Tervehdys Tony! Kuinka voit?
– Kiitos kysymästä, oikein hyvin. Entä itse? Onko Suomessa satanut paljon?
Ei ole. Rohkenen epäillä, että tilanne on siellä toinen?
– Kyllä. Täällä Englannissa on ollut karmean huonot kelit. Vettä on tullut päivästä toiseen.
Niinpä tietysti. Mennään siis mukavampiin ajankohtaisiin asioihin. Olet varmasti oikein tyytyväinen, että laulaja Tony Martinin aikakauden Black Sabbath -materiaali – no, lähes kaikki – on viimein julkaistu virallisesti uudelleen.
– Olen tietysti iloinen, mutta ennen kaikkea olen helpottunut. Taisin vihjailla tästä Tony Martinin aikakauden paketoivasta boksista ensimmäinen kerran lähes kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen olen saanut kuulla asiasta… muutaman kerran. Nyt minulle ei toivon mukaan tulla enää kovin usein esittämään ”milloin hemmetissä se Martin-boksi oikein tulee” -kysymystä.
– Tony Martinin tähdittämät albumit (The Eternal Idol, Headless Cross, Tyr, Cross Purposes ja Forbidden) eivät yleisesti ottaen ole Black Sabbath -fanien suurimpia suosikkeja, mutta itse pidän levyistä kovasti ja niiltä löytyy paljon loistavia biisejä. Valitettavasti kyseiset albumit julkaistiin aikana, jolloin Black Sabbathin suosio oli alamaissa, eikä tuolloin levyjämme kustantaneen I.R.S. Recordsin paukut riittäneet esimerkiksi isoihin markkinointikampanjoihin. Ei ollut kovin mieltä ylentävää olla tien päällä ja kuulla fanien ihmettelevän, etteivät he ole lainkaan tietoisia uudesta studiolevystämme!
– Muistutettakoon myös, että The Eternal Idol -albumia ei löydy tämän uuden boksin sisuksista. The Eternal Idolin julkaisi aikoinaan Warner Bros. Records, ja sopimusteknisten syiden vuoksi sitä ei saatu mukaan tähän laatikkoon.
”Sopimusteknisistä syistä” puheen ollen: Eddie Van Halenin nimeä ei mainita Cross Purposes -albumin kansissa vaikka hän oli mukana Evil Eye -kappaleen varhaisessa kirjoitusvaiheessa.
– Eddie oli hyvä ystäväni. Tutustuimme aikoinaan tien päällä, ja sen jälkeen pidimme yhteyttä loppuun asti. Kun sitten valmistelimme Cross Purposesia, Van Halen sattui rundaamaan Englannissa. Eddie otti tietysti yhteyttä ennen kiertuetta, ja kutsuin hänet sitten treenikämpällemme. Kävin poimimassa Eddien hotellilta ja hän otti myös kitaran mukaan. Kämpällä soitimme yhdessä muun muassa Into The Voidin, sillä se oli Eddien suosikki Black Sabbathin tuotannosta.
– Sitten aloimme jammailla työn alla ollutta Evil Eye -kappaletta, ja pyysin Eddietä soittamaan siihen improvisoidun soolon. Hän teki työtä käskettyä ja ääniteknikkomme nauhoitti kaiken. Emme voineet tuolloin julkaista Eddien sooloa levy-yhtiökuvioiden takia, mutta ehkä laitamme sen ulos jonakin päivänä. Tiedän sen sataprosenttisella varmuudella, että Eddiellä ei olisi mitään hänen soolonsa julkaisemista vastaan.
Queen-legenda Brian Mayn suhteen sopimusteknisiä lupaongelmia ei ollut. Mayn kitarasoolo kuullaan Headless Crossilta löytyvässä When Death Calls -biisissä.
– Jos Eddie oli hyvä ystäväni, sitä totisesti oli myös Brian – ja on toki edelleen. Hänen mahdollinen vierailunsa tuli aikoinaan spontaanisti puheeksi, ja
niinhän siinä kävikin, että Brian paiskasi mainion soolon. Se oli hienoa.
Tony Martin oli sen sijaan täysin tuntematon nimi, ainakin isommalle yleisölle. Miten hänestä tuli aikoinaan Black Sabbathin laulaja?
