheimolainen My Chemical Romance. Viime aikojen kovimmat kiksit ovat kuitenkin tulleet Ähtärin suunnalta.

– Olen diggaillut Topi Sorsakoskea. Mikä antaumus ja kiihko! Näin muuten Sorsakosken äskettäin kaupungilla. Se tuli pyytämään tulta ja minähän lyöttäydyin Topin matkaan. Ostin sille Fisherman’s Friend -drinkin ja sehän innostui, että perkele, otetaan vielä sitä hengityksen raikastajaa, Jonne hymähtää ja jatkaa:

– Topi on opettanut esimerkiksi sitä, ettei mopon tarvitse keulia koko ajan. Välillä voi vetää vähän iisimmin. Esimerkiksi Anorecticilla informaation määrä meni välillä yli ja siellä on sellaista ”kaikki tänne nyt heti” -fiilistä. Liian täyteen tungetut biisit puuduttavat. Toisaalta on sanottava, että Anorectic käänsi meidän kurssin rohkeampaan suuntaan. Jos me oltaisiin silloin tehty ”perinteinen Negative-levy” niin jengi olisi taatusti kommentoinut, että jaahas, tätä samaa taas.

Tarinointi etenee keikkailun maailmaan. Ennen kesän suomalaisfestareita Negative käväisee muun muassa Saksassa ja Japanissa.

– Meillä on nyt hieno tilanne, ei voi valittaa. Varsinkaan silloin, kun muistelee vuosien takaisia pakettiautolla tehtyjä keikkareissuja. Ei se ollut mitään herkkua körötellä helvetillisessä pakkasessa kohti Lappia ja yrittää löytää istumapaikkaa kahdeksan jätkän keskeltä. Auton sisäosaa kiersi kuumavesiputki ja jos sattui nukahtamaan sitä vasten niin sai taatusti polttomerkin selkäänsä.
– Kerran meille oli sovittu keikka Brinkkalan kesätapahtumaan Turkuun. Rahaa ei ollut, joten lähdettiin liftaamaan. Saatiin kuin saatiinkin kyyti vaikka minullakin oli messissä Yamahan styrkkari. Turussa hommattiin sen verran massia, että päästiin junalla kotiin.
Ulkomailla on taas omat ongelmansa.

– Viime syksynä käytiin Kiinassa. Aluksi vierastin koko ajatusta, koska rockyhtye pääsee sinne vain kutsuttuna. Että mennäänkö me soittamaan johonkin puoluekokoukseen. Varsinkin ruokailuhommat olivat hyvinkin eksoottisia. Jätkät vetivät sellaisia karvaisia säikeitä ja pari kaveria tulikin oikein kunnolla kipeäksi. Kai se rottaa tai koiraa oli.

– Toisen kerran oltiin Sveitsissä ja saatiin paikallisilta Roadrunner-levylafkan edustajilta lahjaksi hienot linkkuveitset. Joku tuli sitten herättelemään seuraavana aamuna, että tule nyt jumalauta tuonne bussin alakerrokseen. Eräs nimeltä mainitsematon kaveri oli päättänyt viskipsykooseissa testata linkkarin terävyyttä ja sen seurauksena joka paikka oli aivan veressä, bussin nahkasohvia myöten. Silloin ei paljon naurattanut.

Negative ei enää tee yhteistyötä mainitun Roadrunnerin kanssa, mutta syyt eivät liity verileikkeihin.

– Niiden kanssa oli turhaa kädenvääntöä. Bändin tavoitteena on edetä hiljaa hyvä tulee -meiningillä, mutta Roadrunner halusi meistä jonkun Nickelbackin kakkososan. Onneksi Negativella on jo sen verran nimeä, että meidän on helppo lähteä neuvottelemaan uusista diileistä. Touhu ei ole enää sitä, että lähetetään Tammelasta toiveikkaita savumerkkejä, että täällä olisi tällainen yhtye, sattuuko kiinnostamaan.


Aikaisempien saavutusten ohella
Jonne viittaa lupaavilla neuvotteluasemilla myös uuteen Karma Killer -albumiin, jonka iskevä rockmeininki tekee selvän pesäeron hajanaisempaan Anorecticiin.

– Anorecticille päätyi runsaasti minun ideoitani siinä missä Karma Killer syntyi enemmän yhteistyössä Larryn kanssa. Siinä mielessä uusi albumi tuo mieleen kakkoslevy Sweet & Deceit­fulin. Esimerkiksi sen avausraita Frozen To Lose
It All muovautui vahvan yhteistyön tuloksena, ideoita puolin ja toisin pallotellessa. Tämä on nyt aika kova vertaus, mutta siinä touhussa oli sellaista Lennon/McCartney-fiilistä, naurahtaa Jonne.

– Halusimme nyt soundeihin tuhdimpaa meininkiä ja Karmilahan on sellaisen erikoismies. Soitinkin hänelle, mutta heti aluksi Mikko pahoitteli aikataulujensa olevan tukossa. Onneksi tilanne kuitenkin muuttui. On muuten hemmetin kivaa, että meiltä tulee taas kevätlevy. Debyytti War Of Love ilmestyi maaliskuun lopulla, mutta seuraavat kaksi albumia julkaistiin syksyllä. Onkohan se kevään vaikutusta, että Karma Killerin sanoituksista löytyy hirveästi toivoa ja valon pilkahduksia?

Negativelle oli tulla kiire toukokuussa ilmestyvän Karma Killerin kanssa, sillä yhtye teki ensimmäisen demosession vasta joulukuussa.

