Tarina siitä, miten pahaa-aavistamaton brittilaulaja päätyi Circlen porilaishulluuden pyörteisiin

31.10.2019 12:46

Laulaja-lauluntekijä Richard Dawson saapuu Suomeen keikalle, kertoo tiedote. Dawson esiintyy Helsingin G Livelabissa perjantaina 24. tammikuuta, ja konsertin liput tulivat myyntiin tänään. Pääsylippujen hinnat ovat alkaen 28,50 euroa, ennakkomyynnin hoitavat Tiketti ja Lippupiste.

Uusimmassa Soundissa on mukana Dawsonin pitkä haastattelu, ja keikkauutisen myötä lienee sopiva aika laittaa tämä artikkeli myös verkkoon luettavaksi. Dawson tuli suomalaisille tutuksi viime kesän Sideways-festareilla, kun mies esiinty Circlen keikalla vierailevana laulajana. Miten tähän yhteistyöhön päädyttiin? Lue alempaa, sieltä se selviää!

Teksti: Mikko Meriläinen

Kesän 2019 Sideways-festivaalin yleisö tuijottaa lavalle kummastuneina. Circle-keikalla jyrää sama kuusijäseninen kraut/heavy-monsteri kuin niin usein ennenkin, mutta nyt mikrofonin ääressä on itsestään kaikkea antamassa aivan uusi karvanaama, joka liidaa biisit omalaatuisesti mutkittelevalla falsetillaan.

Mies paljastuu Richard Dawson -nimiseksi britiksi, eikä tuokaan nimi vielä kauhean monen päässä soita kelloja. Ehdottomasti kannattaisi, sillä juuri kuudennen albuminsa julkaissut singer-songwriter on tämän ajan persoonallisimpia ja kiehtovimpia tapauksia.

Dawson kyllä mahtuu siihen folk-karsinaan, johon hänet on ollut luontevinta survoa, mutta hänellä on asiaan poikkeuksellisen omintakeinen ja genrerajoja surutta runteleva lähestymistapa. Brittifolkin vanhat perinteet kohtaavat kotikutoisen indierockin ja taiteellisemman häröilyn.

Kahden vuoden takaisella, kovasti kehutulla Peasant-albumilla miehen tunnistettavasti kailottavan laulutyylin ja vielä erikoisemman melodiakielen lisäksi kulmakarvoja nostattivat levyn tekstit, joissa seikkailtiin 400–600-lukujen Britanniassa.

2020-albumin maailmassa ihmisillä tuntuu olevan samankaltaisia kokemuksia, mutta tällä kertaa tapahtumien kehyksenä on nykyaika. Laulujen paikkana voisi olla vaikkapa joku keskisuuri brittikaupunki.

Kuten Newcastle, jonne otammekin nyt puhelun.

Richard Dawson on lähtenyt kävelylenkille odottamaan haastattelua, koska hänen talossaan on olematon kännykkäkenttä. Siitä tulee hauskaa lisäväriä leppoisaan jutusteluumme, koska ensin hän pysähtyy lepertelemään Mr. Mittens -nimisen kissimirrin kanssa, seuraavaksi vastaan tulee ystävä Sam lapsineen ja hetken päästä Dawson kuiskaa puhelimeen, että nyt pitää olla hetki hiljaa koska kadulla hengailee joku epäilyttävän näköinen hiippari.

2020-levyn värikäs henkilögalleria alkaa heti tuntua entistäkin todemmalta.

Ennen kuin keskitymme Dawsonin uuteen levyyn, täytyy selvittää se tärkein: miten ja miksi hän päätyi samalle lavalle Circlen kanssa.

– Luulin, että esittäisin heidän kanssaan ehkä pari laulua, mutta äkkiä kävi ilmi että heillä oli tusinan verran ideoita, Dawson naurahtaa ja kertoo olleensa keikan jälkeen totaalisen poikki.

Käy ilmi, että yhteistyö sai alkunsa molemminpuolisen fanituksen pohjalta. Circlen kitaristi Janne Westerlund oli kehunut Twitterissä Dawsonin musiikkia.

– Vastasin hänelle, että oh my god, rakastan Circleä ja Newcastlessa on paljon Circle-faneja. Jatkoimme juttelua, vaihdoimme levyjä ja päädyin laulamaan taustoja hänen soololevylleen. Lopulta nousi esiin ehdotus, että voisimme tehdä jotain yhdessä Circlen kanssa. Sidewaysin alla tapasimme sitten ensimmäisen kerran, ja reissusta muodostui elämäni parhaita kokemuksia. Minulle heidän kanssaan lavalla oleminen tuntui siltä kuin vieressäni olisi ollut joku Iron Maiden tai vastaava, olin niin onnellinen!

Sideways-keikalla kuultiin lauluja, joita Dawson ja Circle ovat yhdessä työstäneet. Vakaana aikomuksena on tehdä yhteinen albumi, tosin Dawson painottaa, ettei projektin kanssa suotta kiirehditä.

– Tarkoitus on tehdä todella iso levy, hän kuvailee.

Alan ohjata keskustelua Dawsonin oman tuotannon suuntaan, vaikka mies ehdottaakin että hänen puolestaan voidaan puhua vaikka pelkästään Circlestä. No, jatketaan vielä hetki.

Paperilla Dawsonin ja Circlen musiikilliset maailmat eivät kuulosta kovin samanlaisilta, mutta hengenheimolaisuuttakin heidän väliltään löytyy. 2020-levyllä se kuuluu aiempaa selvemmin.