– Solistien suhteen Black Sabbathin ovi kävi näihin aikoihin tiuhaan tahtiin. Jos katsotaan vuosia 1982–1987, niin laulajan paikalla seisoivat Ronnie James Dio, Ian Gillan, Glenn Hughes ja Ray Gillen. Sitten ovista sisään asteli Tony Martin… Se tapahtui varsin yllättäen. Eräs tuttuni kehui Tonyn ääntä, ja kutsuinkin hänet studiolle. Kun Tony avasi suunsa, tajusin hänen äänen sopivan uusiin biiseihini loistavasti. Ei siinä paljon sen kummempia tarvittu.
– Olen vasta myöhemmin miettinyt toden teolla, millaisia saappaita Tony joutui asettelemaan jalkoihinsa. Tuoreet kappaleet olivat tietenkin oma juttunsa, mutta kun lähdimme tien päälle, Tonyn piti suoriutua Ozzyn, Dion ja kumppaneiden aiemmin taltioimista klassikoista. Tony hoiti hommansa erittäin hyvin, mutta totta kai monet fanit olivat epäileväisiä. Kun Black Sabbathin laulajaksi nousi kaveri lähes täydestä tuntemattomuudesta, diggareiden vakuuttaminen ei ollut helppoa.
Näin Black Sabbathin livenä Provinssirockissa 1994 – juurikin Tony Martinin kanssa. Se oli mahtava konsertti.
– En valitettavasti muista tätä keikkaa sen tarkemmin, mutta yleisesti ottaen pitää sanoa, että kyllähän me olimme aika hyvässä iskussa.
Kuten aiemmin mainitsit, Anno Domini 1989–1995 -boksi ehti muhia taustalla vuosien ajan. Miksi se ilmestyy vasta nyt?
– Siihen on muutamia syitä. Ensinnäkin viime vuosina on ilmestynyt aikamoinen liuta erilaisia Black Sabbath laatikoita. Ozzy Osbournen aikakauden levyt julkaistiin uusina deluxe-versioina ja niiden lisäksi markkinoille on tullut esimerkiksi Live Evil -boksi ja Hand Of Doom -laatikko, vain joitakin mainitakseni. Kaikkea ei tietenkään kannata tunkea markkinoille samaan aikaan, joten Anno Domini 1989–1995 on joutunut odottamaan vuoroaan.
– Tämä voi kuulostaa kliseiseltä, mutta haluan tarjota faneille vain ja ainoastaan parasta, ja Anno Domini 1989–1995:n kasaamisessa oli loppujen lopuksi todella paljon työtä. Jos puhutaan vain musiikista, niin muut levyt on remasteroitu, mutta Forbidden on myös miksattu uudelleen.
Forbiddenin valmisteluprosessi ei tainnut olla ihan helpoimmasta päästä. Siis aikoinaan.
– Se oli suoraan sanottuna kamalaa. Perinteisen heavy metalin arvostus oli 90-luvun puolivälissä alamaissa, ja I.R.S. Recordsin edustajat halusivatkin meidän työskentelevän jonkun ”ajan hermolla” olevan ääniteknikon kanssa. Ja niin kävikin, että Forbiddenin vastaavaksi tuottajaksi tuli Body Count -yhtyeen kitaristi Ernie C. Myös Body Countin kippari Ice-T oli toisinaan paikalla studiosessioissa. Olin vastannut Black Sabbathin edellisillä albumeilla melkein kaikesta, enkä ollut tottunut siihen, että levyn valmistelu on paljolti muiden käsissä. Nyt minusta tuntui paikoin siltä, että Ernie C ja hänen tuomansa ääniteknikko tekivät Black Sabbathin uutta levyä – emme me!
– Kun studiosessiot starttasivat, Ernie alkoi neuvoa Cozy Powellia: ”Tässä kohdassa sinun pitäisi soittaa näin ja tuossa taas noin”. Ja niin edelleen. Ehkä se oli tavallaan tuottajan työtä, mutta Cozy Powell sattui olemaan Cozy Powell. Hän oli aiemmin ollut Rainbow’n, Whitesnaken ja monien muiden yhtyeiden jäsen, eikä häntä tarvinnut neuvoa rumpujen soittamisen suhteen. Eipä siis aikaakaan, kun Cozy oli todella vittuuntunut koko juttuun. Samalla myös omat fiilikseni Forbiddenin tekemisen olivat laskusuunnassa.
