Soundi-palkinnon pokannut Juhani Merimaa haluaa Suomeen Roskilden kaltaiset mammuttifestivaalit

 

On aika jakaa neljännen kerran Soundi-palkinto, joka myönnetään vuosittain ansioituneelle suomalaiselle rockpersoonalle. Edelliset kolme palkintoa on luovutettu omaa linjaansa luoville muusikoille, nyt on aika palkita taustavaikuttaja. Juhani Merimaa on tehnyt vuosien varrella mittavan työn suomalaisen rockin hyväksi. Hänet tunnetaan Helsingin Tavastia Klubin pomona, minkä lisäksi hän on nostanut Ankkarockin ja Ruisrockin festivaalien huipulle. Toki Merimaa on osaava liikemies, mutta hän on myös henkeen ja vereen rockin ja muusikoiden ystävä.

Teksti ja kuva Juho Juntunen

Totta kai Juhani Merimaa on iloinen ja ylpeä Soundi-palkinnosta, mutta se ei tule hänelle mitenkään yllätyksenä. Mies on tottunut vuosien varrella palkintoihin, kunniakirjoihin ja pysteihin.

– Musiikki & Mediassa näyttää tulevan joka vuosi kunniaa, ja se on ihan hieno asia. En tiedä, miten ne päätökset tehdään, mutta ehkä siinä toistaa itseään jatkuvuuden laki, että samat tyypit palkitaan varmuuden vuoksi joka kerta, Merimaa naurahtaa.

– Kyllä huomioiminen tuntuu hyvältä, mutta joskus myös hieman jopa kiusalliselta. Onhan täällä muitakin toimijoita, jotka on menestyneet ja saaneet paljon aikaiseksi. Toisaalta tällainen palkinto on myöskin haaste, pitää pystyä vastaamaan odotuksiin. Mutta tietenkin Tavastia on keskeinen paikka suomalaiselle rockille. Se on toiminut pitkään, joten sitä seurataan paljon ja huomio kiinnittyy siihen.

Kun istuu keskellä päivää tyhjän Tavastia Klubin salissa, on vaikutelma jotenkin hämmentynyt. Juhani Merimaa tietää heti, mitä toisen mielessä liikkuu.

– On totta, että tämä näyttää tyhjänä pienemmältä kuin illalla, ja nyt huomaa että seiniä ei olekaan maalattu kokonaan mustiksi. Ja senkin tajuaa, että lava on rakennettu liian suureksi paikan kokoon nähden. Mutta klubin koko ja muoto vaikuttavat siihen, että täällä on hyvä akustiikka.

Tavastia vetää vajaa kahdeksansataa henkeä, eikä se ole Suomen suurin tai kaunein rock-klubi, mutta se on varmasti merkittävin klubi. Legendaarisen paikan historia on pitkä ja sen toiminta on yhä aktiivista. Tavastialla ei ole myöskään jämähdetty paikoilleen. Siellä seurataan tarkasti, mitä musiikkimaailmassa tapahtuu.

Yllättävää on, että Merimaa vastaa yhä itse pitkälti Tavastian toiminnasta ja buukkauksista. Miehen aikahan menee myös Ankkarockin ja Ruisrockin järjestelyjen hoitamiseen.

– Festivaalipuolella on ihan hyviä työkavereita, ja ne toimivat pitkälti ilman minuakin, Merimaa sanoo. – Mutta kyllähän oma aikani jakautuu tiiviisti tällä hetkellä festivaalien ja Tavastian välille. Syksy on festivaalien kanssa pikkaisen hiljaisempaa, mutta sekin on menossa yhä enemmän ympärivuotiseksi. Siihen ei jää oikeastaan ollenkaan välikautta, ja siinä mielessä on vähän raskas duuni painaa näitä kahta asiaa. Mutta tottahan se, että tästä on tullut elämäntapa.