– Olen säveltäjänä sellainen on/off-tyyppi. Viime syksynä tulppa taas aukesi ja uutta materiaalia syntyi kovalla tahdilla. Toisaalta uudelta levyltä löytyy myös juttuja, jotka olen kirjoittanut Raholan perhetukikeskuksessa 1990-luvun lopulla. Ne eivät olleet kovin valoisia aikoja… Olin toisinaan aika masentunut. Pistäydyin myös lanttulekurilla ja kävin sitten terapiassa jonkun kuuden viikon ajan. Siellä huomasi tämän nykyajan meiningin, että kaikkiin vaivoihin tyrkytetään lääkkeitä. Että vedä nuo pillerit ja turruta tunteesi. En kuitenkaan lähtenyt siihen ralliin, sillä pelkäsin samalla tukahduttavani luovuuteni. Lähdin selvittämään päätäni muilla keinoilla ja esimerkiksi juoksemisesta oli paljon apua.

Nauhoitatko muuten Negativen demot edelleen c-kasetille?

– En sentään! Nykyään työstän ideoita GarageBand-ohjelmalla. Siinä taisi jäädä pari sukupolvea välistä, kun siirryin kaseteista suoraan Macintoshiin… Mutta ovat ne vanhat kasetitkin tallessa ja ne voi sitten kaivaa esiin jos ideat tahtovat loppua

Jonne ja Karma Killerin biisit:

A Devil On My Shoulder
– Biisin työnimi oli Peer Günt, kun siellä taustalla on sellainen Backseat-riffi. Sanatkin on years on the road -meininkiä. Vuodet koulii miestä. Toisaalta tämä on myös sellainen rokkenroll-rukous. "Hear me pray" ja niin edelleen. Mietittiin tätä levyn nimibiisiksikin, kunnes keksittiin Karma Killer. Pahan karman tappaminen sopii nyt bändin tilanteeseen.

Sealed

– Larryn edellisen bändin demoista kaivettu juttu. Tässä on samaa fiilistä kuin After All -biisissä. Larry sanoi, että pistä tekstiin ainakin sanat sorrow and pain. Nyt ne ovat siellä, mutta biisin fiilis on aika iloinen ja toivontäyteinen.

Won’t Let Go
– Sanoitus kertoo sitkeydestä. Tai vaikka parisuhteesta, jossa joku miettii, että uskaltaako tässä antaa itsestään kaiken. Vaikka se antautuminen onkin maailman euforisin tunne. Tämä päätyi ensimmäiseksi singleksi, mutta levyn kaksi aiempaakin biisiä olivat ehdolla. Tässä on tuttua ja turvallista meininkiä ja uusia tuulahduksiakin. Kertosäe on moniulotteinen ja väliosassa kuuluu Agentsin sekä Tarantinon leffojen vaikutus.

Motherfucker (Just Like You)
– Taustalla kuuluu Zeppelin-huutoja! Biisistä löytyy rankkaa riffittelyä ja väliosassa on sellaista Welcome To The Jungle -fiilistelyä. Biisin lähtökohta oli Aerosmith, mutta studiossa mentiin Gunnareiden suuntaan.

Giving Up!
– Biisissä ja laulusoundissa on uusia juttuja. Diskokomppia ja junttariffejä. Sanottiin Mikolle, että älä säästele kitaravalleissa. Tuhtia meininkiä, mutta ei sentään Kotiteollisuuden hengessä. Sanoista löytyy selkeää läpileikkausta viime aikojen fiiliksistä, mutta hengessä "tulkoon valo ja parempi tulevaisuus". Giving Up! tarkoittaa, että vanha saa nyt jäädä taakse.

An Ornament
– Kertosäe syntyi Raholan perhetukikeskuksessa 1990-luvulla. Sanoista löytyy masentuneen ihmisen toivonpilkettä ja viestiä, että "ota minut tällaisena". Aika haikea tunnelma. Tätä biisiä kun kuuntelee sateisena kesäyönä niin… Kappale loppuu sotarummutukseen, joka tuo mieleen debyyttilevymme Lost Soul -avauksen.

Dead As We
– Viimeisenä syntynyt biisi. Kirjoitin tähän uuden lauluosuuden Mikon vaatimuksesta. Esimerkiksi sävelkorkeutta mietittiin hirveästi. Nyt lauluosuudessa on vähän HIM-fiilistä. Tämä voisi olla Sweet & Deceitful -albumilta. Sanoitus kertoo siitä, kun Avril Lavigne yrittää kivittää minua EMA-gaalassa. Tai sitten ei.

Anna Simona
– Kappale vaikkapa himojen pidättämisen vaikeudesta. Tämä kertoo Negativen italialaisfaneista Annasta ja Simonasta. Biisistä löytyy eeposmaisuutta esimerkiksi jousisoittimien kautta. Fiilis vie myös Musen Feeling Good -kappaleen pariin.

Lust N’ Needs

– Tässä on Gunnareiden Double Talkin’ Jive -fiilistä. Jos mopo on keulinut aiemmissakin biiseissä niin nyt mennään jo ympäri. Rokkipalat ja midtempot ovat hyvässä tasapainossa tällä levyllä.

Gravity Of Love
– Larrylla oli idea tästä biisistä jo Anorecticin aikoihin. Silloin tämä piti toteuttaa rokkisovituksena, mutta ehdotin sitten balladihenkisempää lähestymistapaa. Lopulta kappale syntyi puolivahingossa. Larryn soolo on aivan älyttömän hieno!