– Saimme levyn lopulta nauhoitettua, mutta myöhemmin oli luvassa lisää takaiskuja. Kun nimittäin kuulin Forbiddenin miksatun version, vajosin aika synkeisiin vesiin. Levy ei kuulostanut kovinkaan paljon Black Sabbathilta. Niin, mainitsinkos jo Cozyn? Hän vihasi Forbiddenin rumpusoundeja.
Mikä oli pääasiallinen tavoitteesi, kun aloit miksata Forbiddenia uudelleen?
– Saada levy kuulostamaan hyvältä… tai ainakin paremmalta!
– Kun sain joitakin vuosia sitten käsiini Forbiddenin aikoinaan nauhoitetut raidat, huomasin sen, että alkuperäisestä miksauksesta oli otettu joitakin kitaroita kokonaan pois. Samoin osa Martinin laulamista osuuksista oli jostain syystä jätetty pöydälle. Tein joitakin muutoksia näihin juttuihin, ja totta kai yritin parantaa äänimaailmaa myös kokonaisuutena. Ja tehdä jotakin niille hemmetin rumpusoundeille.
Jos puhutaan Black Sabbathista ja aavistuksen kehnommista soundeista, nousee Born Again (1983) väistämättä esiin. Mitäpä kuuluu Born Againin huhutulle uudelle versiolle?
– Milloinkahan mainitsin, että aion remiksata Born Againin? No, siitäkin on jo vuosia, joten olen saanut kuulla joitakin kysymyksiä tämänkin asian suhteen… Mutta älä toisaalta käsitä väärin: sehän on vain hienoa, että ihmiset ovat kiinnostuneita. Jos kukaan ei kyselisi mitään, se olisi huomattavasti ikävämpää!
– Ensinnäkin kesti vuosia löytää Born Againin nauhat, sillä kukaan ei tuntunut tietävän missä alkuperäiset raidat lojuvat. Lopulta yksi taustavoimieni edustaja onnistui paikallistamaan ne erääseen varastoon, jossa ne olivat maanneet varmaan vuosikymmeniä. Nyt materiaali on saatettu digitaaliseen muotoon, ja uusi versio on ehdottomasti luvassa jossain vaiheessa. En valitettavasti uskalla sanoa aikatauluista yhtään enempää.
Mitä Born Againin kohdalla aikoinaan tapahtui? Miksi levyn soundit epäonnistuivat?
– En oikeastaan tiedä. Kun teimme hommia studiossa, kaikki tuntui olevan kunnossa ja materiaali kuulosti oikein hyvältä. Lähdimme suoraan sessioiden päätteeksi keikkailemaan Eurooppaan, ja kun myöhemmin kuulimme masteroidun levyn, se soundasi jotenkin vaimealta ja samealta. Ehkä vinyylikaiverrus epäonnistui? No, varmaa on se, että jotain outoa silloin tapahtui.
Eddien soolosta puhuttiin aiemmin – ja mainitsit sen kiinnostavan seikan, että soolo on tallella. Mitä muuta mielenkiintoista arkistoistasi löytyy?
– Olen kertonut tämän aiemminkin, mutta jonkun piirongin kätköissä on 70-luvulla taltioitu nauha, jossa me (Black Sabbath) jammailemme Led Zeppelinin jätkien kanssa. Ainakin John Bonham ja Robert Plant olivat tuolloin paikalla. John ja Robert nimittäin olivat vanhoja tuttujamme Birminghamin seudulta, ja he sattuivat ilmestymään paikalle, kun me teimme jotain nauhoituksia lontoolaisessa studiossa. Aloimme sitten soittaa kaikenlaista ja punainen valo paloi… En tarkkaan ottaen muista näiden sessioiden sisältöä, mutta ne nauhat pitäisi kaivaa joskus esiin.
– Toki minulla on hillitön määrä kaikenlaisia muutakin. Itse asiassa varastossani lienee jopa tuhansia käyttämättömiä aihioita ja riffejä… Sattumalta juuri pari päivää sitten tutkiskelin joitakin vanhoja ideoita, ja kyllähän siellä tuntui olevan ihan hyvää kamaa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että palaan aika harvoin näiden arkistojen aarteiden äärelle. Kun menen studioni puolelle, alan yleensä kehitellä uusia juttuja.
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 6/24.