– En ole laskenut, montako iltaa vuodessa vietän Tavastialla, mutta vähintään muutaman joka viikko. Muistan kerran kun Tallinnassa oli ohjelmatoimistojen kokous, ja kapakkavaiheessa työntekijät rupesi ylpeilemään, kuinka monta keikkaa ne oli nähneet viimeisen vuoden aikana. Niillä oli jotain kaksi- tai kolmekymmentä, ja mä sanoin että tarkoititteko vuoden aikana vai kuukaudessa. Ne sulki sitten minut pois siitä kilpailusta.

– Klubin pyörittäminen on nimenomaan elämäntapakysymys, johon on kasvanut sisään. Minulle se ei ole mikään rasite, pikemminkin tulee vieroitusoireita jos pitkään jää pois. Kyllä mä ulkomaanmatkoillakin pongaan aina vähintään yhden klubin. Ja keikan ei tarvitse edes olla mikään kauhean erikoinen, mielellään joku paikallinen bändi, josta en ole ikinä kuullut mitään. Siinä katsoo monia asioita eri tavalla kuin normaali musiikinkuuntelija, lähinnä miten kokonaisuus toimii, miten ne rakentaa soundia, millainen esitys on ja millainen yleisö. Rock-ilmaisu ja klubit on yllättävän samanlaisia eri puolilla maailmaa. Olin just Australiassa ja Uudessa Seelannissa, ja se oli vähän kuin olisi tullut kotiin kun meni paikalliseen konserttiin.

– Tavastiallahan meillä on toimiston puolella vain kaksi henkilöä, ja buukkaaminen on jäänyt minun hommikseni. Festareiden kanssa se on kollektiivisempaa duunia, ja siihen menee paljon aikaa.

– Meillehän tarjotaan erittäin paljon bändejä, ja tietysti netin kautta on tullut helpoksi seurata bändien touhuja. Siinä saa myös visuaalisen kuvan bändistä paljon helpommin. Aikaisemmin kun tuli demoja ja vhs-kasetteja, kesti kauan ennen kuin sai jonkinlaisen kuvan bändistä.  Nyt menee YouTubeen ja onkin jo pian selvillä, mistä on kyse.

– Oikeastaan tietotekniikan vallankumous on mahdollistanut myös sen, että Suomen tapaisesta maasta bändit pääsee paremmin esiin. Tottakai siinä on ennen kaikkea HIMin, Nightwishin, Rasmuksen ja kumppaneiden talentit syynä, mutta toisaalta myöskin se että pop-rock ei ole enää niin angloamerikkalaiskeskeistä kuin mitä se oli parikymmentä vuotta sitten. Eikä enää tarvita niin paljon brittiläisten ja amerikkalaisten portinvartijoiden hyväksyntää.

– Jos ajatellaan japanilaista J-rock -ilmiötä, sehän tuli maailmalle ihan nettiyhteisöjen kautta. Tänne putkahti aika merkittävä scene ihan puun takaa, jos ajattelee medioita. Ne tuli vasta kakkosvaiheessa mukaan ihmettelemään, että miksi tällainen lauma ihmisiä kerääntyy Tavastian ympärille jonottamaan moneksi päiväksi. Vastaavat ilmiöt varmaan lisääntyy, mikä toisaalta monipuolistaa sceneä ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia. Se tekee tämän haastavammaksi mutta toisaalta myös mielenkiintoisemmaksi.

Tavastia oli pitkään Helsingin ainoa varteenotettava klubi, mutta nyt on alkanut esiintyä kilpailuakin.

– Helsinki on kooltaan sen luokan kaupunki, että tänne mahtuu useampikin klubi. Jos ajatellaan, että Tampereellakin oli yhteen aikaan melkein enemmän livemusiikkia kuin Helsingissä, se oli vähän outo asia, Merimaa sanoo.

