Ramones-haastattelu vuodelta 1977: ”Tässä voi istua tietoisena siitä, että maailma räjähtää huomenna ja nauraa sille”

"Ramones on sydämen ja tunteiden musiikkia", kirjoitti Mikko Montonen haastatellessaan yhtyettä Soundi-lehteen vuonna 1977.

Tällä päivämäärällä eli 8. lokakuuta 2018 Ramones-kitaristi Johnny Ramone, oikealta nimeltään John Cummings, olisi täyttänyt tasan 70 vuotta – ellei eturauhassyöpä olisi vienyt miestä mennessään vuonna 2004. Merkkipäivän kunniaksi kaivoimme arkistoista yhtyeen haastattelun, joka julkaistiin alun perin Soundin numerossa 7/1977.

Mikko Montonen haastatteli yhtyettä näiden ensimmäisten Suomen-keikkojen yhteydessä, jotka pidettiin aivan kolmannen albumin, Rocket to Russian julkaisun kynnyksellä. Yhtye konsertoi tuolloin Helsingin Kulttuuritalolla ja Tampereen Teknillisessä opistossa. Seuraavassa parhaimpia paloja juttutuokiosta.

”Ramonesien jätkät eivät ole tyhmiä, vaikka ensimmäisissä haastatteluissaan vetivät sellaista roolia. He tietävät hyvin mitä tekevät ja miten, huolehtien paljolti itse jutuistaan. Bändin ympärillä ei pyöri mitään managerikaartia. Tommy Ramone oli ennen rumpaliksi ryhtymistään bändin ’manageri’ ja vastaa ’tärkeimpiin’ kysymyksiin. Johnny Ramone ei puhu harkitsemattomasti hänkään, vaan on luonnollinen ja tekee oikeastaan melko terävän vaikutelman. Hän on bändin musiikillinen johtaja. Joey istuu hiljaa suurimman osan aikaa, mutta tämä voidaan selvästi panna ujouden tiliin. Dee Dee vastaa ehkä parhaiten bändistä levinnyttä käsitystä: entinen liiman imppaaja miljoonakaupungin betoniviidakosta”, Montonen alustaa.

Ramones was here!

Teksti: Mikko Montonen

Jos joku vielä arvelee Johnny Ramonella olevan poikkeuksellisen alhainen älykkyysosamäärä, niin käsitys varmaankin kääntyy seuraavasti lausahduksesta päinvastaiseksi tai sitten ei:

– Voimme olla typeriä ja sanoa kaiken jazzin tai klassisen kuulostavan samalta.

Onko tuo tarkoitettu vain hyväksi otsikkomateriaaliksi vai ihan omaksi mielipiteeksesi?

”Vanhempien mielestä kaikki rock ’n’ roll on samanlaista. Minun vanhempani hokivat sitä aina”
-Johnny Ramone

– Tiedän sen olevan typerä lausunto, mutta minusta se kaikki kuulostaa samalta… Okei, mutta enhän minä tiedäkään siitä mitään. Olen varma, että olisin kiinnostunut jazzista, jos se kaikki kuulostaisi minusta erilaiselta. Samoin klassinen musiikki. Jotkut sanovat samaa rock ’n’ rollista ja se on typerää. Vanhempien mielestä kaikki rock ’n’ roll on samanlaista. Minun vanhempani hokivat sitä aina. Ensimmäinen kritiikki rock ’n’ rollista oli aina, että se on kaikki samanlaista, mutta jokainen yhtye on erilainen!

– Levyllä meidän kappaleittemme tunnistaminen on helpompaa kuin konsertissa, sillä se vaatii harjaantumista, vastaa Johnny kysymykseen, joka koski poikien mielipidettä niistä epäilevistä tuomaista, joita Ramones ei ole vakuuttanut ja joiden mielestä bändi kuulostaa liian monotoniselta.