– Siellä on muutamia hetkiä, joista pystyn osoittamaan, että ne ovat selvästi saaneet vaikutteita Circlen musiikista. Helpoiten sen kuulee kappaleesta Black Triangle. Meissä on jotain samaa, sellainen viehätys vanhaan musiikkiin, sekä sen yhdistäminen johonkin futuristiseen.

Dawsonin taiteesta ei ole liioittelua todeta, että hän ei kuulosta keneltäkään toiselta. Ei ilmaisunsa eikä sävellystensä puolesta.

– Minun tavoitteeni on ollut aina tehdä musiikkia, joka mahdollisimman suoraan ilmaisisi sen mitä haluan sanoa. En oikein osaa ajatella, että musiikkini olisi jotenkin outoa, Dawson pohtii ja lisää, että omasta mielestään hänen oudoin levynsä oli debyytti, ja sekin siksi että oli niin suoraviivaista singer-songwriter-tyyliä.

– Lopetin vain musiikkini määrittelemisen, mutta varsinaisesti tavoitteeni ei ollut koskaan olla kummallinen.

Koska 2020 sijoittuu edeltäjästään poiketen nykyaikaan, tuntuvat sen laulujen henkilöt todellisilta. Lisäksi Dawsonin teksteissä on tavattoman paljon tarkkanäköisiä yksityiskohtia, jotka kiinnittävät tapahtumat oikeaan maailmaan.

Two Halves esittelee jalkapallo-ottelussa hapuilevan pojan ja kentän laidalla pettymystään nielevän isän. Albumin ensisingle Jogging (kappale ja etenkin sen video lienee suorin reitti Richard Dawson -faniksi) pyörittelee todentuntuisesti päähenkilönsä sekä itsestään että ympäristöstään nousevia epävarmuuksia, joista johtuen hän aloittaa päivittäisen juoksuharrastuksen: ”Hundreds of miles going nowhere”.

Käy ilmi, että ainakaan tuo kappale ei kerro kirjaimellisesti Dawsonista itsestään.

– En voi sietää hölkkäämistä! hän parahtaa. – Juokseminen saa kehoni sattumaan joka paikasta. Sen sijaan pidän uimisesta. Minulla on kyllä paljon ystäviä, jotka juoksevat. Ja isäni on urheiluvalmentaja, joka valmentaa pitkänmatkanjuoksijoita.

Dawson selventää, että juoksemisen sijaan kyseessä voi olla mikä tahansa asia, joka toimii ankkurina ja helpottaa selviytymään tässä kaoottisessa maailmassa. Mutta mikä maailmassa sitten on niin kaoottista?

– Onhan se sellaista taistelua, vaikka asiat olisivatkin enimmäkseen hyvin. Monille ihmisille ihan jo se, että saa palkkashekin käteen. Sellaisia perustason asioita, kuten työpaikasta kiinni pitäminen tai ystävyyssuhteissa navigoiminen… on paljon asioita, jotka aiheuttavat hermostuneisuutta. Jopa silloin kun asiat ovat hyvin ja levollisesti, mieli kyseenalaistaa kaiken. Ainakin minun mieleni!

Vaikka monet 2020:n laulut ovat teemoiltaan hyvinkin traagisia ja surullisia, tuntuu levy yleisilmeeltään hilpeältä. Se johtuu runsaan mustan huumorin ohella siitä, että tekstien vastapainoksi sekä Dawsonin äänestä että aina kitarasoundeja myöten erikoisista sovitusratkaisuista ja yllättäviin suuntiin kääntyilevistä sävellyksistä syntyy levyyn leikkisyyttä.

– Tuo on mukava kuulla, sillä minä pidän tätä kyllä erittäin surullisena levynä. Sen tekeminen oli hyvin tunteellista, muutamat laulut ja hetket olivat lähes liikaa. Mutta se sai kaiken tuntumaan tärkeältä.

Dawson selventää, että monien hahmojen mielentila on hyvin kaukana hänen omastaan, ja siksi heidän maailmaansa samaistuminen on raskasta. Etenkin koska samankaltaisia kohtaloita löytyy lähistöltä.

– Kuuntelen paljon erilaisten ihmisten ajatuksia, sekä lähipiiriini kuuluvien että vaikka keikalle tulevien, ja tuntuu että ihmisten ongelmat ovat aika samoja. On tärkeää pystyä laittamaan itsensä toisen kenkiin, ja laulujeni hahmot tuntuvat minulle hyvin todellisilta.

– Toisaalta siellä on myös Joggingin kaltaisia hieman toiveikkaampia lauluja, jotka uskoakseni tasapainottavat surua. Kaiken kaikkiaan toivon, että levy olisi todenmukainen heijastuma tämän hetken yleisestä ilmapiiristä.

Levy ei kuitenkaan ole suoraan kantaaottava tai poliittinen. Luulisi että Britannian tämän hetkisissä poliittisissa tapahtumissa riittäisi kommentoitavaa?

– On siellä sitäkin, kaiken seassa, mutta se ei ole poliittinen vaan henkilökohtainen levy. En koe kovin hyvin pystyväni keskustelemaan politiikasta, mutta sen sijaan osaan puhua niistä arkipäiväisistä tilanteista, jotka joudumme kohtaamaan tiettyjen poliittisten tekojen takia. Halusin käsitellä sellaisia asioita ilman, että tekisin varsinaisesti poliittista levyä. En ole sinut poliittisen taiteen kanssa, sillä se usein haluaa sanella asioita, ja saneleminen on jotain sellaista, mitä vastaan minä olen.

Haastattelu on julkaistu Soundissa 9/19.

Lisää luettavaa