– Tottakai tässä kilpaillaan sekä esiintyjistä että yleisöstä, mutta mitä vilkkaampi Helsinki on rock-kaupunkina, sitä parempi kokonaisuuden kannalta. Täällähän lisääntyy koko ajan nuorten turismi niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, ja jos täällä on tarjontaa ja vaihtoehtoja useaksi päiväksi viikossa, se nostaa yleistä kiinnostusta. Uudenvuoden aikana HIM-konsertin yhteydessä huomaa, että kyllä ne samat tyypit käy sitten myös muissa konserteissa.
Merimaa myöntää, että hänkään ei osaa aina ennustaa, mikä bändi myy Tavastian täyteen.

– Yhteen aikaan minulla oli suunnitteilla radio-ohjelma, jossa soittaisin vain Tavastialla flopanneita bändejä, jotka on kuitenkin olleet listaykkösiä. Niistä olisi varmaan saanut yhden radio-ohjelman täyteen. Kyllähän historian saatossa on ollut paljonkin sellaisia juttuja. Esimerkiksi Proclaimers oli aikanaan se skottilainen duo, jolla oli kova hitti, mutta ne ei myyneet tänne kuin toistasataa. Ja Primitives floppasi myös täydellisesti. Yksi ruotsalainen metallibändi soitti taas Tavastialla kolmelle ihmiselle. Se veti täydellisen shown, oli valot ja kaikki, ja kaikki oli messissä vaikka salissa oli enemmän roudareita kuin ihmisiä. Ja encorekin sieltä tuli, joten niillä oli kiitettävä asenne.

– Bändien suosion kaaret vaihtelee ja se vähän riippuu päivistäkin. Tämähän on tietysti aika julma ala siinä mielessä että yleisö äänestää nopeasti jaloillaan. Löysää ei voi antaa etkä voi luottaa siihen että fanit pysyy ikuisesti. Vaihtoehtoja on koko ajan olemassa, ja jos tulee yksi huono levy, joudut aloittamaan tavallaan alusta.

SUPERFESTARIT SUOMEEN

Merimaa uskoo, että Suomessakin olisi tilaa Roskilden kaltaisille mammuttifestivaaleille ja että sellaiset tullaan vielä järjestämäänkin.

– Tosin jos ajatellaan Roskildea, sinne tulee puolet yleisöstä muualta kuin Tanskasta. Myös keski-eurooppalaisilla festareilla käy paljon ulkomaista jengiä. Tämä on Suomen suurin ongelma, että mistä meille tulisi ne muut. Ehkä me saataisiin tänne kuulijoita lähinnä idästä ja etelästä, mutta siihen menee vielä jonkin aikaa. Mutta kun Venäjällä elintaso nousee, myös innostus rockiin kasvaa. Pidänkin todennäköisenä, että sinnekin syntyy voimakas festarigenre ihan muutaman vuoden sisään. Toinen pieni yksityiskohta suomalaisille jättifestareille on pitopaikan löytäminen, mikä ei ole kauhean helppoa. Jutun pitää olla liikenteellisesti hallittavissa oleva. Tämä on se ikuinen ristiriita. Pääkaupungissa on yleisö, mutta landella on pellot joille mahtuu.

– Ruisrockiahan me laajennettiin viiteen hehtaariin ja se on tällä hetkellä aika iso alue, joten kyllä tässä nyt on enemmänkin ongelmana täyttää se. Mutta siitä on vaikea kasvattaa juttua paljoa enempää, koska festaripaikka on hyvin lähellä Natura-aluetta. Ruisrockiin voisi saada ehkä 40 000 henkeä, joten me painitaan jo aika isossa kokoluokassa.

Tämä on se aika vuodesta, kun festarien esiintyjät lyödään lukkoon. Merimaa kertoo, että Ruisrockin bändeistä tiedetään jo 70 prosenttia, mutta kiinnostavin kärki on vielä auki.