– Mitä sanoisit, Tom? siirsi Johnny pallon ja näin Tommy:

– Musiikkimme on uutta ja kaikki uusi musiikki kuulostaa samanlaiselta ihmisille, jotka eivät ole tottuneet siihen. Joidenkin mielestä Beatlesien kappaleet olivat samanlaisia, kun he aloittivat. Samoin reggae tai klassinen musiikki. Kaikki eri musiikkimuodot kuulostavat ihmisistä samanlaisilta, kun he kuulevat niitä ensi kertaa. Sitä on kuunneltava muutaman kerran huomatakseen sen olevan erilaista musiikkia.

Hei tyttö, haluan olla poikaystäväsi

Mukava oli Ramonesien lähteä Suomesta Englantiin, sillä siellä odotti kansikuvajuttu NME:ssä ja uusi single Sheena Is A Punk Rocker oli noussut listoille. Niille pääsystä Ramones sai tiedon jo Suomessa ollessaan, mutta pojat suhtautuivat siihen kovin epäilevästi. Seuraavalla viikolla Sheena oli kuitenkin jo Englannin Top 20:ssa. Ramones on selvästi ollut suuri esikuva Englannin uudelle aallolle ja sen vaikutus esim. Sex Pistolseihin on ollut merkittävä, vaikka Johnny Rotten ja kumppanit keikkailivatkin jo ennen Ramonesien esikoisen ilmestymistä.

Helsingin-konsertissa Sheena kuultiin kolmannessa encoressa ja bändi soitti sen myös Tampereen sounditsekkauksessa. Totesin sen olevan jälleen hitaampi piisi kuten useimmat Ramonesin singlet.

– Ei, se on nopea piisi, korjaa Johnny.

”Minähän sanoin, että soitimme sen eilen hitaasti!”
-Johnny Ramone

Ai? Minusta se kuulosti hieman melodisemmalta.

– Oooh, minähän sanoin, että soitimme sen eilen hitaasti! toteaa Johnny muulle bändille.

– Tosi hitaasti… Se on melodinen, mutta myös nopea. Singlen kakkospuoli I Don’t Care on yksi ensimmäisistä lauluistamme, vaikka sitä ei ole aikaisemmin julkaistu. Se ja What’s Your Game olivat ensimmäiset kappaleet, jotka Joey lauloi. Hän oli silloin vielä rumpali ja toimimme triona.

– Minä lauloin aikaisemmin, enkä osaa lainkaan laulaa, Dee Dee nauraa.

Pystyt ainakin hyvin huolehtimaan one-two-three-four-huudosta piisien alussa!

– Siksi minun on se tehtäväkin. Ikuinen rangaistus!si

Tapasin hänet kiskalla…

– Tavallaan Ramones on ensimmäinen bändi meille kaikille, sanoo Johnny bändin taustasta.

– Ennen kuin tulimme yhteen, kukaan meistä ei ollut bändissä. Olemme tunteneet toisemme 10-12 vuotta ja kouluaikana olimme jonkinlaisissa bändeissä mutta ei se ollut mitään vakavampaa. Soitimme muiden piisejä, kuten varhaista Stonesia ja yleensä englantilaisten bändien materiaalia vuosilta 65-66.

”Meissä on varmaankin jotain vikaa…”
-Johnny Ramone

Olivatko aikaisemmat bändinne yhtä nopeita soittamaan kuin nyt Ramones?

– Eivät. Meissä on varmaankin jotain vikaa…

Ramones on ollut nyt koossa kaksi ja puoli vuotta. Se perustettiin syksyllä 1974, jolloin New Yorkissa ei voitu vielä puhua sellaisesta uusien yhtyeiden aallosta kuin tänään.

– Ehkä kolme tai neljä bändiä soitti meidän lisäksemme CBGB:ssä, joka oli ainoa paikka, jossa uudet bändit saattoivat soittaa. New Yorkin musiikkielämä oli melko kuolleessa tilassa – Dolls rakoili ja hajosi muutamaa kuukautta myöhemmin – mutta CBGB rohkaisi uusia bändejä syntymään. Max’s Kansas City oli ainoa paikka sen lisäksi, jossa pystyi soittamaan omaperäistä musiikkia, mutta sinne pääsivät tuolloin vain levyttävät bändit.

