Minulta udeltiin jokin aika sitten sellaisia turkulaisia bändejä, jotka vetäisivät yleisöä noin tuhannen ihmisen verran. Mietin asiaa lyhyen hetken (The Crash oli poissa laskuista) ja aloin päässäni listata yhtyeitä. Tajusin samalla, että vaikka nämä bändit ovat hyviä, olen nähnyt ne kyllästymiseen asti. Kyse on pienen kaupungin umpikujasta, jossa lähes jokainen digattavan tasoinen paikallinen bändi on mahdollista nähdä liian usein. Sen takia mietin, että vetävätkö turkulaiset bändit turkulaisia, sillä jokainen bändistä kiinnostunut on ne tänä vuonna väkisinkin nähnyt.
Turun paikalliset bändit soittavat ahkerasti juuri Turussa: TV-Resistori, Wojciech, So Called Plan, Stanley, Sweatmaster ja niin edelleen. Hyviä bändejä jokainen, mutta turkulaisille niin turkasen tuttuja. Onnistuin lopulta keksimään yhden, kenties tämän hetken parhaan, turkulaisyhtyeen: Magenta Skycode. Jori Sjöroosin pumppu ei ole ainakaan omiin silmiini osunut kuin oikeastaan Ruisrockissa.
Magenta Skycode ei tuttavani järjestämälle keikalle päässyt. Jäljelle jäi So Called Plan ja toiseksi esiintyjäksi Sweatmaster. On itsestään selvää, että tämä kaksikko kiskoo Kårenin täyteen (kyseessä on opiskelijabileet), mutta miksi? En löydä tuttavapiiristäni musiikki-ihmistä, joka ei näitä bändejä olisi nähnyt ja useaan otteeseen?
Kyse ei ole vain Turusta ja turkulaisista bändeistä. Esimerkiksi tamperelainen Risto on käynyt täällä ainakin kolme kertaa tämän vuoden puolella ja Micragirls ainakin yhtä usein. Enkä edes yritä laskea, monestiko esimerkiksi Lapko on näkynyt Helsingissä. Kyseessä on siis pienen maan ”ongelma”.
Tietenkin kaikki tietävät Turun indien ja kitararockin. Mutta onko kaupungin lokeroitumisessa tiettyyn genreen huonot puolensa? Tietenkin. Samanlaisuus alkaa toistaa itseään ja bändit alkavat toistaa omia keikkojaan. Vai kuinka monta variaatiota yhden levyn julkaissut yhtye voi levystä keikoilla esittää?
Genre-uskollisuus näkyy/johtuu osittain myös lehdistöstä. Turussa on Sue (indie-Sue) ja sen rakastama Sweatmaster. Tampereelle on Soundi ja sen rakastama Liekki. Helsingissä on Rumba ja… En ole koskaan lukenut Rumbaa, joten en tiedä. Suomen suuret musiikkilehdet ovat vahvasti profiloituneet kotikaupunkeihinsa ja heidän kauttaan myös kaupunkien musiikkimaailma on profiloitunut.
Turussa on paljon muutakin kuin indietä. Tosin yksi asia on minua aina ihmettänyt: Turussa ei ole hevareita. Kesän alussa liikuin oululaisen hevarin kanssa keskustassa terassilta toiseen ja saldoksi jäi yksi hevari. Tämäkin juoksi oululaista karkuun!
Jani Sipilä