– Ruisrockin linja pysyy ennallaan. Se on rockfestivaali, jossa on aika paljon metallia, mutta myöskin muuta, suomirockia ja kansainvälisiä nimiä. Ihan tavarataloksi sitä ei pysty kehittämään, ja se johtuu siitä että me ei saada sinne kuin neljä lavaa ja yksi snadi lava. Yksi ongelma on kyseinen viikonloppu. Se on hyvinkin kilpailtu Euroopassa. Ympäri Eurooppaa on paljon meitä suurempia festivaaleja, jotka pystyy tarjoamaan enemmän rahaa ja on myöskin tavallaan kiinnostavampia bändeille.

– Raha on tärkeä asia festareita järjestettäessä, ja Suomessa lipun hinta on hyvin edullinen. Täytyy muistaa, että esimerkiksi Roskilde on nostanut hintaa kahdellakymmenellä eurolla per vuosi koko 2000-luvun. Nyt se on 220 euroa neljälle päivälle. Suomessa kahden tai kolmen päivän lippu maksaa sata euroa, ja kuitenkin me kilpaillaan samoilla bändimarkkinoilla kuin Roskilde. Tämä yhtälö ei päde enää kauan.

– Jos me jäädään tähän Puola/Baltia/Unkari -hintatasoon, niin tietysti Puolassa ja Unkarissa ne pystyy saamaan suurempia volyymeja, ja sitä kautta ne saa ehkä enemmän bändejä. Jos ajattelee Suomen tarjontaa kokoluokkaan nähden, ei toiminta ole kuitenkaan hävettävää. Kyllä me ollaan saatu melkein kaikki maailmantähdet tänne.

– Toisaalta on hyvä, että Suomessa ja myöskin Skandinaviassa on vahva scene, paljon hyviä bändejä. Me ollaan tuotu Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta bändejä, jotka ei ole vielä muualla Euroopassa niin vahvoja nimiä, mutta niillä on vankka yleisö täällä. Mä pidän järkevänä, että monelle skandinaaviselle bändille Suomi voidaan tulkita kotimarkkinaksi.

– Jotkut on valittaneet että Hellacopters on ollut soittamassa Ruisrockissa aika monta kertaa, mutta niinhän meillä on ollut monta kertaa myöskin CMX ja Vilkkumaa, eikä sitä ole koettu ongelmalliseksi. Eikä tuolla festaripuolellakaan bändin ura voi tiivistyä yhteen keikkaan joka markkina-alueella. Bändi elää ja tekee uusia levyjä, ja minusta on kiinnostavaa nähdä koko sen bändin uran kaari.

JALKAPALLOA JA VIINIÄ

Yksityiselämästään Merimaa on pitänyt aina tiukasti kiinni. Häntä on turha pyytää esittelemään vaatekaappia tai kertomaan työnsä ulkopuolisista asioista.

– Se on tarkoituksellista, ja mun täytyy sanoa että ajankäytöstä menee varmaan 95 prosenttia tähän duuniin. Ei siinä paljon jää aikaa muille harrastuksille, Merimaa sanoo. – Jos nyt rock’n’rollin ulkopuolisia harrastuksia on, niin olen ollut HJK:n hallituksessa pari vuotta, eli ne on jalkapalloon ja urheiluun liittyviä juttuja. FC Tavastia toimii tehokkaasti ja itsekin pelasin skidinä jalkapalloa. Tosin sarja­taso oli neljäs divisioona, sen ylemmäs en päässyt. Sitten käyn jonkin verran leffoissa ja luen, siinä se melkein onkin.

Ja sinuthan tunnetaan viiniharrastajana.

– Jonkin verran, mutta sitäkin aika maltillisesti. Olen käynyt ulkomailla viinitiloilla ja siellä aiheesta saa paljon enemmän irti, kun kuulee tarinoita ja tapaa tuottajia. Mutta jos rock’n’roll-juoma pitäisi nimetä, kai olut on kuitenkin enemmän sellainen. Ja enemmän minäkin olen olut- kuin viinikauppias. Ja se on hyvä näin. Kyllä bändejä on parempi katsella tuopin kuin viinilasin kanssa.