– Ensimmäisen vuoden ajan soitimme vain CBGB:ssä, eikä sinnekään päässyt kovin usein – kerran kuukaudessa tai sellaista. Joskus useammankin kerran viikossa, mutta toisinaan vain kerran parissa kuukaudessa.

– Sitten menimme keikalle kaupungin ulkopuolellekin, toteaa Dee Dee tyytyväisenä.

– Ei, ennen kuin saimme levytyssopimuksen. Sitten menimme Bostoniin, oikaisee Johnny.

– En jaksa muistaa, valittaa kovin huonomuistinen Dee Dee. Mistä lie poikarukka noin huonomuistiseksi tullutkin?

..Sitten otin partakoneenterän…

Toinen levy Ramones Leave Home poikkesi jossain määrin esikoisesta. Entä tuleva kolmas platta edellisiin verrattuna?

– Siitä tulee parempi. Panemme siihen enemmän. Se tulee kuulostamaan hyvältä, Tommy vakuuttaa.

– Voi olla samanlainen, mutta pikkuisen erilainen, Johnny järkeilee.

”Nykyisin ei ole hyvää happoa”
-Dee Dee Ramone

Jotkut ovat arvelleet Ramonesin seuraavan etapin olevan psykedelia, kuten 60-luvun punkeille kävi…

– Ehkä, jos saamme parempaa happoa. Nykyisin ei ole hyvää happoa, valittelee Dee Dee vakavalla naamalla.

– Ehkä carbonaa nauttimalla voisi nähdä näkyjä? jatkaa Johnny tätä pohdintaa.

Ramonesien ja sen myötä monen muun uuden aallon bändin musiikki on pohjimmiltaan puhdasta pop-musiikkia 60-luvun puolivälin hengessä. Vastapainona myöhempien vuosien teknorockille ja jazzrockille on kuvaan astunut yksinkertaisuus vain peruselementtien jäädessä jäljelle. This is Minimalist Rock! Vaihtelua kuitenkin löytyy soitosta muutenkin kuin jaossa nopeat/slovarit, joista jälkimmäisetkin ovat varsin ripeitä. Kuunnelkaa vaikka ja nimenomaan sydämellä, sillä Ramones on sydämen ja tunteiden musiikkia.

Mutta kelataan vielä vuosissa taaksepäin ja tiedustellaan Johnnylta kuinka hänestä tuli kitaristi.

– Minä vain halusin rock ’n’ roll -tähdeksi ja kitaran soittaminen vaikutti kivalta. En ole halunnut tehdä muuta sen jälkeen, kun ensimmäistä kertaa näin rock ’n’ rollia. Se oli pikkukakarana 50-luvun lopulla. Sen jälkeen tulivatkin kesymmät laulut. Elvis pehmeni, Chuck Berry ja Jerry Lee Lewis katosivat ja Buddy Holly sekä Eddie Cochrane kuolivat. Sitten tuli soul-kamaa, tyttölaulajia ja sellaista. Minähän olin vielä aivan pieni ja vain kuuntelin radiota. Musiikki ei enää ollut aivan niin hyvää, vaan alkoi hieman luisua, mutta sitten tuli Beatles ja uusi nousukausi. Hiljattain on taas alkanut alamäki ja me olemme nostamassa hommaa taas ylös. Nyt ei ole paljoa kuuntelemisen arvoista – kaikki on pelkkää diskokamaa.

..Ja tein mitä Jumala kielsi

Huomatavan eron amerikkalaisten ja eurooppalaisten rockarien välillä havaitsee Johnnyn toteamuksesta, kuinka hän ensimmäistä kertaa näki rockia. Atlantin tällä puolen on yleensä aluksi saatu tyytyä kuulemiseen. Johnnylle liikkuminen ja rock kuuluvat erottamattomasti yhteen. Eihän hän hirveästi konsertissa liiku, mutta tuo pikku hyppely ja jalkojen liukuminen haralleen tapahtuu luonnollisesti – niin käy sounditsekkauksessakin.