– Sen voin sanoa, että en ole koskaan haaveillut oman viinitilan hankkimisesta eläkepäivinä. Sehän on ihan maanviljelijän hommaa, ja en ole koskaan ollut mikään maanviljelijä. Ja se on tiettyinä vuodenaikoina ympärivuorokautista hommaa, kovaa työtä, joka vaatii ammattitaitoa ja osaamista. Maataloustuotteissa tyydyn maisteluun.

Merimaa myöntää, että hän kuuntelee musiikkia lähes vuorokauden läpi. Tosin jos on syömässä, ei siinä yhteydessä käydä läpi Tuskan ohjelmalistaa.

– Mutta pääsääntöisesti kuuntelen kotonakin duuniin liittyvää musiikkia. Nykyään julkaistaan aika paljon kiinnostavaa musiikkia, ja jos haluat olla vähänkin uudemmassa musiikissa mukana, se vaatii perehtymistä.

– Nyt tuntuu, että melkein kaikki isot kotimaan nimet lähestyy neljääkymppiä. Jos puhutaan suomen kielellä tehdystä musiikista, nuorisokaartista on tullut aika vähän mitään uutta. On pohdittu, että olisiko siihen syynä tiettyjen suomalaisten bändien voimakas vientimenestys. Se tuo aina myös sen, että kaikki asettaa tavoitteen suoraan maailmanvalloitukseen. Nyt on tyhjä kenttä suomenkieliselle rockille. Uudemmat mielenkiintoiset suomenkieliset bändit on melkein kaikki tulleet metallipuolelta ja nekin alkaa olla jo konkareita.

– Nykyäänhän puhutaan paljon, että levybisneksellä menee huonosti, mutta onneksi se ei vaikuta klubeihin tai festareihin. Kyllä musiikin kohokohta on aina kuitenkin se live-esitys. Eikä nettikään voi korvata sitä, ei siellä näe sitä kaljanhuurua, verta ja hikeä.

Merimaa ei suunnittele enää nykyään klubiverkoston laajentamista. Vielä 90-luvulla hän yritti hoitaa Tampereen Klubin ja Tullikamarin tilat itselleen, mutta hävisi tarjouskilpailun.

– Mä koen ainakin oman toimintatapani kannalta, että klubibisnes on läsnäolobisnes. Siellä pitää olla läsnä, etkä sä voi olla sitä kauhean monessa paikassa. Livetoiminta on tällaisten elämäntapaintiaanien toimintaa, sinne tullaan sen takia että sitä digataan, ja se koetaan jollain tavalla tärkeäksi. Mitä olen tavannut kansainvälisiä kollegoita, kyllä kaikilla on jonkinlainen kipinä. Ne on melkein kaikki jollain tavalla koukuttuneita. Jäät ikään kuin jumiin tähän juttuun.

 

SOUNDI-PALKINNON EDELLISET VOITTAJAT

  

kuva Petri Nuutinen

Tuomari Nurmio
– Vanha frendi, suomalaisen rockin ikoneja, ainutlaatuinen rocksanoittajana. Esittäminen, sävellykset ja sanoitukset yhtyy kokonaisuudeksi, josta mitään elementtiä ei voisi ottaa pois. Siihen liittyy vielä se sanoma. Nurmiolla on aina sanottavaa, mikä tekee sen niin mielenkiintoiseksi, että musiikkia jaksaa kuunnella vuosienkin takaa.

kuva Ari Ijäs

Aleksi Laiho
– Suomalaisten metallikitaristien numero yksi, tällä hetkellä maailmanlaajuisestikin arvostetuimpia. Erittäin monipuolinen ja lahjakas muusikko, joka ei pidä hirveän paljon meteliä itsestään.

  kuva Petri Nuutinen

Toni Virtanen
– Heinolan suuria poikia. Tehnyt biisejä monille muillekin kuin Apulannalle. Pystynyt tekemään musiikkia noin pitkään ja silti pysymään koko ajan freesinä. Moniulotteinen persoona jolla on huumoria ja itse­ironiaa ja erittäin hyvä asenne.