”Kun kuulen uutisissa jonkun tappaneen 30 ihmistä, nauran sille”
-Johnny Ramone

Vähäeleisyys ja koristeiden välttely toteutuu Ramoneilla totaalisesti yhtä hyvin lavalla kuin sen ulkopuolella. Parin soinnun soitannan lisäksi myös bändin laulujen muutaman rivin tekstit ovat tavoittelemassa kuolemattomuutta minimalismissaan. Niistä on hienostelu karsittu. Yleisin aloitus on ’Mä haluan…’ ja niinhän se on tässä maailmassa, mutta voi myös haluta antaa.

Kokeilen, millaisia reaktioita herättää toteamus, että melkoinen osa Ramonesien lauluista on piloja tai ei ainakaan tarkoitettu haudanvakavasti otettavaksi.

– Niistä voi ajatella mitä haluaa: piloina tai vakavasti – miten vaan. Jos ne haluaa ottaa piloina, niin hyvä. On paljon hauskoja ja vakavia asioita. Kaikkea voi pitää hauskana. Voi istua tässä tietoisena siitä, että maailma räjähtää huomenna ja nauraa sille (Naurua) Kun kuulen uutisissa jonkun tappaneen 30 ihmistä, nauran sille, Johnny lataa.

– Mitä muuta voi tehdä? kysyy Dee Dee.

Niin, mitä muuta? Se tulee siis ainakin selväksi, että Ramones ei ole halukas setvimään tekstejensä sisältöä, vaan jättää ne itsekunkin pureskeltavaksi. Tässä vaiheessa ei voi välttää tiettyjä epäilyksiä poikien sielunelämästä, sillä aika hulluja juttuja piiseissä joskus on – todellista lapsilta kiellettyä shokkitavaraa. Naura tai itke, mutta joka tapauksessa piisien vähäisiin riveihin mahtuu paljon.

On tv:n vika, että olen tällainen!

– On hienoa, jos meitä tulee Tampereelle katsomaan 650 ihmistä – se on saman verran kuin mahtuu CBGB’siin. San Franciscossa oli yleisöä vain runsaat 300, Johnny toteaa.

”Saamme joko kolme encorea tai emme yhtään”
-Johnny Ramone

Ramonesien kannatus tuntuu USA:ssa keskittyneen pariin kaupunkiin. Keskilännessä tai etelässä ei ole käyty, ja niiden valloitus jää arvattavasti tekemättä ainakin toistaiseksi. Edes kotikaupungissaan bändi ei ole soittanut CBGB’siä suuremmassa paikassa. Helsingin Kulttis oli toistaiseksi suurin sali, missä Ramones on koskaan ollut pääbändinä. Sen päihittää niukasti vain Lontoon Roundhouse. Suomessa bändi näytti viihtyvän. Heti hotellihuoneesta aukeni näkymä kentälle, jossa koululaiset pelasivat pesäpalloa. ”Baseballia, hienoa!”

– Oli erityisen hienoa, että vaikka yleisön ei annettu nousta ylös ja heidät pakotettiin istumaan, kaikki olivat lopulta villeinä. Heillä oli hauskaa ja meillä myös, Johnny muistelee menestyksekästä Kulttiksen konserttia.

Kulttiksella Ramones soitti kaikkiaan 55 minuuttia eli 25 piisiä. Soittaako bändi tavallisesti vähemmän?

– Ei, tuon verran yleensä teemme.

Kolme encorea?

– Useimmiten saamme kolme encorea. Muutamissa paikoissa emme ole saaneet, mutta yleensä kyllä. Saamme joko kolme encorea tai emme yhtään, Johnny Ramone nauraa.